Mustik
Lisätty sivulle: 2007-12-27
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

***
13.11.2010 Mustik on ollut jo kolme ja puoli vuotta meillä.
Hän ei ollut pentu kun otettiin ja oli kokenut sellaisia asioita, joista emme varmasti voi edes kuvitella. Mustik oli arvioituna 2 vuotias kunhän tuli meille.
Arpia ympäri kehoa ja alussa mm. harjaaminen oli todella pelottava asia. Harjaaminen oli hankalaa, koska arpia on tosi paljon ja vaikka yritämme harjata hellästti on se asia mistä edelleen emme ole samaa mieltä. Mustik ei pidä yhtään sateesta, se on kauhistus ja Mustik lähtee lenkille meidän halustamme. Mustik on pelännyt ja inhonnut aina lintuja johtuu varmaan myös kokemasta. Mustik löydettiin silloin aikoinaan kaatopaikalta ja linnut ovat varmaan nokkineet häntä..
Tiesimme jo ensimmäisen ” löytökoiramme ” kanssa että ongelmia on tulossa, mutta varauduimme paljon pahempaan. Meillä on mennyt oikein hyvin.
Onneksi ei ollut pelkoa ihmisiä kohtaan vaan heti ensi tapaamisella lipaisi käteeni iloisesti tervehtien. Sitten huomasi, ettei kukaan koskaan tule häntä enää satuttamaan ja saa harjata ihan mistä vaan ja kuinka paljon vaan. Luottamus perhettä kohtaan kasvoi ja pelot vähenivät.
Rakkaus perhettä kohtaan on joskus aivan ylitse pursuavaa ja varsinkin lastenlasten kylään tulo on yhtä juhlaa. On aivan ihanaa nähdä kun lähtevät niin aina ensin lapsenlapsemme käy halaamassa Mustikkia ja saa vastauksesi lipaisun poskelle, sitten vasta lapsenlapsemme tulee halaamaan mummia ja pappaa J
Mustikin kanssa ei ollut helppoa alussa. Hän pelkäsi monia asioita ja nukkui alussa yksin kodinhoitohuoneessa, nykyään hänelle ei tulisi mieleenkään nukkua yksin. Lempipaikka iltaisin isännän jalkojen taipeessa sohvalla kun katsotaan telkkaria.
Samaten sisäsiisteyden kanssa oli ongelmia kun hänellä meni vatsa sekaisin heti jos annettiin jotain muuta kuin totuttua ruokaa, vaati kärsivällisyyttä ja ajan kanssa hänen vatsansa on tottunut jo ihan normaaliin kotiruokaan.
Se mitä hänestä Rekkurescue antoi tietoja sivuillaan piti kuitenkin paikkansa, tytöllä on laaja ja rakastava sydän. Se näkyy päivittäin hänen käytöksessään.
Kun ihmiset mietitte huonosti kohdellun koiran ottamisesta niin muistakaa sen vaativan kärsivällisyyttä, koira on kokenut paljon sellaista pahaa jota ette haluaisi edes pahimman vihamiehenne kokevan. Kärsivällisyydellä ja turvan antamisella saatte mitä uskollisimman lemmikkieläimen itsellenne. Ihania koiria kummatkin teidän kautta tulleet, Rolle ja Mustik. Lämmin kiitos työstänne mitä teette näiden kaltoin kohdeltujen ihanien eläinten eteen. Rolle ja Mustik lähettävät sydämelliset kiitokset, nyt ovat onnellisia ja elämä hymyilee.
Teette hienoa työtä ja toivon kaikilta tutuiltani tukea työllenne sekä vastaavanlaiseen viattomien elinten suojeluun.
27.11.2008 Mustik on aivan valloittava persoona ja hellyyttä riittää kaikille. Hän nauttii silminnähden elämästään ja ruokailu on yhtä nautintoa, erilaisia makuja ja ruokia. Kaikki maistuu ja kuten Rollenkin kanssa, niin pikkuhiljaa hän ymmärtää ettei se ruoka syömällä lopu. Kieliongelma oli alussa ja nyt hän on oppinut ymmärtämään suomen kieltä. Meidän alfa uros Rolle rakastui heti alkuunsa “pimatsuun” ja heillä kukoistaa “parisuhde” loistavasti, kumpikin kunnioittaa Jediä meidän “vanhusta”. Jedi katselee kuinka nuoret kisaiselavt keskenään ja antavat “vanhuksen” olla rauhassa. Pieniä ongelmia on ollut sisäsiisteyden kanssa, mutta oppi alkaa menemään perille ja sisäsiisteys on varmaan kohta järjestyksessä.
Mustik oli leikkauksessa ja toipuminen meni hyvin. Ihanaa oli kun vietiin ja jouduttiin jättämään hänet eläinlääkärille niin katse oli pelokas ja paniikinomainen. Kun mentiin hakemaan niin hän oli toisessa huoneessa täydessä pökkyrässä ja kun kuuli tutun äänen niin itku kuului toisesta huoneesta oli sellainen, että eläinlääkärikin nauroi ja totesi päästävänsä hänet kotiin ennen aikojaan. Kotiin tullessa Rolle ja Jedi ottivat hänet vastaan sydämmellisesti ja hellyyden halu meiltä oli ylitse pursuavaa. Turkki on tullut kuntoon ja kunto on parantunut kaikinpuolin hyväksi.
Mustik oli meidän perheelle erittäin sopiva ja ihana koira, todella hyvä luonteinen ja kiltti !
Nyt hän elää onnellista elämää ja näyttää sen kaikin tavoin meille. Iän puolesta voisimme veikata hänen olevan vasta maks. pari vuotias, niin paljon on pentumaisia leikkimis ym. asioita.
Kiitos Anne sinulle ja teille hyvästä työstä näiden ihanien otusten eteen, Mustik haluaa kiittää teitä pelastamisestaan ja toivoo teidän jatkavan hyvää työtänne kaveriensa puolesta. Ohessa muutama tuore kuva rakastuneesta pariskunnasta. Alfauros ja hänen pimatsunsa sekä Jedistäkin kuva.
terv. Martti
10.6.2008 Meillä on mennyt todella hyvin ja Mustik on sydämmiä valloittava persoona sekä erittäin hellä. Sunnuntai ilta meni kun pidimme Rollea erossa Mustikista, hän kun rakastui ensi silmäyksellä pimatsuun ja teki sen kaikille tiettäväksi. Tilanne rauhoittui ja Mustik meni kodinhoitohuoneeseen yksin nukkumaan, varmaan ajatteli että kohta viedään takaisin tarhaan ja häkkiin. Maanantai aamuna oli selvästi ihmeissään kun olikin vielä samassa paikassa eikä ollutkaan unta kaikki tapahtunut. Ruoka maistui heti kotiin tullessamme,mutta fiksuna ei ahminu vaan söi vain vatsan täyteen. Katseli sitten kun Rolle reippaana kävi huitaisemassa loput lautaselta. Erilaiset ruuat ovat maistuneet ja kaikkein parasta oli broileri uunista. Kävimme maanantai iltana pesulla ja se oli aluksi aika kauhea juttu kun turkki kastui, mutta kun ei sitten mitään pahempaa tapahtunut niin Mustik oli todella kiltisti. Turkki oli aika likainen ja pestiin kahteen kertaan eri ainella, sitten olikin mukava köllötellä kun kuivattiin. Sitten selvästi Mustik riehaantui kun oli puhdas olo ja osoitti jo leikkimisen haluja. Illalla tuli kaikkien kanssa olohuoneeseen ja makasi pitkin pituuttaan muiden koirien kanssa. Nukkui hyvin ja aamulla olikin Rollemaisia huomenen toivotuksia, tosin hyvin rauhallisesti lipoi kättä ja toivotti jokaiselle hyvää huomenta.
Maanantai ja tiistain kävely lenkit olivat oikein riemuvoitto, tosin vielä kiinni vaikka Jedi ja Rolle olivat vapaina. Tiistai on muutenkin ollut selvä muutoksen päivä, Mustik on selvästi kotiutunut ja hakee hellyyttä laittamalla päänsä syliin. Yhtään Mustik ei epäile, että hänet jätettäisiin tai jotain pahaa voisi sattua. Luottaa täysin ja myös näyttää sen ihanasti hellyydellä. Vahtimisviettikin on tullut esille ja muutama haukahdus on kuulunut kun vieras on tullut pihalle, tosin Rolle ansiokkaasti aloitti ja näytti kuinka vieras pysäytetään portille odottamaan tunnistusta. Mustik on aivan ihana ja todella kiltti, ihan meidän perheen koira. Välitän Mustikin puolesta sydämmelliset kiitokset pelastamisesta ja kaikesta mitä olette tehneet hänen hyväksi. Ohessa muutama kuva pimatsusta.
Kirjoittelemme kuulumisia lisää myöhemmin, alku on mennyt uskomattoman hyvin ja
“pojat” ovat ottaneet pimatsun hyvin perheeseen.
terv.Martti
***
19.2.2008 Mustik odottelee Haapsalun tarhalla omaa kotiaan! Tyttö on erittäin ihmisystävällinen, tulee toimeen uroskoirien kanssa. Mustikin toivoisi jo pääsevän pois tarhalta kaiken kokemansa jälkeen.
27.12.2007 Mustik on Haapsalun tarhalla oleva noin 2-vuotias, ehkä hieman nuorempikin, narttu. Se muistuttaa paljon Donnya, ja rakastaa leikkiä toisten tuttujen koirien kanssa.
Mustik oli hylätty 4 päivää ennen joulua kaatopaikalle, kuin se olisi itsekin ollut poisheitetty, tarpeeton tavara. se oli sidottu lyhyeen naruun, ja odotti siellä että joku tulisi ja hakisi sen. Kukaan ei ollut jättänyt sille vettä tai ruokaa. Onnekseen huolehtivat ihmiset ottivat tarhan väkeen yhteyttä ja Mustik pääsi turvaan.
Mustik on ainakin tarhalla rauhallinen ja hiljainen. se on keskikokoinen ja muistuttaa jollain tapaa belgianpaimenkoiraa.
Mustik luovutetaan sirutettuna, rokotettuna, loishäädettynä ja sillä on lemmikkipassi. Kulukorvaus Mustikista on 150 euroa. Uusi omistaja hakee koiran joko Haapsalusta yhdistyksen kanssa tai erikseen sovittuna Tallinnasta.






