Nada
Lisätty sivulle: 2008-08-12
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

****
Kuulumisia omasta kodista:
16.9.09 Nada on ollut meillä nyt jo melkein vuoden. Tyttö on rauhoittunut ja oppinut paljon uutta mutta paljon on vielä myös koulutettavaa. Nada on saanut kavereita kissasta ja kaneista ja tulee hyvin niiden kanssa toimeen (vaikka kanien jahtaaminen onkin lempipuuhaa):)
Nakke on erittäin kiltti, ihmisrakas ja hellyydenkipeä. Eroahdistusta edelleen esiintyy ja uutena piirteenä on heräilevä vahtivietti.
Steriloimme tytön heinäkuun lopussa ja kaikki meni hyvin. Muutaman kerran Nakke on lähtenyt omille reissuilleen lähimetsään, mutta palannut hyvissä voimin takaisin kotiin.
Nada on ollut mukanamme kalareissuilla, kilpisjärvellä, vaeltelemassa ja mökkireissulla. Välillä Nada on ollut hoidossa parhaan kaverinsa Chiqi- tytön luona.
Energiaa Nakella riittää vaikka muille jaettavaksi.
13.11.08 Nada odottelee yhä sitä omaa lopullista kotia hoitopaikassa. Nada on nyt harjoitellut joka päivä yksinoloa ja eroahdistus on hieman vähentynyt. Yksin ollessaan Nada on levoton mutta ei tuhoa tavaroita tai asuntoa. Pihalla ollessaan Nada viihtyy myös yksin.
Autossa Nada matkustaa todella hienosti. Myös sisäsiisteys on nyt täysin kunnossa. Nada on todella ihmisrakas koira ja se kiintyy ihmisiin nopeasti.
5.11.08 Lisätty Nadalle muutama kuva hoitokodista.
18.10.08 Kuulumisia kotihoidosta:
Nadaa kuvaa hyvin sana ylionnellinen! Se on innoissaan kaikesta ja rakastaa kaikenlaista tekemistä ja leikkimistä. Nada vaatiikin paljon liikuntaa ja huomiota sillä sohvaperunaksi ei tästä tytöstä ole. Tarvittaessa Nada kuitenkin osaa myös rauhoittua ja yöt se nukkuu rauhallisesti.
Nada vaatii määrätietoisen, johdonmukaisen ja rauhallisen omistajan joka osoittaa tytölle selkeät rajat ja jaksaa panostaa tytön kouluttamiseen. Nada on innokas oppimaan uusia asioita ja jo lyhyessä ajassa on Nada oppinut paljon uutta. Hihnakäyttäytymistä Nadalle tulee vielä opettaa. Nada on joitain vahinkoja lukuun ottamatta täysin sisäsiisti.
Nada on nyt hoitokodissa rauhallisella alueella jossa sen eroahdistuksen hoitoon on paneuduttu. Kuitenkin Nada on joutunut olemaan yksin jopa yhdeksän tuntia ja se on ollut sen ajan rikkomatta mitään ja sisäsiististi. Aluksi yksinjäädessään Nada jää vinkumaan perään mutta lopettaa jonkun ajan kuluttua. Ulos yksin jäädessään Nada on rauhallisesti.
Nada hakeekin nyt ehdottomasti lopullista kotia jossa sen yksinoloharjoituksia ja kouluttamista jatketaan.
Nada tulee hyvin toimeen myös lasten kanssa, mutta aivan pienten lasten perheeseen sitä ei luovuteta.
6.10.08 Nada etsii uutta kotia, sillä se ulvoo jäädessään yksin kotiin.
****
17.9.08 Nada sai kodin Helsingistä.
12.8.08 Nada on arviolta non 2-vuotias energinen narttukoira Pärnun tarhalla.
Nada-tytöä ei voi olla huomaamatta, tai oikeastaan kuulematta:). Se haukkuu häkissään suureen ääneen ja haluaa ehdottomasti jonkun luokseen. Tytöstä näkee heti, että se on hyvin stressaantunut ja turhautunut tarhalla olemisesta. Päätän ottaa Nadan mukaani hiukan pidemmälle lenkille ja tutustua siihen samalla tarkemmin.
Kun saan Nadan ulos häkistään aloittaa se samantien rähinän ympärillä oleville koirille ja poistummekin kiireen vilkkaa pois tarha-alueelta.
Alkuun en saa Nadaan lainkaan kontaktia ja se vetää vain täysin päättömänä hihnassa eteenpäin. Kävelemme ja tutkimme ympäristöä ja pikkuhiljaa Nada alkaa rauhoittumaan. Käymme nurmikolle istumaan ja syömään herkkuja ja Nada alkaa ottamaan minuun jopa oma-alotteisesti kontaktia. Se vastaanottaa tyytyväisenä rapsutuksia ja käy lopulta aivan rauhassa viereeni makoilemaan.
Saamme seuraamme alistuvan ja rauhallisen uroskoiran jonka Nada vastaanottaa hienosti häntäänsä heiluttaen. Vietämme aikaa toisen koiran seurassa ja jostain syystä Nada kuitenkin yhtäkkiä hermostuu urokselle ja komentaa sitä hyvinkin tiukkaan sävyyn. Kipakkuutensa vuoksi Nada ei välttämättä sovi ihan joka koiran kaveriksi. Kuitenkin toisen uroskoiran kanssa Nada leikki varsin mukavasti eikä näille tullut lainkaan kinaa keskenään.
Kun pienen löhöilytauon jälkeen jatkamme matkaa takaisin tarhalle päin kävelee Nada jo mukavan rauhallisesti hihnassa. Mutta kun tarha tulee näkyviin ja koirien haukku taas alkaa, Nada stressaantuu ja rupeaa vetämään hihnassa. Palautan Nadan häkkiinsä ja se on jälleen todella stressaantunut kaikesta ympärillä olevasta metakasta.
Nada vaikuttaa energiseltä koiralta, ja se varmasti toivoisi pääsevänsä harrastavaan ja aktiiviseen kotiin jossa on aikaisempaa koirakokemusta.
Nadan säkäkorkeus on noin 40-45 senttimetriä, neiti on siis varsin näppärän kokoinen pakkaus:).
Kunhan Nada pääsee tarhalta pois ja sen stressitaso saadaan laskemaan paljastuu tytöstä varmasti luotettava ja uskollinen ystävä.
Nadaa ei luovuteta pienten lasten perheeseen.
Nada luovutetaan uuteen kotiin rokotettuna, loishäädettynä sekä mikrosirutettuna. Lisäksi sillä on eu-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Nadan kulukorvaus on 150 euroa.






