Oliver
Lisätty sivulle: 2007-05-21
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Viro

***
Kuulumisia ja kuvia kodista:
10.6.2008 Oliverista on kasvanut jo iso poika. ;) Kaksi kertaa hän on käynyt trimmattavana. Viimeksi n. kuukausi sitten. Kyllä poitsu muuttuu karvapallosta niin hoikaksi pikkukoiraksi, jotta!
Meille ei kyllä kukaan pääse huomaamatta tulemaan. Siitä Oliveri ja Stella pitävät kyllä huolen. Minua taas Oliveri ei päästä silmistään hetkeksikään. Vaikka istun ruokailemassa, niin musta karvapallo makoilee tuolin vieressä. Jopa saunaankin hän yrittää tulla ja välillä laskemmekin hänet lauteille istumaan. Katselee vaan ruskeilla ihanilla silmillään, että kyllä nuo ihmiset on sitten hassuja, kun istuvat täällä kopissa hikoilemassa. ;D Telkkariakin pitää tulla katsomaan ihan minun viereeni, kuono polvillani ja tassulla kiinni pitäen.
Kova on leikkimään ja Stellan kanssa hippaa juoksemaan pihalla pitkin puutarhaa niin, että korvat heiluu ja kova haukku on tietysti päällä. No tänne maallehan haukkuminen niinkuin kuuluu asiaan.
Korvien takia on aina välillä jouduttu käymään lääkärissä ja iho kutisee välillä kovasti. Välillä nuolee ja kaluaa ihon rikkikin. Siihen on sitten haettu voidetta lääkäriltä. Kaikenkaikkiaan Oliverilla menee hyvin ja leikittäjiä riittää lapsenlapsistammekin. Olemme todella onnellisia, kun saimme Oliverin meidän ikiomaksi pikkukoiraksemme. Oikein hyvää kesänjatkoa sinulle ja toivon, että oikein moni saa teidän kauttanne oman suloisen hauvvelin kotiinsa! Terveisin Tarja
18.8.2007 Oliverille kuuluu muuten hyvää, mutta hän ei ole vieläkään terve. Jouduin viemään hänet taas lääkärille. Hännän alla ja takaosassa oli tulehdus. Entinen lääkekuuri ei ollut tehonnut ja Oliver vaan kalus ihonha vereslihalle hännän alta ja takapäästä paikka paikoin. Lisäksi otettiin 2 röntgenkuvaa. Selkärangassa on vähän väljyyttä, mutta se ei kuulema haittaa Oliverin elämää juurikaan. Nyt hän on jättänyt sen kaluamisensa. Taitaa lääkkeet alkaa vaikuttamaan. Lääkärikulut oli taas vähän vajaat 99 euroa! Kamalan kallista. Kolmen viikon lääkekuuri tuli.
Painoakin Oliverille on tullut 2 kiloa. Poika alkaa olla tosi komea. Lääkäri sanoi, että hänen mielestään Oliver on ihan villakoira, eikä mikään puudelimix. Surettaa vaan, kun häneltä on häntä typistetty. MUTTA Oliver on oikein ihana koira!! ;) Nukkuu minun vieressä ja muutenkin ei laske minua silmistään missään. Nytkin makoilee tuossa minun vieressä lattialla, kun tätä kirjoittelen. Kovasti hän on leikkisä koira. Leluillaan leikkii ja houkuttelee Stellankin kisailemaan pitkin pihaa. Sit sitä mennään ympyrää ja haukutaan kilpaa. Kahdella jalallakin Oliver osaa kävellä ja näytellä nyyhkyttävää lasta. Laittaa tassut kuononpäälle ja nyyhkyttää. :) Fiksu koira. Tulis vaan nyt ihan terveeksi, niin sitten kaikki on hienosti. Oikein hyvää loppukesää! Terveisin Tarja
***
Uros, noin 6v.
21.5.2007 Oliver n. 6-vuotias pirteä uros. Korkeus n. 35 cm Loomade Hoiupaikin numero 5659. Oliver on ihmisrakas puudelimix. Tarhalla Oliver on pesty ja karvat leikattu kesäkuntoon. Turkki vaatii hoitoa ja huolenpitoa. Iloinen poika, joka lähti mielellään kävelylle. Nartun kanssa ainakin tuli toimeen. Käveli nätisti hihnassa. Oliver on tuotu tarhalle 6.5.2007. Oliver on rokotusten puolesta valmis matkustamaan Suomeen 26.5.2007 alkaen.
Tuleva omistaja hakee Oliverin Tallinnasta yhdistyksen avustuksella. Kulukorvaus on 100 €.






