Mutsi
Lisätty sivulle: 2008-07-29
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

***
Mutsi on arviolta noin 4-5 vuotias narttukoira
Mutsista löytyy lisää kuvia sivulta
10.6.2009 Mutsi on steriloitu.
5.5.2009 Päivitetty Mutsille uusia kuvia.
Kuulumisia hoitokodista:
30.4.2009 Kissojen kanssa Mutsi tulee jo hienosti juttuun, tassu on parantunut ja kevät on ihanaa aikaa. Ulkona pyydystellään ampiaisia ja metsässä makaillaan vesilammikoissa viilentymässä. Mutsi tykkää kovasti omasta koirastani ja ei täällä olekaan mitään akkavaltaa, vaan Mutsi selkeästi kunnioittaa Rebeliä ja täällä eletään kauniissa harmoniassa!
Mutsista ei ole kyllä mitään huonoa sanottavaa, olen niin ylpeä miten hieno se on ja kuinka se tulee kaikkien ihmisten kanssa juttuun. Toisten koirien ohitustilanteetkin menee hienosti kun osaa ajoissa ottaa tilanteen haltuun, Mutsi nimittäin kuuntelee hienosti ja omaa miellyttämisenhalua.
Oltiin kavereiden kanssa puistossa istuskelemassa ja Mutsikin pääsi mukaan.
Makoili vain ja söi keppiä ja välillä änki jonkun kainaloon ja valloitti
sydämiä ja ohikulkijoiden katseita. Aivan upea koira.
13.4.2009 Mutsin kanssa on sujunut mitä parhaiten. Tassuhaava on jo melkein parantunut ja Mutsi pääsi maistamaan vapautta metsälenkin merkeissä. Pysyi hienosti lähettyvillä ja tuli kutsusta luokse. Tulee tosi hyvin´juttuun oman koirani kanssa, alkujännityksen jälkeen Mutsi on selkeästi alkanut kunnioittamaan urostaja käy pusuttelemassa toista kuonolle :) Välillä myös innostuvat leikkimään keskenään. Toisten koirien ohi ollaan menty hienosti ja Mutsi jopa väistää toisia, välillä puhisee innosta, mutta ei rähise.
7.4.2009 Mutsi saapui kotihoitoon leikatun uroksen kaveriksi. Mutsi ei selkeästi välitä innokkaista koirakavereista ja onneksi tämä oma urokseni on hyvin rauhallinen ja herrasmiesmäinen tapaus ja ovat tulleet toimeen hienosti. Taitaa olla siis akkavalta talossa ilman sen kummempia keskusteluja asiasta, pari kertaa Mutsilla huuli nousi ensimmäisen vuorokauden aikana, siinäpä se.
Mutsi on kiltti ja luottavainen koira, antaa todella hienosti hoitaa tarhalla tullutta anturahaavaansa, pestä, harjata, leikata kynnet jne.´Yksinolo ei ole myöskään tuottanut mitään ongelmia, vaan Mutsi nukkuu rauhallisesti omalla paikallaan. Hihnassa Mutsi kävelee esimerkillisesti, on täysin sisäsiisti ja maha on toiminut hyvin. Hoikassa kunnossa edelleen, nyt syö kolme kertaa päivässä, pikkuhiljaa hyvä tulee. Kerrostalossa eläminen ei ole tuottanut ongelmia, eikä ole vielä osoittanut mitään vahtimisen merkkejä, kaikki ihmiset
vastaanotetaan iloisesti. Tosin käytös voi hyvinkin muuttua Mutsin kotiuduttua, joten tulevan kodin tulee edelleen varautua vahtikäyttäytymiseen. Vastaantulevia koiria vähän tuijotellaan siihen malliin, että voi muuttua remmirähjäykseksi, jos ei siihen puutu ajoissa. Mutsi on kuitenkin todella tottelevainen koira, odottaa rauhallisesti käsimerkistä, istuu tai menee maahan, vaikka en ole mitään edes opettanut. Luonteeltaan Mutsi vaikuttaa sellaiselta omanarvon tuntevalta aikuiselta leidiltä, rauhallinen, iloinen ja kärsivällinen, mutta kuntouduttuaan tulee varmasti vaatimaan kunnon liikuntaa ja pallot ja kepit luonnollisestikin on mieleen. Nyt on selkeästi vielä puolikuntoinen ja nukkuu paljon, mutta puhkuu aina innosta päästessään kävelylle ja tökkii kuonolla kättä matkan aikana. Mutsi on kuin hangon keksi saadessaan silityksiä ja laskee pään syliin tai heittää tassua ilmaan saadakseen lisää. Kissaa vielä vähän ihmettelee, mutta hyvin näyttäisi niidenkin kanssa tulevan juttuun. Korkeutta löytyy noin 62cm ja omituisuutena mainittakoon tuplakannukset.
***
22.3.2009 Mutsi odottelee edelleen kotia Virumaan tarhalla jossa se on hoidettu parempaan kuntoon ja saanut lihaa luidensa ympärille. Mutsin pennut ovat jo yli 2 kk ikäisiä ja nyt olisikin Mutsin jo aika päästä uuteen kotiin jossa se saisi viettää normaalia kotikoiran elämää. Mutsi nauttii suunnattomasti ihmisen huomiosta ja ottaisikin rapsutuksia vastaan loputtomasti. Ainakaan tarhaoloissa Mutsi ei hauku paljon. Viereisessä kopissa olevan uroksen kanssa tulee hyvin toimeen mutta vapaaksi päässeelle Georgelle hieman rähähtelee.
20.1.2009 Mutsi sai pennut ja Mutsi pentuineen vietiin Virumaan koiratarhalle.
Mutsi on hyvin laihassa kunnossa, mutta nyt siitä ja pennuista huolehditaan.
29.7.2008 Mutsi on tehdasalueen “epävirallinen vahtikoira”, josta kukaan ei oikein tiedä, kenelle se kuuluu. Siksi Mutsi on vain elellyt alueella ja tehnyt pentuja säännöllisin väliajoin, ja nyt alueen suomalainen yrittäjä on alkanut huolehtia Mutsista ja sen pennuista. Hän pyysi yhdistyksen apua Mutsille sekä pennuille, ja etsimme nyt niille koteja ja yhteistyössä paikallisten kanssa huolehdimme Mutsille sekä sen aikamiespoika Höpölle rokotuksen sekä leikkauksen.
Mutsi on saksanpaimenkoiraa muistuttava sekarotuinen narttu. Ystävällinen ja rauhalliselta vaikuttava sekä piti kovasti rapsuttelusta, mutta vahtikoirataustansa vuoksi ei luovuteta lapsiperheeseen. Ei myöskään kotiin jossa toisia narttukoiria. Ei ensimmäiseksi koiraksi.






