Nupsu
Lisätty sivulle: 2013-11-18
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

***
Leikattu tyttökoira, noin 4-vuotta. Kodinvaihtaja, Harjavallassa.
8.6.2015 Lisätty Nupsulle kuvia.
21.4.2015 Nupsu etsii uutta kotia elämäntilanteen muutoksen takia. Nupsu etsii kotia, jossa on aikaa ja motivaatiota aktivoida koiraa. Tyttö tulee muiden koirien kanssa toimeen, joten kodista voi löytyä koirakavereita. Nupsu asuu Harjavallassa, johon siihen voi mennä sovitusti tutustumaan. Kotiutuessaan Nupsu oli ujo koira, mutta nykyään arkuus on hävinnyt ja Nupsusta on kuoriutunut seurallinen koira.
Nykyisen kodin kertomaa:
Nupsu on energinen ja menevä pikku koira. Nupsu tykkää olla sylissä rapsutettavana. Nupsu pitää lapsista. Tulee luokse kutsuttaessa ja osaa odottaa istuen ruokaansa. Nupsu innostuu helposti leikkimään ja silloin voi myös haukkua. Nupsu tykkää kävelylenkeistä ja muutenkin leikkiä paljon. Purulelut saa nopeasti tuhottua. Pallolla leikkiminen on suosikkipuuhaa ulkona. Nupsu jättää palloa lähelle ja tykkää hakea palloa, kun sitä heitetään. Nupsu on pääasiassa sisäsiisti. Pitkän odottelun seurauksena voi pisu joskus lattialle tulla. Tottelee kun sanotaan ei. Nupsu tarvitsee paljon aktiviteettejä. Tylsistyneenä haukkuu ja hyppii, mutta rauhoittuu kun silitetään tai leikitään.
Koira luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna, loishäädettynä sekä leikattuna. Lisäksi sillä on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koira on virkaeläinlääkärin tarkastama, ja se on tuotu Suomeen Eviran vaatimuksia noudattaen. Kulukorvaus 100 euroa.
***
28.4.2014 Nupsu sai kodin Harjavallasta.
***
25.11.2013 Nupsu on ujo tyttökoira Pärnun tarhalla. Nupsu toimitettiin tarhalle suoraan kadulta, jossa tyttö oli todennäköisesti jo jonkin aikaa elellyt.
Nupsu on vielä arka koira, joka väistää silittävääkin kättä. Kuitenkin toisen koiran seurassa Nupsu vapautuu ja malttaa hieman leikkiäkin. Tyttö etsii kotia, josta löytyy sekä reipas koirakaveri että kokemusta tai innokuutta oppia aran koiran sosiaalistamisesta. Nupsu ei paljoa hauku, mutta koti tulisi silti löytyä rauhalliselta alueelta. Tyttö ei ilmaise pelkoaan murinalla vaan yksinkertaisesti siirtyy kauemmas.
Nupsu osaa kävellä hihnassa, mutta helpoiten liikkuu toisen koiran perässä. Tällä hetkellä tytön häkkikaverina on uroskoira Roomet. Tämä pariskunta tulee hyvin toimeen. Roometin perässä Nupsu tulee jopa silitettäväksi.
Tästä ihanasta tytöstä saa pienellä kärsivällisyydellä seurallisen koiran. Jo lyhyen ulkoilun aikana Nupsu näytti hieman luottavaisuuden merkkejä. Nyt Nupsu tarvitsee kodin, jolla on halua ja aikaa antaa tälle pienehkölle tytölle mahdollisuus.






