Meeri

2012 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

12.11.2021  Meeri sai kodin. Uuteen kotiin tassutellen nimikin muuttui Meriksi.

11.10.2021

Edelleen omaa kotiaan odotteleva Meeri tapasi viikonloppuna rauhallisen saksanpaimenkoira uroksen jonka kanssa Meeri tuli hyvin juttuun. Meerillä on tapana haukkua toisia koiria varsinkin hihnassa mutta päästyään tutustumaan on osoittautunut ystävälliseksi toista kohtaan. Tulevassa kodissa voi näin ollen olla rauhallinen, sosiaalinen uros odottelemassa. Sijaiskotiin saapuessaan Meerillä oli stressiä ja terveysvaivoja jonka vuoksi tyttöä ei altistettu uusiin tilanteisiin. Vaivat hoidettiin yhdistyksen toimesta kuntoon ja tällä hetkellä tytön vointi on hyvä. Meerillä on hypoallergia ruokavalio joka tulee olemaan tytöllä luultavasti lopun elämää käytössä, tähän on hyvä tulevan kodin olla varautunut. Meeri on iästään huolimatta erittäin reipas lenkkeilijä joka lenkin jälkeen käpertyy sohvalle mielellään lepäilemään.

15.08.2021

Meeri odottelee edelleen omaa kotiaan jossa voisi viettää rauhallisia eläkepäiviään. Sijaiskodin avulla olemme päässeet testaamaan Meerin suhtautumista kissoihin ja pienempiin rauhallisiin koiriin. Nämä tapaamiset ovat sujuneet erittäin hienosti joten Meeri voisi sopia myös kotiin jossa on koiriin tottunut kissakaveri tai erittäin rauhallinen ja sosiaalinen pienempi koirakaveri. Ennen kotiutumispäätöstä tulisi koirien tavata ainakin kerran jotta nähdään miten kemiat koirilla kohtaavat.  Vilkas asuinalue ei Meerille kuitenkaan sovi vaan kotia etsitään rauhalliselta asuinalueelta.

02.06.2021

Monirotuinen Meeri mummo etsii uutta kotia. Meeri astelee vieraan luo ja haistelee varovasti tulijan jonka todettuaan harmittomaksi jatkaa omia touhujaan. Meeri on jo iäkkäämpi ja elämässään varmasti paljon nähnyt, turha hötkyily ei enää kuulu Meerin tapoihin. Lenkillä tyttö kävelee rauhallisesti, tutkii hajuja mutta vastaan tuleville koirille ilmaisee mielipiteensä äänekkäästi. Ei siedä kovinkaan hyvin toisia koiria ja tästä syystä Meerille etsitäänkin kotia ainoana eläimenä. Ikänsä vuoksi ei sijoiteta myöskään lapsiperheeseen. Automatkustaminen sujuu hyvin, kovin innokkaasti Meeri ei autoon ole pyrkimässä ja mummoa pitääkin hieman auttaa kyytiin pääsemisessä. Kuuloaisti ei enää toimi ja tämä aiheuttaakin hieman haasteita kontaktin hakuun, mutta Meeri kyllä tarkkailee ympäristöään jolloin käsimerkeillä kontaktin onnistuu saamaan. Yksinolo on sijaiskodissa sujunut hyvin, Meeri on herännyt uniltaan sijaisperheen saapuessa kotiin. Meerille haetaan rauhallista eläkekotia rivi-tai omakotitalosta jossa voisi vielä nauttia rauhallisista päivistä omaan tahtiinsa. Tulevalla kodilla olisi hyvä olla kokemusta kuuron koiran kanssa elämisestä. Meeri on sisäsiisti ja sijaiskodissa Uudellamaalla jonne mummoon pääsee sovitusti tutustumaan. Korkeutta Meerillä on n. 60cm ja painoa 25kg.