Pablo
Lisätty sivulle: 2015-10-18
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Suomi

***
Leikattu uros, noin 11 kk, kotihoidossa
16.12.2015 Pablon kanssa on kehitelty vaikka minkälaisia aktiviteetteja, eikä pojalta koskaan lopu into tehdä ja opetella uusia asioita. Pablolla voisi omassa kodissa olla koirakaveri, mutta toisen koiran pitäisi olla leikkisä ja kestää Pablon haukkumis- ja hännästävetoleikitkin. Parhaiten Pablo tulee toimeen tomerien omanikäistensä kanssa. Ainoana koirana Pablo varmasti olisi erinomainen kumppani, kunhan vain aikaa löytyy yhdessätekemiseen. Uusin Pablon innostus on “pallonnoutoagility”, josta lisätty pieni videopätkä.
21.11.2015 Pablo on innoissaan vauhtia ja ajattelua vaativista lajeista, kuten noudosta ja agilitystä. Vapaana Pabloa ei kuitenkaan vielä uskalla pitää kuin hyvin aidatulla alueella, sillä nenä vie kyllä vaikka mihin ja Pablo unohtaa olleensa ulkona jonkun kanssa. Hihnakäyttäytyminen on yhä haastavaa, Pablo vetää lyhyessä hihnassa lähes jatkuvasti, pidemmässä hihnassa käyttätyy kyllä jokseenkin hyvin. Tähän tarvitaan siis paljon aikaa ja harjoituksia ulkosalla, jolloin vain opetellaan olemaan vetämättä. Koirat ja ihmiset Pablo kuitenkin ottaa pääsääntöisesti iloisesti vastaan, jos tulee vieraita sisään, lenkillä ongelma on ennemminkin siinä, kuinka jättää ne huomioimatta. Pablo haukkuu myös sisällä kaikkea minkä katsoo vaativan huomiota, kuten pimeän tullessa omaa tai ihmisen peilikuvaa ikkunan pinnasta, kolahduksia ja tuulen rapinoita. Pablon kanssa pitää myös edelleen osata suunnata leikki ja riehumiset leluihin, jos tulee rieha, sillä muuten Pablo ottaa kiinni käsistä ja vaatteista. Tosin se lopettaa heti, jos on tarjolla herkkuja ja esimerkiksi tottelevaisuusharjoituksia; Pablo jaksaisi pitkäänkin harjoitella istu, maahan, tassu, tanssi, koske, kumarra jne..joten osa ruuasta tulee myös näiden harjoitusten aikana. Pablon kodilla täytyy siis olla taitoa ja aikaa antaa pojalle, jotta ongelmia ei tulisi. Vaatimuksena onkin, että Pablon kanssa aiotaan harrastaa jotakin, oli se sitten DOBO, koirakeilaus tai totinen tottis. Pablon koti olisi mieluummin omakotitalo kuin kerrostalo. Kissalliseen kotiin Pablo ei sovi eikä lapsiperheeseen.
5.11.2015 Pablo on hoidossa ollessaan opetellut monia uusia temppuja, ja uuden oppiminen onkin oikein hyvä tapa väsyttää Pablo. Myös kaikki aktivointilelut jaksavat kiinnostaa Pabloa kauankin, ja myös ruokailu tapahtuu aktivointipalloista ja -kupeista. Ei ole väliksi, vaikka leluissa olisikin aina omia nappuloita, niitä viskotaan ja pyöritellään aina yhtä innolla. Aktivointilelujen kanssa Pablo osaa myös olla hyvin yksin kotona monta tuntia, mutta jos mitään tekemistä ei jätä, Pablo katsoo ikkunoista ja haukkuu perään. Remmissä edelleen opetellaan kävelemään rauhallisesti, ja se sujuukin kun on pitkä hihna ja rauhallinen maasto. Jos joku tulee vastaan, haluaisi Pablo aina mennä katsomaan, ja ohittaminen onkin vielä haastavaa, mutta onnistuu, jos on oikein hyviä herkkuja mukana. Vilkas lenkkeilyalue jättää Pablon myös joksikin aikaa kierroksille, mutta pitkältä metsälenkiltä on mukava tulla kotiin löhöilemään. Pablolle sopisi siis mieluummin rauhallisempi asuinalue kuin vilkas keskusta.
27.10.2015 Tämä älyn ja energian pakkaus olisi parhaimmillaan ainoana koirana omistajalla, joka haluaisi harrastaa joko kotosalla tai vaikka tosissaan Pablon kanssa lähes mitä vain lajia. Pablolla on ilmiömäinen keskittymiskyky ja se on nopea oppimaan. Pablo on myös sinnikäs ja ketterä, joka on hyödyksi monessa harrastuksessa. Jos Pabloa ei aktivoi tarpeeksi, menee eläminen haukkumiseksi ja vaatteista ja käsistä näykkimiseksi, joten pelkäksi korttelilenkkeilijäksi Pablo ei sovi. Pablo ei myöskään sovi lapsiperheseen.
18.10.2015 Pablo on aktiivinen, oppimisen alussa ja haukkuu paljon. Mutta Pablo on kuitenkin iloinen ja kiintyväinen, ja kaipaa kotia, jossa olisi paljon aikaa ja taitoa sekä opettaa että aktivoida nuorta koiraa. Pablon isä on jackrusselinterrieri ja äiti villakoira-bolonka-sekoitus. Toisten koirien kanssa Pablo tulee vaihtelevasti toimeen, mutta Pablon tapa hakea leikkiä haukkumalla ja näykkimällä ei kaikille koirille sovi. Kerrostalo ei ole Pablon paikka haukkuherkkyyden takia, eikä Pablo sovi kissalliseen kotiin, sillä jahtaa ja haukkuu kissoja. Pablo näykkii myös halutessaan huomiota, ja tästä tavasta täytyy Pablo osata kouluttaa pois. Pablo osaa istu-, maahan- ja tassu-käskyt, mutta ei osaa kulkea remmissä vetämättä ja alkaakin usein tempoilla ja haukkua, jos vastaan tulee jotain, mitä Pablo haluaisi mennä katsomaan. Pablo kuitenkin motivoituu helposti herkuilla, ja mm. agility on Pablolle mieleistä puuhaa. Pablo ei vielä ole täysin sisäsiisti, vaan pissa voi lirahtaa lattialle, jos hätä yllättää. Pablo on noin 45 cm säkäkorkeudeltaan ja painaa reilut 10 kg.
KULUKORVAUS leikatusta uroskoirasta on 250 €. Kulukorvauksella koira on saanut rabies- ja viitosrokotuksen (parvo, penikkatauti, tarttuva maksatulehdus, kennelyskä ja leptospiroosi), ja on madotettu vähintään kertaalleen. Se on tunnistemerkitty ja siru on rekisteröity Turvasiru.fi- palveluun. Koira on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi.






