Nyyti
Lisätty sivulle: 2008-12-31
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

***
Kuulumisa ja kuvia kodista:
6.6.2010 Lisätty Nyytille kuvia kodista:)
3.7.2009 Lisätty Nyytille kuvia kodista.
***
Narttu, noin 3v.
4.1.2009 Nyytin kanssa on nyt käyty eläinlääkärissä ja sen silmäkulmassa olevaan tulehdukseen aloitettiin antibioottikuuri ja paikallislääkitys. Nyyti hurmasi henkilökunnan sympaatisella olemuksellaan ja siitä en ole lainkaan ihmeissäni:). Tyttö painaa tällä hetkellä ainoastaan 3.9 kiloa ja varovasti yritämme tuota massaa vielä hiukan lisätä. Eturaajat ovat voimakkaasti ulospäin kääntyneet, mutta lääkärin mukaan siitä ei yleensä ole mitään haittaa näin pienikokoiselle koiralle.
Nyyti on osottautunut melkoiseksi sylikoiraksi ja tuntuu, että neiti on sylissäni mitä ikinä sitten teenkin:). Kovasti Nyyti on nyt kotioloissa reipastunut ja sitä omaa tahtoakin rupeaa jo löytymään. Kissat ovat jo muutamaan otteeseen saaneet haukut osakseen pyrkiessään syliini mutta omia isohkoja koiriani Nyyti ei kuitenkaan ole uskaltanut komentaa. Tarpeet Nyyti tekee jo hienosti ulos. Nyytiä ei luovutetan ihan pienten lasten perheeseen.
31.12.2008 Nyyti on arviolta noin 3-vuotias erittäin pienikokoinen narttukoira.
Nyyti on yksi monesta pikkukoirasta, jotka löydettiin Virosta autiotalosta. Pikkukoirat olivat elelleet talossa karuissa olosuhteissa jo pidemmän aikaa keskenään ja ovatkin tästä johtuen melko arkoja, mutta kuitenkin todella ihmisystävällisiä.
Nyyti matkasi eilen Suomen puolelle kotihoitoon ja tässä vasta pikkuhiljaa tutustutaan tähän laihaan, kissankokoiseen pikkutyttöön. Nyyti arastelee aluksi ihmisiä, mutta tytön uteliaisuus tuntuu antavan melko nopeasti pelolle periksi. Ensimmäisen yön tyttö viettikin jo jalkopäädyssä nukkuen:).
Kissat ovat kummastuksen aihe joille pitää vähän murista ja toiset koirat eivät ainakaan vielä Nyytiä kovin kiinnosta.
Nyytin painoksi arvioisin noin 4 kiloa.
Nyyti luovutetaan uuteen kotiin rokotettuna, loishäädettynä ja mikrosirutettuna. Lisäksi sillä on eu-lemmikkipassi josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kulukorvaus 150 euroa.






