Miro
Lisätty sivulle: 2007-01-15
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Viro

***
Alla kuvia Mirosta Vantaalla Rekku Rescue ry:n messuosastolla 22.10.2005
Miro on aivan mustaterrierin näköinen noin 6-7-vuotias upea, iso ja lempeä uros. Se on löydetty Tallinnan kaduilta. Säkää sillä on arviolta 60-70cm. Se ottaa lähestyjän iloisesti mutta rauhallisesti vastaan, ilmeisesti kaikki lähestyjät. En kuullut sen tarhalla juurikaan haukkuvan, kuulemma joskus voi ilosta haukahtaa kun ihminen lähestyy sitä. Miro on löytökoiraksi hyvin tasapainoisen oloinen herra, joka ei rieku ja roiku, vaan on mielellään rauhassa hellittävänä. Antaa rauhassa laittaa hihnan kiinni ja rauhassa lähdetään liikkeelle. Mikään vanhus Miro ei silti ole, sillä se kävelee reippaasti ja vetämättä hihnassa, mieluusti ympäristöä tutkien. Toisia, isoja uroksia kohtaan Miro suhtautuu hieman epäilevästi, kiertäisi ne hieman kauempaa. Palle-uroksen kanssa hieman ärähtivät toisilleen, mutta pienemmät nuorte urokset (Nathan ja Brutus) olivat aivan ok, nuuski niitä mieluusti.
Eikä Miro kopillaan ärise kenellekään, eli ei se lähde riitaa varta vasten haastamaan ilmeisesti, mutta tulevalla elämänkumppanilla tulee silti olla voimaa pidellä isoa urosta ja tietenkin halua kouluttaa sitä. Miro kuuntelee hyvin ihmistä. Sen voisi kuvitella menevän myös ei-ärisevälle nartulle ja pienelle pehmeämmälle urokselle kaveriksi. Kissoja emme kohdanneet Miron kanssa. Miron katse on lempeä, kun sen löytää pitkän turkin alta. Poika odottaa kovasti jo omaa kotia.
6.8.2005 Miro rokotettiin ja sirutettiin joten se on valmis lähtemään Suomeen 27.8 lähtien. Miro on rauhallinen, hieman pidättyväinen, upea uroskoira. Uroksista ei juurikaan piitannut, se omaa eirttäin hyvän itseluottamuksen eikä sen tarvinnut rähistä muille. Miro on varmasti ollut aiemmin vahtikoirana, joten kotiuduttuaan siitä saattaa löytyä näitä piirteitä mistä syystä ei todennäköisesti sovi kerrostaloon vaan paras paikka olisi omakotitalo. Siistimme Miron otsatukkaa, jotta se näkisi hieman ja Miro antoi kauniisti leikellä paakkuuntuneet karvat ja myös laittaa lääkettä tulehtuneeseen ihoon.
Alla kuvia Miron “keritsemisoperaatiosta” 6.8.2005






