Nina
Lisätty sivulle: 2006-08-11
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

***
Kuulumisia ja kuvia kodista:
13.4.2017 Nina tuli minulle vuonna 2006, ja arvioitu ikä tällöin oli noin 3kk. Nyt tämä ihastuttava koira on päässyt jo kunnioitettavaan 11-vuoden ikään. Nina voi edelleen hyvin, ja iästä huolimatta on hyvin virkeä, vetreä ja aktiivinen koira vanhus. Ninan lauma on vuosien varrella kasvanut kolmella laumatoverilla, ja tällä hetkellä laumastamme Ninan lisäksi löytyy saksanpaimenkoira narttu 8.v, sekä cane corso urokset 3.v ja 1.v. Nina toimii hyvin lauman vanhimpana edelleen, ja on ollut hienoa huomata miten Nina on pennut aina opettanut laumajärjestykseen, sekä lauman tavoille. Nina on pysynyt koko ikänsä terveenä ja ilman vaivoja. Tällä hetkellä Nina viettää ns eläkepäiviä nauttien ulkoilusta ja rauhassa olosta, vaikka kyllä koiravanhus edelleen innostuu kun kyse on pallon tai kepin heittelystä 😄 Mukavaa kesän odotusta teille!
21.5.2008 Nina koira voi hyvin ja on jo reilun kahden vuoden ikäinen. Ninan kanssa on ollut helppo tehdä töitä, sillä hän on erittäin miellyttämisen haluinen ja ehkä kiltein koira mitä maan päällä on. Ninahan tuli meille ollessaan n. 3kk:n ikäinen ja alusta asti kaikki on sujunut hyvin. Nina oppi todella nopeasti sisäsiistiksi ja on aina ollut helppo kouluttaa. Pahemmin tuhojakaan tyttö ei pentuna tehnyt, mutta vähän vanhempana kylläkin protestoi kun “joutui” jäämään yksin kotiin meidän olleessamme töissä( tuhosi kaiken minkä irti sai, myös seinää kipsilevyyn asti) Mutta tämäkin ongelma on nyt ratkaistu, kun aloimme pitämään Ninaa yksin ollessaan niin, että hänellä on koko talo käytössä eikä mitään rajallista tilaa.
Nina on ollut terve koko ajan ja eläinlääkärillä olemme käyneet ainoastaan hakemassa rokotukset. Ninan taustan silti kyllä huomaa, hän on varautunut vieraita ihmisiä kohdatessaan, mutta kun huomaa että hänelle ei tehdä pahaa, niin tulee erittäin mielellään rapsuteltavaksi. Myös uudet tilanteet aiheuttavat Ninalle stressireaktion, ja silloin hänellä menee vatsa sekaisin, on siis stressivatsainen tapaus. Olemme harrastaneet Ninan kanssa pelastushakua ja tottista, mutta molemmat jäivät kun meille tuli perheenlisäystä. Nyt on ollut ajatuksissa aloittaa agility, johon Nina mielestäni sopii erittäin hyvin nopeutensa ja siron rakenteensa johdosta.
Nina jäi aika pienekokoiseksi vaikka ajattelimme, että siitä tulisi ison kokoinen tyttö mutta kokoa on n.50cm ja 15kg eli aika simppeli paketti lapsiperheeseen. Nina tulee myös hyvin toimeen niin kissojen, toisten koirien kuin hevostenkin kanssa ja hänen mielestään on ihanaa kun pääsee emännän kanssa kahdestaan hevostallille tapaamaan kavereita. Toinen ninan lempi harrastus on pallohulluus, meillä on mennyt todella paljon palloja joita nina rakastaa. Ninalle on nyt vasta kahden vuoden ikäisenä alkanut tulemaan hiukan luonnetta joka näkyy paimentamisena. Eli kaikki menyyt tämän tapauksen kohdalla hyvin ja olemme ollet erittäin tyytyväisiä että otimme juuri ninan meidän perheeseemme! Mukavaa jatkoa kaikille! Terveisin: Katariina, Nina ja muu perhe
Narttupentu, noin 3kk
5.7.2006 Kuulumisia kotihoidosta Suomessa: Nena ja Nina saapuivat Turkuun kotihoitoon lauantaina 1.7. Ensimmäinen päivä oli hurjan jännittävä uudessa ympäristössä ja tytöt tutkivat hanakasti uuden hoitopaikan joka nurkan. Illemmalla ulkona olikin sitten hiukan pelottavampaa, ja jokaista kahahdusta ja ohikulkijaa pysähdyttiin ihmettelemään. Myös taluttimessa kulkeminen oli uutta ja hämmentävää. Sittemmin tytöt ovat oppineet kulkemaan portaissa, taluttimessa kulkeminenkin alkaa tulla tutuksi varsinkin isommalle Nenalle. Valjaita pitää silti maistaa joka kerran, kun ne puetaan päälle. Tytöt ovat leikkisiä ja hellyydenkipeitä, ne rakastavat painia keskenään ja välillä he saavat hepulikohtauksia lenkillä.
Tyttöjen luonteissa tulisi luultavasti enemmän eroja selville, jos heidän seurassaan voisi olla yksi kerrallaan. Eroahdistusta ei ole tullut esille, kumpikaan ei hauku tai vingu paitsi silloin, kun leikki on kovassa vauhdissa. Lenkillä vastaantuleville koirille he haukkuvat, mutta eivät ole vihaisia vaan uteliaita ja innokkaita tutustumaan. Kaikenkaikkiaan tytöt ovat ihania lempeitä energiapakkauksia.
27.6.2006 Kuulumisia ja kuvia kotihoidosta Tallinnassa: Tytöt on kovin kasvannut ja molemmat osavat jo ilalla kysyä ulos. Öisin on joskus onnetomuuksia, mutta enemmäksen siistit. Molemmat rakastavat vettä ja nyt kuumilla ilmoilla on taistelu kova. Nina kattomatta, että on pienempi kovasti kun Nena, on jälleen paljon vahvempi, eika anna Nenalle komentamis-oikeutta. Syövat hyvin ja todennäkoisesti metsassa olemisesta on vatsat ollut tänne asti kunnossa(jo on tottunut hankaluuksien kanssa). Mustasukkaisuuta tule sitten, jos yksi istu sylissa, sitten toinen pomppi ja yrittä näykkia sylissa olevan peffa. Silitykset on parhaimmat asiat ja niita ottetan vastaan rauhallisena istuessa ja “sanoessa” :” se on noin hyvä, jatka silitelyä”. Eika muuta, kun odotetan kotia tytöille, mutta se saa oleman hankala, kun tytöt erotetan, kun täälläki on, että Nena etsi aina Nina, Nina saa joskus yksinki asioida.
KESÄ 2006: Nena, Nina ja Nike on ne metsästä löydetut pennut ikä noin 1-1,5kk. Kaikki on nartut. Nena on kaikkein eniten doberi värinen, mutta toisetki on musta-ruskealla värityksellä. Kaikki on ihmisystävälliset ja leikkisät pennut.
Nena on isompi(paljon) ja enemmän ruske-musta, Ninalla on beige-musta. Molemmat on riemu-pallerot ja rakastavat paljon leikkimista ja sylissa istumista. Vatsat on enemmän-vähemman kunnossa ja ruoka rakastavat ne paljon.Päivalla on pennut pentu-aitauksessa ja öisin sisälla mun huonessa nukkumassa.Kissojen kanssa OK ja ne huvitavat pentuja paljon.Samoin on erittäin riemusat jos isot koirat osoittavat huomiota.Nyt on pennuilla alkanut näykkiminen kun alussa vähan aristelivat ja istuivat tasa jos niita silitin, mutta nyt haketan leikkia ja juoksemista.






