Marian

Lisätty sivulle: 2011-12-19

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Marian
28.1.2012 Marian sai kodin Lohjalta Robin-koiran kaverina.

***

Kuulumisia kodista:

29.1.2012 Marian on sopeutunut eilisestä mainiosti meille ja on ystävystynyt Robin kanssa. Niistä tuli kuin tulikin kaverit, vaikka Marian oli ensin vähän
epäileväinen ja murrasi alkuun Robille ulkona.

Robi otti pennun vastaan iloisesti häntä heiluen, mutta ymmärsi pysyä etäällä
kun pentu näytti vähän pelkäävän isoa herraa. Mentiin siitä sitten sisälle kun
murraus loppui ja uudet tuoksut kiinnostivat enemmän. Sisällä Robi haki
isoimman pehmolelunsa ja meni retuuttamaan sitä Marianin eteen ja yritti saada
tätä mukaan vetoleikkiin. Robi oli fiksu kun meni tarjoamaan leluja ja murraus
loppui kokonaan. Marian oli tosin niin väsynyt, että nukahti iltapalan jälkeen
sohvan viereen, missä annoimme sen rauhassa nukkua. Yöllä se oli kömpinyt miehen kainaloon, muttei kumminkaan ollut vinkunut yöllä. Herättyään se olikin kuin toinen koira ja ne alkoivat heti hieroa tuttavuutta Robin kanssa.

Aamulla koirat sai aamupalaa ja lähettiin ulos, siellä se mylläys alkoi, kun
koirat leikki keskenään, lumi vain pöllysi. Herra on muutaman kiellon jälkeen
tajunnut olla rauhallisempi leikeissä ettei pentu jää sen jalkoihin.
Marian on selvästi dominoivampi ja Robi ottaa takapakkia jopa omalle
puruluulleen, jos neiti on päättänyt sen ottaa.
Noita kahta ei varmaan erota enää toisistaan, kun pentu kasvaa, Robi oli
pentuna aivan samannäköinen! =)
Laitan lisää kuvia pian!
Terveisin Alexandra & Marian

***

8.1.2011 Lisätty Marian tyttöselle muutama uusi kuva.

19.12.2011 Marian on 2-3 kuukauden ikäinen sakemanni narttu Raplan tarhalla. Marian on tuotu tarhalle 6.12. Narvasta. Marian on valmis rokotusten puolesta matkustamaan Suomeen 20.1.2012 lähtien.

Luovutusmaksu pennusta on 200 e, mikä sisältää EU-passin, mikrosirun, rokotukset, loishäädöt sekä traces-tarkastuksen. Uusi omistaja noutaa koiran Tallinnastaja. Koira tulee Suomeen kaupallisen tuonnin vaatimuksia noudattaen ja tuonnista tehdään ilmoitus Eviralle.