Minttu

02.09.2019

Alkuperä: Venäjä

31.03.2023  Mintusta tuli enkeli terveysongelmien vuoksi. Ei ole enää kipua, ei pelkoa, olet vihdoin täysin vapaa <3

19.07.2022

Minttu odottelee edelleen sitä omaa kotiaan. Tyttö on edelleen hyvin arka vieraita ihmisiä kohtaan mutta oman ihmisensä kanssa elämä on rennompaa kunhan luottamus on saatu rakennettua. Minttu ei sijaiskotiin tullessaan juurikaan piitannut hihnalenkeistä, ei kyllä vieläkään rakasta sitä tapahtumaa mutta lähtee jo reippaammin pitemmille lenkeille. Reipas ja turvallinen koirakaveri on auttanut tässäkin asiassa todella paljon. Vasta viime päivinä Minttu on ruvennut sijaiskodissa leikkimään toisten koirien kanssa, aiemmin tyttö on katsellut omalta paikaltaan toisten leikkejä ja mikäli Minttua on leikkiin haettu, on vaan katsonut hieman pelokkaasti että mitähän toinen mahtaa oikein tahtoa. On vaatinut paljon aikaa että Minttu on avautunut tämänkin verran ja vielä on matkaa kuljettavana. Minttu hakee itse rapsutuksia tutulta ihmiseltään, häntä heiluu ja pusunkin voi onnistua kädelle aamuisin saamaan. Minttua ei tulla sijoittamaan taajama-alueelle, ei kerrostaloon eikä lapsiperheeseen. Mintun tulevalta kodilta vaaditaan paljon mikä tietenkin karsii ehdokkaita mutta Mintun parasta ajatellen näin on tehtävä. Odotettavissa on että tyttö ottaa takapakkia mikäli uuteen kotiin siirtyy, pohja edes hivenen normaalille koiranelämälle on kuitenkin tehty ja sitä tulevan kodin tulee työstää pitkään. Mintun tuleva koti sijaitsee maaseudulla, rauhallisessa ympäristössä jossa ei häiriötekijöitä juurikaan ole, silloin Minttu on onnellisimmillaan.

20.03.2022

Suloinen monirotuinen Minttu etsii uutta kotia. Ihan ensiksi täytyy sanoa ettei Minttu ole normaali pieni koira. Minttu on erittäin arka ja uusiin ihmisiin tottuminen vie aikaa. Minttu ei tule iloisesti hyppien luokse eikä käperry syliin mutta uskon edelleen että oikean ihmisen löytyessä Minttu voi elää ihan hyvää koiranelämää kun vaan ymmärretään aran koiran sielunelämää. Tyttö tulee toimeen toisten koirien kanssa, parhaiten Mintulle sopisi kaveriksi pieni, rauhallinen ja sosiaalinen koirakaveri. Tyttö tarvitsee vierelleen ystävän jonka esimerkkiä voisi seurata normiarjessa. Pärjää myös kissan kanssa, mikäli kissa on koiriin tottunut. Lapsiperheeseen Minttua ei sijoiteta arkuuden sekä lapsiin tottumattomuuden vuoksi. Minttu tarvitsee tulevalta omistajaltaan aikaa, luottamusta ei voiteta parilla herkulla vaan ajalla. Yksinolo tytöltä sujuu ongelmitta, ei tee mitään tuhoja eikä pidä meteliä. Minttu lähtee pyydettäessä ulos mutta ulkoilu voi päättyä hyvinkin pian jonkin kovan äänen keskeyttämänä jolloin ainoa tavoite tytöllä on päästä sisätiloihin. Edellisessä kodissa ulkoilut olivat todella lyhyitä koiran ollessa lähes paniikkitilassa ja tarpeet tulivat tehtyä ympyrää juosten. Tästä syystä Mintusta jouduttiin luopumaan sillä elämä vilkkaassa asuinympäristössä ei tytölle sovi ja päivät olivat täynnä stressiä. Minttu on tällä hetkellä sijaiskodissa maaseudulla, jossa ulkoilu on rauhallisempaa ja tyttö onkin vapautuneempi sopivassa ympäristössä. Mintulle haetaan aikuiskotia omakotitalosta maaseudulta ja tulevalta kodilta odotetaan kokemusta erittäin aroista koirista. Minttu on sisäsiisti ja sijaiskodissa Pukkilassa jonne tyttöä pääsee sovitusti tapaamaan. Aran koiran ollessa kyseessä tulevan kodin olisi hyvä tavata koira ainakin kahdesti ennen kotiutuspäätöstä. Korkeutta tytöllä on 30 cm ja painoa on reilu 5kg. Minttu on alun perin tuotu yksityisesti Venäjältä.