Otto-Triin

Lisätty sivulle: 2011-09-18

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Otto-Triin
12/2011 Otto-Triin sai kodin

***

Kuulumisia kodista:

17.6.2012 Triinusta on reilun puolen vuoden aikana kehkeytynyt oikein hieno ja hyväkäytöksinen neiti. Triinu oppi täysin sisäsiistiksi melko nopeasti ja muutenkin tyttö oppii nopeasti uusia asioita ja käskyjä. Eroahdistus lienee isännällä pahempi kuin Triinulla. Neiti odottaa ikkunan ääressä ja ihmettelee ympäristön tapahtumia poissaollessani, olenpa tavannut Triinun umpiunessakin töistä tullessani. Uusia ihmisä alussa haukuttiin reilustikin, mutta uusien tuttavuuksien myötä tuokin asia on rauhoittunut. Toki vieraat otetaan haukkuen vastaan edelleenkin, mutta tuttuja vain nuuskaistaan. Triinu kulkee vapaana hienosti ja tulee luokse kutsuttassa. Muiden koirien kanssa ei ole ollut oikeastaan mitään ongelmia. Joskus joku koira vähän pelottaa ja sitten hypätään isännän syliin turvaan… Kaikenkaikkiaan upea ja hieno koira.

***

Steriloitu narttukoira, noin 1v. kotihoidossa Iso-Evolla

Otto-Triin matkusti kotihoitoon Iso-Evolle myöhään lauanti-iltana 19.11.2011. Autoilusta tyttö ei turhaa stressiä ottanutkaan, vaan nukahti syliin jo muutaman minuutin matkanteon jälkeen. Perille päästyämme Triinu tutki uteliaasti mutta rauhallisesti paikat, eikä kaksi omaa koiraanikaan aiheuttanut muuta kuin hännänheilutusta, jonka jälkeen neiti jatkoi omia tutkimisiaan. Otto-Triin osaakin erittäin hyvin käyttäytymisellään estää konfliktitilanteita koirieni kanssa, ja onkin oikeastaan kokoajan rauhallisen alistuva. Ruokailukin sujui tohottamisesta huolimatta oikein hyvin.

Triinua täytyy vielä opettaa “pöytätavoille”, sillä ruoan odottaminen sai aikaan kaikenlaisia akrobaattitemppuja ja kun vihdoin tyttö sai luvan syödä, ruoka katosi melkein yhdellä suupalalla hotkaisten. Triinu kuitenkin antoi esimerkillisesti koskea kuppiinsa ja ottaa sapuskan välillä pois, eikä se muutenkaan ole osoittanut minkäänlaisia esineiden tai herkkujen omistushalua. Sohva ja syli ovat kuitenkin paikkoja, joista on hyvä päästää ihan pieni murahdus toisille koirille, mutta murina loppuu heti kun kieltää pienelläkin eleellä tai äännähdyksellä. Triinu on tähän mennessä ollutkin hyvin hiljainen koira, sillä yhtäkään haukahdusta se ei ole vielä päästänyt, vaikka oveakin jo omat koirani pariin kertaan ovat vahtihaukkuneet.

Triinu myös antaa käsitellä itseään erinomaisesti; tassujen, korvien, hampaiden ja sterilointileikkausarven tarkistus ei aiheuttanut minkäänlaisia ongelmia, päinvastoin taisi nauttia silmät puoliummessa hipelöinnistä . Paras paikka tytön mielestä onkin syli, johon kiivetään aina kun kyykistyn, ja välillä lenkilläkin tyttö nousee pohjetta vasten vain pästäkseen syliin. Lenkillä Triinu kulkee hihnassa hienosti ja rauhallisesti, ja jos tyttö menee edelle, se pysähtyy katsomaan taaksepäin ja tulee luokse jos kutsuu.

Kovatkaan äänet eivät tyttöä pelota, mutta tiskikoneen suhahduksia ja naksuttelua seurattiin pää kallellaan ihmetellen. Lelut eivät toistaiseksi ole kiinnostaneet, mutta ulkona toisten koirien juoksemista seuratessaan Triinu otti muutaman pyrähdyksen itsekin, mutta ei varsinaisesti leikkinyt mukana.

Vieraita ihmisiä emme vielä ole tavanneet, mutta ensitapaamisellamme tyttö oli uteliaan arka, ja täytyykin katsoa kun aika koittaa, kuinka Triinu suhtautuu uusiin ihmisiin.

30.10.2011 Otto-Triin on arviolta noin 1 vuotias pienikokoinen narttukoira Pärnun tarhalla.

Otto-Triin on eloisan ja energisen oloinen pikkukoira (säkäkorkeus arviolta noin 30 cm). Sohvaperunaksi tästä neidistä ei välttämättä ole ja tytölle etsitäänkin aktiivista kotia. Otto-Triin haukkuu ja ulisee häkissään joten yksinolo saattaa aiheuttaa kodissakin ongelmia. Tulevan omistajan on syytä varautua mahdolliseen eroahdistukseen ja oltava valmis työskentelemään asian parissa.

Toisiin koiriin Otto-Triin suhtautuu varovaisen ystävällisesti mutta samankokoisen uroksen kanssa intoutui leikkiinkin. Tosin helposti tyttö myös ärähti urokselle kun se oli tämän mielestä liiankin villi, eli luonnetta Triinulta näyttäisi myös löytyvän. Otto-Triin steriloidaan ennen uuteen kotiin menoa.

Otto-Triin luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna ja loishäädettynä. Lisäksi sillä on EU-lemmikkipassi josta toimenpiteet käyvät ilmi. Tuleva omistaja noutaa tytön Tallinnasta.
Kulukorvaus steriloidusta koirasta on 250 euroa.