Midi

25.09.2021

Alkuperä: Suomi

27.2.2022 Midi sai kodin

16.02.2022

Pentuenergiaa tarjoilee kaunis Midi joka etsii uutta kotia. Midi saapui isosiskonsa Diivan kanssa yhdistyksen hoiviin omistajan elämäntilanteen muutoksen vuoksi. Midi on todella kaunis tyttö joka on sisätiloissa rauhallinen ja ulkona viilettää tutkimassa kaikki mahdolliset paikat. Tulee toimeen toisten koirien ja kissojen kanssa, on myös tehnyt tuttavuutta kanoihin, jotka kuitenkin olivat tytöstä hieman pelottavia. Tottunut lapsiin, ei kuitenkaan sijoiteta pienten lasten perheeseen. Lasten tulisi olla vähintään kouluikäisiä ja tottuneet koiriin, osaten myös antaa koiralle oman tilan ja rauhan. Midin rotuperimästä löytyy amstaffia, cane corsoa sekä newfoundlandinkoiraa. Tulevalta kodilta odotetaankin kokemusta vahvaluonteisista koirista sekä koulutustaitoa jotta Midista kasvaisi hyväkäytöksinen koirakaveri. Ei luovuteta ensimmäiseksi koiraksi eikä toisen narttukoiran kaveriksi, mahdollisten myöhempien ongelmien välttämiseksi. Midille etsitään aktiivista kotia ja tulevan kodin tulee sitoutua koiran koulutukseen sekä huolehtimaan päivittäin riittävästä liikunnan määrästä ja aktivoinnista. Midi on sisäsiisti ja sijaiskodissa Pirkkalassa jonne tyttöön pääsee sovitusti tutustumaan.