Nasu (nyk. Hamish Spencer)
Lisätty sivulle: 2012-02-13
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Suomi

***
15.2.2012 Nasu kävi kastraatiossa. Uudessa kodissa voisi olla koirakaveri odottamassa, koska Nasu on todella seurallinen hän pitää myös kissoista. Hoitopaikassaan Nasu ei ole eroahdistusta osoittanut, mutta hänellä on koira- ja kissaseuraa aina. Pieniä tuhoja hän on tehnyt, mutta ne laitetaan pentuajan “piikkiin”. Nasua ei myöskään mikään matala aita pidättele, jos hän sille päälle sattuu, hän on loikannut metrin korkuisen aidan ylitse, mutta tottelevainen kun on niin jäänyt paikalleen hoitajansa kutsusta eikä lähtenyt karkuun.
Edellisen omistajan kertomaa:
Nasu on syntynyt 16.5.2011. Äiti on puhdas bokseri, isästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta ulkonäöstä ja luonteesta päätellen siinä on noutajaa ja ajokoiraa. Nasun rokotukset ovat kunnossa ja rokotuskorttikin tallella. Säkä on n.50cm. Nasulla on isot tassut, pitkät jalat ja pitkä häntä. Luonne nasulla on erittäin kiltti, seurallinen ja tottelevainen. Koulutus on jäänyt vähän vaiheeseen, eli osaa peruskäskyt; istu, tänne, odota, maahan. Tulee toimeen kaikkien koirien kanssa, riippumatta koosta, iästä tai sukupuolesta, eli todella sosiaalinen pikku kaveri. Nasu kärsii eroahdistuksesta.
Luovutusmaksu Nasusta on 200 euroa






