23.7.2018 Murri sai kodin Janakkalasta.
Pieni Murri-poika etsii uutta kotia lapsettomasta perheestä.
16.7.2018 Murri on n. 4 kg painava pikkukoira, joka arkailee vieraita ihmisiä ja toisia koiria. Murri ei tule lainkaan toimeen lasten kanssa, ja toisia koiria Murri aluksi kovasti pelkää, ja juoksisi pakoon. Murri tulee kuitenkin toimeen parhaiten omankokoistensa, pienten ja rauhallisten narttujen kanssa, joten toinen koira uudessa kodissa ei ole poissuljettu vaihtoehto. Myös kissojen kanssa Murri tulee toimeen. Murri tarvitsee aikaa tutustua uusiin ihmisiin, ja paras on ensin antaa Murrin olla ihan omissa oloissaan kunnes itse haluaa tutustua. Uudessa kodissa kannattaa varautua muutaman päivänkin tutustumimseen. Murri on alunperin tulllut yksityisesti pentuna Virosta. Murri odottelee uutta kotia sijaiskodissa Hattulassa.