Pätu 2 (nyk. Patu)

Lisätty sivulle: 2008-07-19

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Pätu 2 (nyk. Patu)
30.7.2008 Pätu 2 sai kodin ainoana koirana Porvoosta

***

Kuulumisia ja kuvia kodista:

16.10.2008 Kerronpa lisää kuulumisia kun kohta 3kk ollaan asuttu yhdessä täällä Porvoon pelloilla. Patu on nyt kastroitu. Rankkaa oli paraneminen; rimpuili, murisi ja yritti purra kun laitoin tötteröä. Eikä antanut hoitaa haavaa. Pari kertaa sain salaa ruiskutettua desifiointiainetta rapsuttelun lomassa. Tötterö oli viikon, ja sitten jo juoksi vapaana ja riehui koirakaverin kanssa, ja yksi ommel repesi nivusissa – ja taas tötterö päähän. Nyt on kuukausi leikkauksesta ja haava parantunut, missään vaiheessa ei onneksi päässyt tulehtumaan, vaikka Patu haavaa ehti nuoleskella.

Puutarhassa Patu saa juosta vapaana. Tulee kutsuttaessa, vaikka joskus viiveellä. Uusi harrastus: hiiret ulos kolostaan. Myllää sänkipellolla ja kaivaa vimmatusti kuono mudassa. Yhden hiiren näin sen suussa, en tiedä söikö sen raukan! Teen osa-aika työtä ja Patu on kiltisti yksin kotona. Kauppareissuille ja kaupunkimatkoille pääsee mukaani ja odottelee makaillen autossa. Patu on sosiaalinen “kaikkien kaveri” ja on saanut kehuja kauneudestaan ja lempeydestään. Kaikenkaikkiaan aivan ihana tyyppi. Alkuvaikeuksien jälkeen olen onnellinen että valitsin Patun. Terveiset kaikille koiraihmisille, Sanna ja Patukka

3.8.2008 Pätu-koira Virosta on sopeutunut hyvin. Alkaa tuntua jo “omalta koiralta”, vaikka vasta neljä päivää ollut kotona. Ensimmäiset yöt tietysi nukuttiin huonosti; vikinää ja vaeltelua. Mutta nyt vain illalla riehuu lelunsa kanssa, nuoruuttaan. On hyvin kasvatettu 2-vuotias uros. (Omistaja oli kuollut, ja sen jälkeen ollut kotihoidossa.) Osaa: istuen odottaa ruokaa ja ulosmenoa, sekä kakkaa aina ojaan (hieno taito!)

Ollaan tosin maalla, eikä “kakkaongelma” ole niin paha. Tottelee hyvin Ei-sanaa ja Tule-sanaa. Kävin saunassa, ja odotteli kiltisti eteisessä. Samoin pihalla pitkässä narussa on huutamatta, kun puuhailen omiani. Tykkää uida kovasti, nyt kun on ollut helteitä. Yhdessä olemme löytäneet ihania uusia kävelyreittejä. Joka aamu teemme tunnin lenkin johonkin uuteen paikkaan, metsiin ja pellolle. Vetää kyllä valjaissaan pirusti! Opetan kun ensin totutaan toisiimme. Aion viedä kastroitavaksi parin viikon päästä. Sitten uskallan pitää vapaana pihalla.

Onneksi undulaattejani ei hätyytä, vain katselee kummissaan, mitä olentoja nuokin. Nukkuessaan hätkähtää hereille, kun linnut pyrähtävät lentoon. Niiden meteli käy varmasti korviin. Suurimman osan ajasta tosin vain kujertelevat hiljaa. Eiköhän niihin totu. Kiitokset Mirkulle ja muulle laivaporukalle. Ja kiitos Elinalle, kun annoit väliaikaisen kodin. Pätu ehti kiintyä sinuun ja ikävöi ja itkeskeli ekat päivät. Madotukset ja rokotukset hoidettu. Sirurekisteriin pitää vielä ilmoittautua. Terveiset kaikille koiraihmisille täältä Porvoon peltojen keskeltä. Sanna ja Patu

***

Uros, noin 2v.

19.7.2008 Pätu on noin 2-vuotias uros Haapsalussa. Se on pienikokoinen, ja ainakin tällä hetkellä tulee toimeen toisten koirien kanssa ja on melko hiljainen. Pätulla on kiire löytää oma koti, koska se on hoitokodissa tällä hetkellä.

Pätu on tullut toimeen lasten kanssa, eikä kissatkaan ole sille kauhistus. Se pitää myös autoilusta kovasti. Pätu on myös kova leikkimään leluilla. Syy miksi Pätu on koditon, on se, että sen edellinen omistaja menehtyi.

Yksi huono puoli Pätulla on, se ei pidä yksinolosta ja saattaa siis pitää meteliä yksin jäädessään.

Kulukorvaus Pätusta on 150 euroa, ja uusi omistaja hakee Pätun yhdistyksen avulla Tallinnasta. Pätulla on rokotukset kunnossa ja se on valmis heti omaan kotiin.