22.07.2022 Patu saa jäädä kotiinsa
13.04.2022
Energinen Patu palautui kotia etsimään perheessä puhjenneen allergian takia. Patusta otetaan kyselyjä vastaan tällä hetkellä ainoastaan sähköpostitse.
06.12.2021 Patu sai kodin
17.10.2021
Energinen Patu etsii koirakokemusta omaavaa kotia. Patu haistelee tulijan tarkkaan ja tämän jälkeen saattaaa innoissaan hyppiä vasten, on kuitenkin ystävällinen. Joitakin miehiä kohtaan on hieman varauksellisempi. Patu tulee vaihtelevasti toimeen toisten koirien kanssa joten pojalle etsitään kotia ainoana eläimenä. Patun rotuperimässä on sanottu olevan mäyräkoiraa, pitbullia ja saksanseisojaa, vauhdikas poika joka kaipaa peruskoulutusta. Hihnassa hieman vetää, toisten koirien ohitukset lähietäisyydeltä aiheuttavat rähinää, pitemmän matkan päässä kulkevat koirat eivät aiheuta reaktiota. Kuuntelee kuitenkin taluttajaa ja osaa hidastaa vauhtia pyydettäessä. Nameilla hyvin motivoitavissa, ottaa myös itse kontaktia taluttajaan. Yksinoloa harjoitellaan sijaiskodissa sillä Patu saattaa yksin jäädessään haukkua, tuhoja poika ei ole tehnyt, takin taskut on toki aina tyhjennetty nameista hoitajan poissa ollessa. Automatkustus sujuu ongelmitta, mielellään hypähtää auton kyytiin. Patu on tottunut lapsiin mutta energisen luonteensa vuoksi ei sijoiteta pienten lasten perheeseen. Patulle etsitään kotia rivi-tai omakotitalosta ja tulevan kodin tulee sitoutua huolehtimaan koiran joka päiväisestä riittävästä liikunnasta, aktivoinnista sekä koulutuksesta. Ei luovuteta ensimmäiseksi koiraksi. Patu on sisäsiisti ja sijaiskodissa Vantaalla jonne poikaan pääsee sovitusti tutustumaan. Patulla on korkeutta n.50cm ja painoa 22kg.