Neppi (nyk. Onni)

Lisätty sivulle: 2007-02-27

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Neppi (nyk. Onni)
3/2008 Onni sai uuden kodin Marinkaisista

***

Kastroitu uros, noin 1,5v.

7.3.2008 Onni etsii uutta kotia omistajalla puhjenneen astman takia. Onni on noin 1,5-vuotias leikattu uroskoira. Onni etsii aktiivista kotia, sillä sohvaperunaksi tästä nuoresta pojasta ei ole. Onni harrastaisi varmasti hyvin mielellään jäljestystä, hakua tai jotain muuta vastaavaa. Perustottelevaisuus Onnilla on jo hanskassa:).

Onni on luonteeltaan hyvin avoin ja kiltti koira ja se tulee toimeen myös lasten kanssa. Tulevassa kodissa voi hyvinkin olla myös narttukoira Onnia odottamassa. Onniin voi sovittaessa mennä tutustumaan Kokkolaan. Onnin kulukorvaus on 50 euroa.

***

6.3.2007 Neppi sai Kokkolasta

Kuulumisia kodista:

10.6.2007 Terveisiä Kokkolasta sinne Rescuen ystäville! Kirjoittelen tässä Onnin puolesta, vaikka poika viisas onkin, silti ei osaa kirjoittaa itsestään. Aika on rientänyt siivillä, eikä ole tullut aikaiseksi kirjoitella mitään. Nyt korjaan tilanteen.

Onnille kuuluu pelkkää hyvää. Se on noin 6-7 kk. Olen vähän leikin varjolla koulutellut Onnia. Onni rakastaa olla lenkillä. Metsälenkillä kulkiessamme se on aina vapaana. Tilanteen tullen kun haluan, että Onni pysähtyy, annan käskyn “paikalla”. Niinpä Onni odottaa, että menen hänen luokseen ja kytken, jos on tarpeen. Luoksetulossa tulo onnistuu myös ja siitä käskystä sivulle. Kuvautin Onnin lonkat. Sillä oli parhaat eli A:n lonkat. Tosi upea juttu! Säkäkorkeus on noin 60 cm.

Onni on kiltti ja hyvätapainen. Se leikkii lasten kanssa ja Onni antaa niiden ottaa jopa luun pois siltä. Ihmiset ovat ihailleet Onnin kauneutta ja hyvää luonnettä. Onnissa on todennäköisesti saksanpaimenkoiraa ja belgian malinoa. Niin on väittänyt moni koiraihminen. Leikeissä huomaa, että pojalla on taistelutahtoa. Etenkin purupatukka on mieluinen. Onnilla on hyvä hermorakenne. Sen huomaa siitä, että Onni luottaa itseensä, eikä se rähise ja räyhää turhista vaikka toinen koira “haastaa riitaa”. Onni haluaa olla kaikkien koirien kaveri. Se on myös kova poika “pusuttelemaan” ihmisiä. Sanoisin silti, että Onni tarvitsee rakkautta sekä myös rajat, joista ei luistella. Onni saattaisi ottaa pomon roolin kasvettuaan, koska huomaan että siitä on tulossa erittäin vahva yksilö. Olen onnellinen, että sain sellaisen koiran jota etsinkin. Emme ole väistäneet Onnin kanssa yhtäkään sille pelottavaa tilannetta, vaan olemme ne voittaneet yhdessä. Onni on saanut paljon lenkkiä ja se on saanut totutella mitä ihmeellisimpiin asioihin. Se tykkää olla myös autossa ja orastavia uimataitojakin on ehditty jo harjoitella. Tällä hetkellä Onni on alkanut harjoittelemaan jalan nostamista pissatessa. Aina ei vielä tahdo onnistua. Menemme Onnin kanssa pikkuhiljaa asioissa eteenpäin häntä tuulessa liehuen. Onnin tunnusmerkkinä onkin häntä pystyssä.

Kaikille hyvää kesää ja intoa harrastaa ja nauttia kesästä.Itse olen saanut valtavaa mielihyvää, kun näen, että Onnin ei tarvitse olla missään tarhassa, vaan saa toteuttaa koiramaisia elkeitään. Tässä muutama kuva mukaan pojasta. T. Heikki, Marjo ja Onni

Hei vaan! Neppi (nykyisin Onni) haettiin Kokkolaan 6.3.2007 Tallinnasta. Ensimmäinen kohtaaminen oli tarhalla. Pentumaiseen tyyliin kieputellen itseään Neppi alkoi tehdä tuttavuutta uuden isännän kanssa. Pienen hetken Neppiä sai houkutella ja “puijata”, että saatiin panta kaulaan. Halusin, että ensitapaaminen olisi miellyttävä. Tapaaminen onnistuikin hyvin. Tarhalla pienen lenkin jälkeen, ja kun paperit oli kuntoon laitettu lähdimme taksilla satamaan. Vähän kuljetuskorista kuului kitinää.

Laivamatka Helsinkiin meni hytissä puruluuta jyrsiessä ja nukkuessa pitkin pituutta uuden isännän kyljessä. Heti alkuun Neppi osoitti viisautensa käyden suihkuhuoneen puolella kakkimassa. Sieltä se oli helppo siivota pois. Helsinkiin saavuttuamme eräs kaveri haki meidät Nurmijärvelle, jossa olimme yhden yön. Yöllä pikku kierroksen tehtyään Neppi palasi aina luokseni. Tällä se jo osoitti leimautumista ja turvan hakemista. Jo laivassa huomasin kuinka Neppi alkoi luottamaan uuteen isäntäänsä.

Kokkolaan lähdimme ajelemaan keskiviikkoaamulla. Matkalla Neppi osoitti, että pitäisi päästä tauolle. Pysähdyttyämme poika kakki ja pissasi heti. Isännältä sateli runsaat kehut hienosta suorituksesta.

Ensimmäiset yöt ovat nyt takanapäin, ja ne sujuivat hyvin. Neppi tuntuu olevan tyytyväinen oloonsa. Ruoka maistuu ja pienimuotoiset hoitotoimet onnistuvat. Neppi tuntuu pitävän siitä, että häntä hierotaan. Se lähtee myös mielellään pienille kävelyretkille.

Neppi valloitti heti ensi hetkestä myös emäntänsä. Isäntä kuitenkin tuntuu olevan tärkeämpi. Metsässä irti ollessaankin pitää kokoajan kontaktin ja kutsuttaessa tulee heti häntä heiluen luokse. Koirasta huomaa, että siitä tulee vahva yksilö ja on voimakastahtoinen taistelija positiivisessa mielessä. Olen todella iloinen, että sain Nepin perheemme jäseneksi. Huomaan, että Neppi ei tosiaankaan sovellu sohvakoiraksi. Se tarvitsee ja haluaa aktiivista koiranelämää ja sitä se saa meidän perheessä. Terveisin Heikki

***

Urospentu, nooin 3kk

26.2.2007 Neppi on noin 3 kuukauden ikäinen urospentu Tallinnan Loomade Hoiupaikissa. Neppi on väriltään musta-ruskea-valkoinen. Neppi tuotiin tarhalle 23.1.2007. Nepin Reg. nro: 4719.

Nepissä on saksanpaimenkoiraa ja siitä kasvaa suunnilleen sakemannin kokoinen. Neppi tarvitsee aktiivisen kodin, jossa sen kanssa harrastetaan ainakin tottiksen alkeita yms. Sohvakoiraksi Neppiä ei anneta. Omistaja hakee pennun itse tarhalta.