Mustafa (nyk. Poisu)

6/2007 Mustafa sai kodin Turusta.

***

Kuulumisia ja kuvia kodista:

15.12.2008 Tervehdys kaikille ja hyvää joulun odotusta. Tarttis taas tehä vähä päivitystä mun eloon ja oloon. Viimeset puol vuotta on olleet jotenkin vauhdikkaat, maisemat ovat vaihtuneet aikas tiheään ja perhekoko vaihdellu. Enkä mää tiedä kauanko tätäkään kestää. Mä oon ollut sit jo puoltoista vuotta Ikioman poikana ja me rakastetaan niiiiiii paljo toisiamme et tapahtu mitä tahansa nii me kaks pysytään yhes.

Nyt me asutaan täällä Keski-Savossa, ihan rautatien lähellä. Puheen ymmärtäminen ei tuota vaikeuksia ku tuo Ikioma on viäntänä kaiken aikaa. Ikioma hoitaa mummoa, se on sen äiti. Ihan kiva mummo, kun istun pöydänalla hänen jaloissaan saan aina jotain “hyvää” sieltä pöydältä, tai jos mummolta tipahtaa jotain lattialle hänellä ku on kovin vapisevat kädet. Julle ei näe niitä tippuvia, joten ne on mun ihan omia juttuja. Julle on vielä ihan kapsakassa kunnossa vaikka ikää on jo yli 12v. Ikioma uskoi jo ettei Julle kuulekkaa, kun se jäi usein metsälenkillä tutkii jotain nystyrää eikä tullu eikä kuullu mitään. Mut se jäi kii siitä. Julle makoili lattialla ja Ikioma sanos hiljaisella äänellä et Jullen tassukarvat pitäs leikata, nii se hölmö vilkas Ikiomaa ja vaihtoi huonetta. Vai ei muka kuule?

Tää kämppä on kiva, oma takapiha ja hyvät ulkoilumaastot, saa juosta irrallaankin, ja sit täällä on iso puistokin joka nyt talvella on ihan kiva, syksyllä se oli liejuläjä. Tykkään ottaa spurtteja ja viilettää vauhdilla eteenpäin, mut tota Ikiomaa pitää totella. Paikallisia lajitovereita ei olla vielä saatu ku ovat niin sisäänpäin lämpiää sakkia. Topikin, se Ikioman siskon koira, me ollaan oltu samas paikkaakii mut eri aikaan. Sanomista vaan tulee ku näemme toisemme. Wäinö onkin ainoo kuka tulee meille sisälle asti, mut se onkin vielä nuori ja pieni ja eikä se isoks kasvakkaa. Julle ei oikeen perusta Wäinöstä ku se tahtoo repiä vanhusta parrasta, eihä se muuhu ees yletä. Safkat ja namipalat ovat jo vakiintunutta kamaa. Mä syön Jullen senioripapuja ja pysyn hyvin kunnossa ja karvakii kiiltää ja ku ne hurminoi nii ei kauheesti irtookaa
enää. Tohtoritäti sano jotta mää oon pyöristyvää sorttia ja ne Jullen sapuskat pitää kaikki tarpeelliset aineet sisällään. Ovat muuten hyviä ja parhaita sillon kun niitä on levitelty ympäri kotia. Tässä vaan nyt odotellaan joulua, talvi täällä on paremmin pysyvää laatua ku Turusa, vaikka sohjosta ja liukasta välii onkii. Ai ku se lumi on kivaa, siihe on mukava sukeltaa ja juosta ja leikkiä, kyllä mää nautin siitä. Että tämmöstä joulunodotusta, mukavia päiviä teil kaikille kamuille ja teijä ihmisille kans. Erikoisterveisiä Temalle ja Bambille ja Marille Turkuun.

10.6.2008 Moikka lajitoverit ja otusystävät. Siitä oli eilen sitte tai oikeastaan viime yönä vuosi, kun rantauduin tänne Turkuun. Kyllä aika on mennyt nopeasti ja toisaalta tuntuu, et oon ollut täällä koko ikäni. Eilen aamulla aamuhalien yhteydessä sovittiin Ikioman kanssa, et mä täytin sit 3 vuotta. voi olla aika lähellä totuutta. Olen edelleen tottelevainen poika, vaikka joskus tulee vähän isoteltua tuolla lenkkireissulla, mut kun Julle ei näe ni pitäähän mun kertoo et arkkivihollinen lähestyy. Terveenä olen ollut koko kevään ja Ikioma puhuu jotain verenluovutuksesta tai testeistä ja mitähän sekin sitten on? Sanoo, et sit tietäis onko mää iha terve ja vaik on Helsingissä ni hän pääsee joutonoomina puolella hintaa. No ei se nyt ehdi viedä mua edes sinne namiskuukkelin poistoon, kun koko huusholli on täys tyhjää ja täyttä lootaa ja hirvee tohotus niiden kans. Kävimme porukalla, Julle, mää ja Ikioma katsomassa tyhjää talonpätkää, oli kuulema meitin uus koti. Hyvältä näytti. Voi loikoa siinä verannalla ja nurmella ulkonakin ja ulkoilumaastot olivat mukavan näköisiä. Meidän “iskäkin” tulee sit sinne asumaan, hää kun sano et Turkuun ei tuu vaan haluaa viettää aikaa joutonoomina maaseudulla. Mullehan se sopii ja kyl tuo ikiomakin siihen suostu, kun näyttäs et niil on vielä 17 vuoden jälkeenkin toisiaan hirmu ikävä. On meil Jullen kanssakin ikävä meitin isukkia, oli sil kyllä naama hirmumärkänä kun kävi kotona. Me ollaan käyty Naomin ja Teman luona vähän irrottelemassa, siellä kun on semmonen iso aitaus ja sit sieltä on mukava matka lammen rannalle ja siellä me leikittiin ihan mahottomasti. Juostiin nii et kaislikko lakos. Siellä oli myös kotia hakeva Sawanna ja samoin kuin Nässu, eilen ehtool Ikioma kerto et Nässu on saanu kodin. Se on mukava. Sit oon tavannut IHANAN Bellan, haettiiin hänet ja emäntä kyytiin, kun mentiin sin Naomille.

Metsäreisuilla saan olla irrallaan, kun en jahtaa muita otuksia, rusakon ja oravienkin kanssa katsellaan vain toisiamme jonkun matkan päästä. Ikiomaa en sitten silmistäni kauaksi päästä, ettei hän katoa mihinkään. Kotona ja autossa voin olla yksin ja Jullen kanssa, kun Ikioma tulee aina takasi, kun on kerran luvannut. Julle sano et muuttoa ei tarvi pelätä, nää ei oo koskaan jättänyt lemmikkejään kun ovat muuttaneet, aina on päässy mukaan ja sitä se Ikiomakin sanoo, kun mää yritän aina välillä auttaa niissä laatikkohommissa :). Näissä merkeissä toivottelen mukavia kesäpäiviä Kaikille. Bambille erikoisterveiset, meittin uudet emännät kävivät yhtämatkaa sillon reilu vuosi sitten meitä katsomassa ja sit tulivat hakemaan meidät kotiin, ensin mut ja sit Bambin. Vuosipäiväterveisin Poisu ja kumppanit. Uusia kuvia ei nyt oo, mut vähän myöhemmin sitten.

10.12.2007 Heippa kaiffarit! Oon ollu ny puolivuotta Suomen Turuus. Aika on mennyt siivillä, tutuiksi on tultu monen kanssa, jutut ja rutiinit opittu. Ketään en oo purrut, mistään en ole tehnyt uutta muotoilua, paitti tietysti muutamasta pehmislelusta ja omasta vihreästä huovastani. Jotenkin oudosti se yhden ulkoilureissun aikana oli muuttunut pienemmäksi ja ehjäksi, mutta punaiseksi. No sama se, kunhan on pehmonen leluan alle ja suuhun.

Julle on nuortunut mun kanssani vaikka täytti jo 11 vuotta. Nykyään me otetaan Jullen kanssa muutaman kerran päivässä pienet “kähinät” noin leikinpäitten ja hän on opettanut mua kuin ollaan kun harjataan, Ikioma sanoo et kynnenleikkuu ei oo laji josta tarvii ottaa Julperilta mallia. Sit se opetti mulle myös äänenkäyttöä ulkona, mut ei me viititä turhaa louskuttaa.

Ulkona me kuljetaan yhes nätisti rinnakkain, muodostelmassa sanoo mun ihmiset, juostaan metsässä irrallaan ja totellaan noita omia ihmisiä. Se vois olla niin, et jos ei totteleis, loppuis leipä ja lämmin. Tyttöjen perään menisin mielelläni, mutta Ikioma uhkailee, et jos en lopeta ni lähtee namiskuukkelit ja kyl ne kuulema lähteekin kun on budjetis määräraha. Mitäköhän sekin sitten on? Safkapuoli on järjestyksessä, namit kohallaan, nakin sisään on nyt jo jonkin aikaa tungettu jotain erikoisen hajuista mut ollaan me Jullen kanssa syöty ja suorastaan vaaditaan joka pv annosta. On kuulema valkosipulia.

Yks ongelma iski täs syksyllä, nenäpunkki, juoksin hädissäni Ikioman luo ja hää luuli ens et mä kuole. No asia selvis ja trobit tuli. Nyt voin hyvin ja karva kiiltää. Mua RAKASTETAAN IHAN ISOILLA KIRJAIMILLA. Täs on pari kuvaa, toises mä tapani mukaan mietiskelen ja toises on tulos valkosipulinakit.

16.7.2007 Heinäkuun puoles välis omassa kotona. Saas nähä kui nää kuulumiset onnistuu, on nääs vähän törppö tuo sihteerikkö. Mulla menee hyvin täällä Ikioman, isännän ja Jullen kanssa. Siitä on jo kaaauuan kun tulin, vissiin jotain 6-7 viikkoo, tuntuu niin kodilta kui oisin ollut aina täällä. Se tuloyön seuraava pv meni siinä tutustellessa kotiin ja ulkoilumaastoihin, molemmat olivat mukaavia, ulkona paljon metsäisiä polkuja ja sit kallioita ja oravia ja pupuja…. olis vähä tehny mieli mennä pupujen kanssa leikkimään. Sillon illalla mulle oli varattu ylläri, porukat sano et mää oon vähä pölynen ja sit mentiin kylppäriin, nyt mä tiedän sen jo, ja sitten tuli vettä ja kuulema hyvää koirashampoota ja tais olla joku pehmee harjakin. vähä mua kyl pelotti moinen juttu, mut mää olin sit paljon kevyempi ja NIIIIIN puhdas. Kuulema läjäpäässä karvoja ja vesi ei ollut ainoastaan likaista vaan Ikioma sanos et p….sta. Piti huuhtoo useamman kerran. No pikkupojat nuohoo ulkona niin likaisiahan ne.

Julle on hyvin rauhallinen kamu, hän ei just paljon näe, joten mä olen ne silmät ja Julle kertoo mitä tehdään, ku esim. mitä pihalla tapahtuu. Kotimme on neljännessä kerroksessa ja parvekkeella lasit, mä nään sieltä ulos jne. Julle haukahtaa ja mä toimin, mä en pahemmin haukahtele, joskus kun oikein innostun nii sit. Mut Jullel on mahtava ääni. Riidelty me ei olla, kun sovittiin, et kummallakin on oma ruokakuppi, vettä juodaan samasta. Ja nii et lelua tms ei saa otta toiselta pois. nyt me jo nukutaankin melkein selät vastakkain, ei oo enää välissä ku 10 cm.

Isännän kanssa ollaan tehty pitkiä lenkkejä ja opetellaan kuin käyttäydytään. Mää oonkin hyvä oppilas, osaan jo aikas paljo ja lisää opin nopeasti. Tosta safkasta vielä, Ikioma yritti syöttää mulle jotain “sopeutumispöperöitä”, vieraskoreuttani söin sen eka annoksen, mut kun sitä samaa muonaa alko tulee uudestaan niin kattosi Ikiomaa, et hölmökö oot ja sillon mää menin ja söin ne Jullen senioripapuset. No johan älys mitä tarvitaan, makkarasta mä tykkäisin vaiks kui paljo ja oon oppinut Jullelta et ruisleipää ja tuoreita sämpylöitä voi vähä syödä ja namit tietysti. Niillä me leikitään, kun niitä on piiloteltu. Julle syö illalla hammasnamin mut mää en ymmärrä mitä sillä tekis. Saan sit ylimääräisen tavallisen namin. Luitakin kalustellaan. Sit mulla on pari juttua, mää käyn halailemassa Ikiomaa ja joskus isäntääkin ja sit mul on semmonen vihree huopa joka oli Ikiomalla kun tuli hakemaa mua. Siihen mää oon tehnyt reiän omalle päälle ja etutassuille, yleensä mä kerään sen läjään etujalkojeni väliin ja otan sit reunasta kii ja sit mää nukun. Porukat puhuu jotain sulosesta, mikähä se on?

Julle kun kielsi koskemasta omaan punaseensa, nii oon mää sen verra sitä nykiny et siin on semmonen pieni reikä, kuulema just euro mahtuu läpi. Nykyisin me Jullen kans herätetään aamul noi ihmiset, kyl ne herää kun karauttaa sinne keskelle ja vähän vetäsee kielellä naamasta. Mä oon muuten nähny sen sukulaisengelsmannin, Alfien, mukava kamu, ei mitään ongelmia, meitähän oli kolme poikaa. Siellä oli myös pieniä lapsia ja sitten perheeseen kuuluvia ihmisiä ja sit mä olin ilonen kun mää näin myös Ihmisen, joka oli mua vastas jo laival kun mää tulin Ikioman kanssa. Rokotuksetkin on hankittu ja expotit laitettu eikä oo ollu mittää ihmeitä. Hissiinkin meen ihan mieluusti ja autoon ja portaatkin sujuu hyvin. Oppia ikä kaikki. Terkkuja vaan kaikille Haapsalulaisille ja paljon kiitoksia Maarjalle kyydistä ja Mirkulle ja Marille ja …….Iloa eloon!

Kuulumiset kodista: Hei kaikki! Muutin ihan ikiomaan kotiin lauantaina 9.6. Ikioma Ihminen tuli hakemaan minut. Hän kävi katsomas minua kolme viikkoa sitten ja sanoi, että odota, tulen hakemaan sinut kotiin. Ja Hän TULI. Enkä ole sen jälkeen ikiomaa Ihmistä silmistäni päästänyt. Haluaisin sinne pieneen huoneeseenkin hänen mukaansa, mutta joudun odottamaan oven takana. Matka uuteen kotiin meni hienosti. Autoon meno hieman arvelutti ensin ja litsasinkin itseni ihan liki ikiomaa Ihmistäni. Sitten helpotti ja sehän olikin hauskaa. Satamassa tuli mies ja nainen ja tiesin heti et nää kuuluu perheeseen. Kaikki meni muuten hienosti paitsi joku jota hissiksi sanottiin, siinä piti ruveta ihan mahalleen kun niiiin hirvitti. Laivassa ei tarvinnut mennä ku rappuja vaan ja meil oli sellanen huone. Ikioma Ihminen nukkui ja minäkin nukuin lattialla ja “perhe” kuskas ikiomalle kahvia ja syötävää ja tätä ei oikeastaan kai vois kertookaa, ne laivan tädit kävi mua katsomassa ja niillä oli taskussa iso pkt makkaraa… arvakkaa kenel? Kun oli nukuttu ja tarkkailtu kaikkia ääniä ja muita laivan menoja tultiin satamaan. “Perhe” sanoi et nyt ollaan sit Helsingissä ja sit kaikki meni yhteen suuntaan ja minä ja ikioma Ihminen kanssa. Mullakin oli sellanen oma sininen kirja jota näyteltiin aina. Helsingissä se kirjan katsoja kysyi että minkäs rotunen mää oon, johon mun Ihmiseni vastas, et monirotunen tietysti eikä mikään yxrotu. “Perhe” saattoi sit meidät parkkipaikalle ja siinä mennes ku tuli pikku puska vastaan tein kaik tarpeeni ja porukka suurin piirtein hurras, ne sanos et hienoo, sisäsiisti poika. Niin, muuten mää oon POISU. sen nimen mä parhaiten tunnen. No siellä parkis oli ikioman Ihmisen auto ja taas mä olin hetken aikaa kahden hengen koira ennenku me lähettiin ajamaan kotiin, Turkuun. “Perhe” jäi Helsinkiin, asuvat kuulema siellä ihan lähellä satamaa. Mukavaa porukkaa, tykkäsimme kaikki toisistamme. Yöllä olimme perillä ja mun uus kamu Julle tuli sen miespuolisen ihmisen kans auton ovelle vastaan ja siin me moikattiin ja sit mentiin rinnakkain läheiseen metsikköön tyhjennyksel ja sit tarkastaa koti, ja taas oli se semmonen hissi. Koti näytti ainakin yöllä hyväl ja kun sain vähän safkaa, niin sit nukahdin ja kun heräsin niin sit olikin jo toinen päivä. Seuraval kerral siit lisää… PS. Julle nukkuu sellasen punasen vaatteen päällä ja sano mulle sillon yöl et tää on mun. Kuvattukin on jo paljon ja niit on tulos. tervesin Poisu ja mun oma perhe.

***

Uros, noin 3v.

Mustafa on Haapsalussa. Iloinen ja ystävällinen uros, joka tulee tarhalla toimeen niin urosten kuin narttujenkin kanssa. Kuuntelee ihmistä, ja tykkää halailla kun sitä mennään katsomaan. Mustafa on keskikokoinen saksanpaimenkoirasekoitus, paino ehkä noin 30 kilon tietämillä.