Mussu (nyk. Nooa)

Lisätty sivulle: 2007-01-15

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Mussu (nyk. Nooa)
12/2005 Mussu sai kodin

***

Kuulumisia kodista:

2/2006 Hyvin menee ja kasvettu on. Painoa vähän alle 20 kiloa ja korkeutta noin 50 cm. Virtaa on kuin duracell-pupulla. Tänään käytiin yli kahden tunnin leikillä ja kun päästiin kotiin niin poika rupesi leikkimään pallolla. Iltaisin onneksi rauhoittuu ja nukkuu öisin hyvin. Yksi koirakaveri on saatu, jonka kanssa käydään juoksemassa ja painimassa. Muuten lenkillä haukkuu vieraille koirille, mutta menee kuitenkin häntä heiluen tutustumaan. keväällä mennään varmaan koirakouluun että haukkumisesta pääsee eroon. Hyvää kevättä sinne kaikille! T. Johanna & Nooa

1/2006 Hei vaan täältä Tuusulasta meiltä kaikilta ja etenkin Mussulta. Hän on saanut uuden hieman miehekkäämmän ja ehkä nykyistä uutta persoonaa kuvaavamman nimen Nooa. Koira on nyt parissa viikossa kotiutunut niin hyvin ettemme voi ajatellakaan etteikö hän olisi aina ollut meillä. On edelleenkin äärettömän kiltti ja tottelevainen sen minkä nyt noin pieni mies ymmärtää. Osaa pyytää ulos ja komentaa ruokaa (söisi muuten niin paljon että varmaan halkeaisi). Osaa myös huijata ulos menemisen kanssa koska rakastaa ulkona omassa pihassa lumessa peuhaamista. Kävelylenkitkin sujuvat ilman vetämistä, haukkuu edelleen jonkin verran muita koiria mutta on kyllä jo tutustunutkin koirakaveri Voittoon. Nooa käyttäytyi niin kuin pitääkin mutta Voitto riemastui kaverista niin ettei osannut kävellä vetämättä ja niinpä lenkki loppui lyhyeen.

Nooalla arkuus on taakse jäänyttä elämää Nooa leikkii, riehuu, “puree” tai paremminkin näykii ja juoksee niin kuin kuka tahansa pikku pentu. On käyty pesulla, leikattu kynnet ja putsattu korvat jne. kaikki ilman murinoita. Masukin on ihan kunnossa vaikka jouluna vähän maisteltiin herkkuja. Nooa on myös joulun aikana tutustunut muihin perheenjäseniimme, mummoihin ja pappaan. Ensin vähän haukuttiin niin kuin pitääkin ja sen jälkeen oltiin ylimmät ystävykset. Yksin Nooa ei ole vielä raaskittu jättää kuin muutamaksi minuutiksi ettei reppana pelästy että jätetään. Täytyy varmaan pikkuhiljaa aloittaa harjoittelut ettei opi että aina on joku kotona. Nooa on kaiken kaikkiaan ihana pikku pallero joka ei saa tarpeekseen rapsutuksista, rakkaudesta ja hellyydestä ja sitä on meillä tarjolla ylllin kyllin. Ohessa kuvia Nooan ensimmäisistä viikoista omassa kodissa. Kiitos teille kaikille ja Hyvää Uutta Vuotta! Terveisin Nooa+Perhe

***

Urospentu, noin 4-6kk

Mussu on nuori uros, iältään n. 4-6kk, siis pentu vielä. Se on hyvin arka ja stressantunut tarhaoloista. Mussun ulkonäkö viittaa siihen, että siinä on rotuina joko spanielia tai setteriä. Nameja otti ihan varovaisesti ja pelokkaasti