Mörkö

Lisätty sivulle: 2016-09-04

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Suomi

Mörkö
6.10.2016 Mörkö sai kodin

***

Kastroitu uroskoira, noin 5-7v

7.9.2016 Mörkö on kiltti poika, mutta ei osaa kulkea lainkaan remmissä, vaan vetää lähes henki pihisten, eikä Mörkö osaa mitään peruskäskyjäkään. Näitä harjoitellaan nyt kotihoidossa, mutta tulevalla omistajalla täytyy olla koulutusosaamista, jotta Mörköstä tulee kunnon koirakansalainen. Sisällä Mörkö osaa olla ihan rauhassa, kun lenkkeilyä ja koulutusharjoittelua on päivässä nyt riittämiin. Mörkö tulee toimeen ainakin narttukoirien kanssa, lenkillä ei toisille koirille mitään sano, joten ohitukset sujuu ihan rauhallisesti. Mörkö koittaa yhä saada kaiken läpsimällä, näykkimällä tai haukkumalla, joten rajoja tarvitsee pojalle opettaa. Mörkö myös varastelee pöydiltä ja joissain tilanteissa kiellettäessä, komennettaessa tai innostuessaan voi koittaa näykkäistä.

04.09.2016 Pyreneittenpaimenkoiramix Mörkö siirtyi yhdistyksen hoiviin odottelemaan uutta kotia. Mörön iästä ei ole mitään varmuutta ja ikäarvio onkin 5-7 v. Poika on leikkisä ja ystävällinen, mutta itsepäinen luonteeltaan. Edellisessä kodissa on tottunut saamaan tahtoaan läpi näykkimällä käsistä, joten tulevalta kodilta odotetaan koirakokemusta, ensimmäiseksi koiraksi Möröstä ei ole. Mörkö tulee toimeen narttujen kanssa, urosten kanssa poikaa ei sijoiteta. Kissojen kanssa elosta ei ole tietoa, joten kissaton koti on paras vaihtoehto. Ihan pienten lasten perheeseen Mörkö ei sovi, mutta kouluikäisten kanssa yhteiselo sujuu paremmin. Mörkö on noin 40cm korkea ja painaa 12kg. Mörkö on kotihoidossa Helsingissä.

KULUKORVAUS leikatusta uroskoirasta on 300 €. Kulukorvauksella koira on saanut rabies- ja viitosrokotuksen (parvo, penikkatauti, tarttuva maksatulehdus, kennelyskä ja leptospiroosi), ja on madotettu vähintään kertaalleen. Se on tunnistemerkitty ja siru on rekisteröity Turvasiru.fi- palveluun. Koira on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi.