Muri
Lisätty sivulle: 2012-10-14
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Viro

***
Leikattu uroskoira, n. 2 v. (elokuussa 2012)
11.11.2012 Iloista ja ystävällistä pikkukoiraa etsivälle Muri olisi oiva valinta. Kesken lenkin Muri hakee säännöllisin väliajoin ihmiskontaktia ja niitä rapsutuksia. Missä luuraa tämän pikkupojan oma perhe, jossa olisi tarjolla paljon rapsutusta ja lenkkiseuraa? Hieman pilkettäkin pojan silmäkulmissa on. Juoksuaitauksessa Muri otti veljensä Robin kanssa taluttajan lapsen pipon, ja sen kanssa piti hieman leikkiä. Muri lähettää terveiset, että tahtoisi jo muuttaa sinne omaan kotiin joko yhdessä veljensä kanssa tai erikseen.
22.9.2012 Koska pojat ovat useamman kuukauden tarhalla olon jälkeen edelleen kotia odottamassa, eikä kukaan ole pojista ollut yhdessä kiinnostunut on tarhalla tehty päätös, että pojat voidaan myös erottaa, jotta pääsisivät pois tarhalta omaan kotiin, koska ovat entisiä perhekoiria.
Muri on pehmeähkö kaveri (painoa noin 7 kg), jolle myös lapset ovat ok. Tarhalla kuitenkin toivotaan, että Murin perheessä olisi toinen ystävällinen koira, koska Muri on kovin koirasosiaalinen ja ottaa myös tukea toisista koirista. Asumismuodolla ei ole kovasti väliä, koska muutoin kun lenkille lähdettäessä pojat osaavat olla ihan nätisti. Muri on todella valloittava pieni koirapoika.
12.9.2012 Veimme ystäväni kanssa Robin ja Murin lenkille. Pojat kävelivät reippaasti lenkillä, korvat hauskasti takana viipottaen. Muri haastoi Robia välillä pieneen painiotteluun, niin että remmit meinasivat mennä solmuun. Vastaantuleville uroskoirille piti vähän uhota. Ihmisten huomio on kovasti näiden kaverien mieleen. Lenkillä tuli vastaan vapaana juokseva suurikokoinen, nuori narttukoira, joka oli kovasti kiinnostunut pienistä pojista. Pojat eivät olleet isosta tytöstä moksiskaan.
Rannalla Muri päätti mennä uimaan. Robia sen sijaan vesi ei houkutellut, vaan se tyytyi katselemaan rannalta velipojan uimatouhuja. Robi ja Muri ovat oikein hauskoja poikia. Ne ottivat kivasti kontaktia myös ihmiseen ja selvästikin olivat herkkuja ja huomiota vailla. Toinen pojista painaan n. 12 kg ja toinen n. 8 kg.
15.8.2012 Muri ja Robi ovat viettäneet kotikoiran elämää. Valitettavasti heidän omistaja kuitenkin kuoli, jonka takia pojat joutuivat Tallinnan koiratarhalle. Pojat luovutetaan poikkeuksellisesti yhdessä, koska ovat koko elämänsä viettäneet yhdessä ja ovat kovin kiintyneitä toisiinsa. Pojat ovat vielä melko nuoria, luonteeltaan ystävällisiä ja tulevat mielellään tervehtimään uusia ihmisiä. Lenkillä molemmat pojat kulkevat nätisti. Pojat ovat melko pienikokoisia, mutta paksuutta pojilta hitusen löytyy.
Uusi omistaja noutaa koiran tarhalta yhdistyksen avulla. Koira on saanut mikrosirun, rokotukset, ulko- ja sisäloishäädöt sekä kastroinnin. Veljekset luovutetaan poikkeuksellisesti yhteisellä kulukorvauskella 250 €, kulukorvaus on myös sama vaikka ottaisi vain toisen. Koiralla on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koirat tulevat Suomeen kaupallisen tuonnin vaatimuksia noudattaen ja tuonnista tehdään ilmoitus Eviralle.






