Ninah (nyk. Elsa)

Lisätty sivulle: 2007-01-15

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Ninah (nyk. Elsa)
4/2006 Ninah sai kodin

***

Kuulumisia kodista:

Toukokuussa 2006: Hei, ja anteeksi, etten ole kirjoitellut meidän kuulumisia, mutta on ollut kova kiire ja meillä on mennyt tosi hienosti! Elsa on oikein ihana koiratyttö ja vaikuttaa juuri sopivalta kaverilta Emmetille. Viime viikolla, kun Elsa oli ollut kotona viisi päivää, se alkoi leikkimään Emmetin kanssa. Ensin ne leikkivät juoksuleikkejä ulkona vapaana ollessaan ja pian jo vauhdikkaita paini- ja vetoleikkejä sisällä kotona. Nyt koirat leikkivät joka päivä sisällä ja ulkona ja tuntuvat onneksi viihtyvän hyvin toistensa seurassa. Elsasta on tullut paljon rohkeampi, se matkustaa jo reippaasti hississä ja autossa. Elsa kulkee ulkona hihnassa tosi hienosti, se ei vedä lainkaan. Ainakin vielä näin alkuun Elsa on myös ihan hiljainen sisällä, se ei hauku rappukäytävän tai kerrostalon muille äänille, mikä on tosi hyvä, koska Emmetkin on onneksi tosi hiljainen sisällä. Emmetin ärhentely Elsaa kohtaan on vähentynyt tosi paljon. Elsa saa nykyisin jo vapaasti liikkua kotona, leikkiä leluilla ja syödä luita. Emmet antaa Elsan tulla jopa aamulla sänkyyn, kun ne tulevat herätyskellon soidessa herättämään mua sänkyyn. Emmet ei enää ole mustasukkainen ruuasta, eikä edes siankorvista Elsalle. Nyt koirat voi ruokkia hyvin jo samassa huoneessa. Elsa saa jopa tulla nuolemaan Emmetin kiposta piimän loput, kun Emmet on syönyt.

Elsa on tosi kiltti koira. Häntä heiluu melkein koko ajan. Vaikka Elsa on vähän arka, se on kuitenkin tosi reipas ja utelias tekemään uusia asioita. Se on myös hyvin kontaktihakuinen, sisällä ja ulkona Elsa ottaa jatkuvasti katsekontaktia muhun ja tulee aina kutsusta luokse, vaikka olisi vapaana. Elsa ei ole ihan sisäsiisti vielä, mutta oikeaan suuntaan ollaan koko ajan menossa ja esimerkiksi tänään ei ole tullut mitään sisälle ja viikonloppunakin oli jo täysin sisäsiistejä päiviä. Elsa osaa myös hienosti olla Emmetin kanssa kotona ilman mua, mun työpäivien ajan. Kun lähden tai tulen kotiin, asunnosta ei kuulu haukkumista, eivätkä naapuritkaan ole sanoneet mitään, joten uskon, että Elsa on yhtä hiljainen ja hyvä kerrostalokoira kuin Emmetkin. Elsalla ei siis ainakaan vielä ole eroahdistuksen oireita.

Tänään ajoin autolla koirien kanssa pois kaupungista metsään, jossa ulkoilimme tunnin verran. Koirat olivat metsässä vapaana, ne leikkivät, juoksivat ja nuuhkivat metsän tuoksuja. Oli niin ihana nähdä molemmat niin onnellisen näköisinä. Molemmat koirat ovat onneksi tuollaisia, että niitä voi pitää metsässä vapaana, molemmat pysyvät katse-etäisyydellä ja tulevat iloisesti luokse, kun kutsun niitä. Olen niin tyytyväinen siitä, että Elsa muutti meille, Elsan ansiosta tuntuu, että Emmetin kanssakin on helpompaa elää. Emmet kun on pelkoaggressiivisuutensa takia niin erityinen koira, joka vaatii erityistä kohtelua. Toivottavasti kaikki sujuu näin hienosti jatkossakin, mutta koitan tietysti valmistautua myös siihen, että jotain ongelmia tulee jossain vaiheessa eteen ratkaistavaksi.

05/2006: Hei, hyvin on mennyt kaikki tähän asti. Päätin vaihtaa Ninahin nimen ja sen uusi nimi on Elsa. Elsa on erittäin kiltti ja rauhallisen oloinen koira, se ei käytä hampaitaan lainkaan, sen häntä heiluu paljon, se on kova pusuttelemaan, vähän arka ja ujo tyttö on, mutta ilmeisesti sillä ei ole huonoja kokemuksia ihmisistä, koska se kuitenkin kovasti haluaa tutustua uusiin ihmisiin ja muutenkin kaikkeen uuteen. Esimerkiksi meidän talon hissi oli Elsasta alkuun pelottava, mutta nyt jo kahden vuorokauden hissin käytön jälkeen Elsa menee avoimesta ovesta sisään reippaasti hissiin. Isot ja lujaa kadulla ohi ajavat bussit ovat Elsasta vähän pelottavia, mutta muuten se kulkee ulkona reippaasti ja mielellään.

Emmetin ja Elsan ensikohtaaminen oli sunnuntaina iltapäivällä. Emmet tuli tapaamispaikalle meidän isän kanssa, koska oli ollut mun Tallinnan matkan ajan hoidossa vanhempien luona ja minä tulin paikalle Elsan kanssa. Koirat olivat vapaana aidatulla alueella ja Emmet teki Elsaan tuttavuutta tapansa mukaan innokkaasti, mutta kuitenkin hienovaraisesti ja siirtyi aina kauemmas, kun Elsa ilmoitti, ettei lähempi tutustuminen, saati leikkiminen nyt kiinnosta. Elsa ilmoitti välillä aika kipakastikin, ettei lähempi seura kiinnosta ja oli myös sitä mieltä, ettei Emmetin tarvitse tulla muakaan tervehtimään liikaa. Aika nopeasti oltiin kuitenkin jo siinä vaiheessa siedättymistä, että koirat seisoskeli lähekkäin ja molempia pystyi rapsuttelemaan yhtä aikaa.

Kotona Emmet on ollut mustasukkainen Elsalle ruuasta, makupaloista, luista ja minusta. Sänky ja hissi ovat sellaisia paikkoja, johon Elsa saa tulla, mutta Emmet voi silti vähän murista Elsalle. Joka iltainen ruuan jälkeinen siankorva on Emmetille niin tärkeä, että liian lähelle Emmettiä tullut Elsa sai Emmetiltä kunnon varoitushyökkäyksen sunnuntai-illalla, mutta ei Emmet sentään hampaitaan käyttänyt. Elsa reagoi Emmetin syöksähdykseen heittäytymällä selälleen ja vingahtamalla. Eikös tällainen mustasukkaisuus ole kuitenkin alkuun ihan normaalia, vai pitäisikö minun olla jo huolissani ja miten pitäisi toimia?

Olen nyt yrittänyt huomioida molempia koiria yhtä paljon ja antaa ruuat, makupalat, luut ja muut ensin Emmetille. Sopuisasti ja rauhallisesti koirat ovat muuten olleet, voivat mun kutsusta makailla samalla sohvalla tai sänkyllä ja eivät ole toisistaan innostuneet tai kiihtyneet esimerkiksi niin, että olisivat kertaakaan haukkuneet tai räyhänneet toisilleen tms. Elsakin on vähän murissut Emmetille, kun Elsa söi luuta ja Emmet tuli liian lähelle. Tai kun silitin Elsaa sängyllä ja Emmet tuli viereen. Ulkona hihnassa Emmet on kutsunut Elsaa leikkimään kanssaan, mutta toistaiseksi Elsa ei ole innostunut leikkimään Emmetin kanssa. Elsalla ei ilmeisesti ole juurikaan kokemusta hihnassa ulkoilusta, mutta se kulkee tosi nätisti hihnassa, ei vedä lainkaan, vaan on tosi kevyt.

Koirat ovat myös jo olleet kahdestaan kotona pariin otteeseen ja hyvin on mennyt. Mun pois lähtiessä ja kotiin tullessa ei ole kuulunut haukkumista tai muutakaan ääntä asunnosta, mitään tavaroita ei ole tuhottu ja kämppä ei muutenkaan näytä siltä, että siellä olisi riehuttu. Kumpikaan koirista ei ole pyrkinyt mukaan, kun olen lähtenyt ja ovelle mua vastaan on molemmilla kerroilla tullut kaksi unista ja venyttelevää koiraa. Koirat eivät vielä leiki tai muutenkaan riehu keskenään. Kun oltiin lauantaiyö Elsan kanssa kahdestaan kotona, Elsa oli yöllä tehnyt sekä pissat että kakat sisälle, sen vatsa oli mennyt matkustamisesta ja laivamatkasta sekaisin, mutta ekan yön jälkeen Elsa on tehnyt kaikki tarpeet ulos. Seuraavat päivät näyttävät, onko Elsa kokonaan sisäsiisti vai pitääkö tarpeiden ulos tekemistä vielä opetella. Olen kuitenkin alusta asti kovasti kehunut Elsaa jokaisesta ulos tehdystä pienestä ja isosta hädästä.

Elsa ei ole haukkunut sisällä vielä kertaakaan, eikä ole ollut kiinnostunut mistään kielletyistä tavaroista kotona. Jos Elsa käyttäytyy jatkossakin näin, se on hienoa, koska Emmetkään ei ole koskaan tuhonnut mitään, eikä hauku sisällä, mikä on kerrostalossa tosi hieno juttu. Tosin Emmetistä muistan, että koira voi olla alkuun ns. vieraskorea ennen kuin se kotiutuu kunnolla, joten en vielä tuuleta liikaa, ettei sitten masenna, jos jotain ongelmia ilmaantuu. Nämä kaksi päivää ovat siis menneet hyvin, toivottavasti kaikki jatkuu Elsan kanssa yhtä hienosti. Toivottavasti Emmet pian lopettaa olemasta mustasukkainen ja koirat alkaisivat sitten joskus myös leikkimään keskenään, kunhan nyt ovat ensin tutustuneet paremmin ja Elsa on vähän rohkaistunut suhteessa Emmettiin. Emmet kun tykkää niin kovasti leikkiä ja ois hienoa, jos kotona olisi leikkiseuraa. Kiitos paljon avusta ja uudesta perheenjäsenestä Heidi, Kaire ja Miira! terv, Karoliina

***

Narttu, noin 1v.

Ninah (nr. 890) on kiltin oloinen 45-50 cm korkea lyhytkarvainen musta narttu. Ninah asustaa häkissä yhdessä toisen nartun Lajsan kanssa. Tulevat hyvin toimeen keskenään. Rauhallisen oloisia molemmat. Hakevat vähän tukea toisistaan. Rohkaistuvat varmaan kun pääsevät sinne omaan kotiin. Eivät haukkuneet turhia.