24.01.2021 Onni sai kodin
12.01.2021 Energinen huskymix Onni etsii koirakokemusta omaavaa kotia. Onni on ystävällinen ja vauhdikas paketti joka kaipaa vielä kovasti koulutusta. Pojan rotuperimästä on kerrottu löytyvän myös bordercollieta. Hihnassa Onni vetää ja näköpiiriin ilmaantuvia koiria poika saattaa haukkua jolloin kontakti taluttajaan voi kadota kokonaan ja intoutuu vetämään remmissä vielä enemmän. Toisten koirien kanssa Onni ei kauheasti ole ollut tekemisissä, remmissä haukkuu mutta irrallaan ollessa ei ole ollut ainakaan narttujen kanssa ongelmia. Onni kaipaa kovasti aktiviteetteja sekä koulutusta elääkseen tasapainoista koiranelämää, ei sijoiteta ensimmäiseksi koiraksi. Autossa matkustaminen sujuu hyvin, alussa voi hieman piippailla ja olla levoton mutta käskystä ottaa paikan ja makoilee sitten omalla paikallaan. Ei sijoiteta pienten lasten perheeseen vauhdikkaan luonteensa vuoksi, isommat lapset pärjäävät innokkaan pojan kanssa paremmin. Kissojen kanssa yhteiselosta ei ole tietoa. Yksinolo sujuu hyvin Onnin tilan ollessa rajattu, jolloin pojan ei tarvitse vahtia koko asuntoa, ei ole myöskään tehnyt tuhoja. Yksinolo harjoitukset olisi hyvä aloittaa heti koiran kotiuduttua uuteen kotiin. Onnille etsitään kotia omakotitalosta rauhalliselta asuinalueelta. On sisäsiisti ja sijaiskodissa Sastamalassa jonne poikaan pääsee sovitusti tutustumaan. Painoa Onnilla on n. 35kg ja korkeutta n.60cm.