Lizka (nyk. Leksa)
Lisätty sivulle: 2010-11-01
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Viro

***
Kuulumisia kodista:
20.1.2012 Hei, Ajattelin kertoa Lizkan eli nykyisen Leksan kuulumisia. Leksa tuli meille 7.4.2011 remontin keskelle uuteen kotiimme Saukkolaan. Leksa kotiutui heti hyvin ja sai vappuaattona kaveriksi basset hound pennun Haadeksen. Aluksi pidimme Leksaa paljon vapaana mutta hevosten saavuttua olemme joutuneet pitämään Leksaa kiinni. Hevoset kiinnostivat liikkaa ja pari kertaa meinasi tulla kaviosta joten lopetimme kokeilut siihen. Tallikissamme kiinnostaa myös ja sitä olisi niin mukava jahdata.. Lenkkeillessä vetäminen on edelleen vaivana mutta metsälenkkien jälkeen kotiin paluu sujuu jo rauhallisemmin. Vieraisiin Leksa suhtautuu edelleen varauksella ja olemmekin huomanneet , että helpointa on kun vieraat asettuvat ensi taloksi ja vasta sitten tuomme Leksan sisälle. Vatsavaivat ja iho ongelmat pysyvät kurissa vehnättömällä dietillä ja hyvin ruoka maistuukin. Jotain perusjuttuja tassun antamisia ja maahanmenoja olemme opettaneet. Onneksi meillä on yleensä aina joku kotona , ettei tarvitse kun pieniä hetkiä jättää koiria keskenään. Hyvin sekin jo sujuu samoin kuin autoilu joka on Leksa lemppareita. Olemme olleet todella tyytyväisi siihen , että Leksa valitsi meidät ja saimme oikeaa tietoa Leksan menneisyydestä ja olemme näin voineet ymmärtää Leksan käytöstä.
***
Kuulumisia kotihoidosta:
13.2.2011 Lisko on ollut meillä hoidossa reilun viikon ja toipuminen on alkanut hyvin. Lääkekuuri on ruvennut puremaan ja ruoka pysyy sisuksissa jo melko hyvin. Lisko on iloinen energiapakkaus. Se nauttii lenkkeilystä ja leikkimisestä, mutta osaa myös rauhoittua.Kaipaa paljon huomiota ihmiseltä Lisko tulee toimeen toisten koirien ja lasten kanssa. Hevosetkaan ei sitä hetkauta mitenkään, saavat kulkea ohi ilman mölinöitä. Autoilukin sujuu hyvin. Päivisin ei ole kotiin jäädessään tehnyt mitään tyhmyyksiä, muutaman kerran saattaa haukahtaa kun lähdemme, mutta hiljenee nopeasti. Toivoisin Liskon löytävän oman kodin omakotitalosta, jossa olisi mukava koirakaveri leikkiseuraksi. Tai jossa ei tarvitse olla pitkää aikaa päivisin yksin. Lisko tarvitsee peruskoulutusta. Osaa muutamia perusjuttuja. Mutta on vielä pentumaisen höselö. Oppii ja omaksuu asioita nopeasti ja nauttii uusista haasteista.
5.2.2011 Lizka alias Liskon kohtalo on erittäin surullinen. Lisko sai kodin, mutta viikonloppuna saimme tiedon että pojasta halutaan luopua omistajan vakavan sairastumisen myötä. Seuraavana päivänä saimme Liskan sijoitettua entiseen hoitokotiin hätämajoitukseen, jossa Liskolla on mahdollista olla viikon verran. Valitettavasti pojan koti ei ole ollut hyvä. Lisko palautui laihana, arpisena ja poika kärsii tällä hetkellä suolistotulehduksesta sekä tulehduksesta anturasta. Pojan koulutukseen ei ole paneuduttu ja Liskoa haettaessa se räyhäsi ihmisille rauhoittuen päästessään entiseen hoitokotiin takaisin. Hoitokodissaan Lisko on tullut toimeen toisten koirien sekä lasten kanssa, mutta räyhää lenkillä muille koirille. Liskolle on myös kehittynyt paha eroahdistus, joka ilmenee ulvomisena/haukkumisena ja sen koti voi tuskin koskaan sijoita kerros- tai rivitalossa.
Tämän tarinan myötä haluan muistuttaa jokaista koiraa harkitsevaa, että ottaa yhteyttä yhdistykseen, jos uudessa kodissa ilmenee ongelmia, eikä päästä tilannetta pahaksi tai kosta omaa tilannetta koiralle sekä harkitsee erittäin vakavasti omat resurssit koiran ottamisen kannalta. On koiran kannalta pahinta, että se löytää kodin, jossa siitä ei pidetäkään huolta ja hoito sekä tarpeet laiminlyödään. Hoitajan mukaan Lisko on ongelmista huolimatta se mukava koira, joka lähti uuteen kotiin, mistä se palasi huonossa kunnossa. Toivoisimme, että Lisko saisi mahdollisuuden ja se ihme tapahtuisi, että hänelle löytyisi osaava ihminen nopealla aikataululla, joka olisi sitoutunut kuntouttamiseen ja valmistautunut käytösongelmiin, mitkä Liskolle on aiheutunut ikävästä menneisyydestä ja sijoituksesta väärään paikkaan.
***
4.11.2010 Lizka sai kodin Tuusulasta.
***
1.11.2010 Lizka on kotihoidossa Nurmijärvellä yhdessä siskonsa Pluton kanssa.
Liska alias Lisko on otettu Virossa hoitopaikkaan nälkiintyneenä kuuden muun pennun kanssa kahden kuukauden ikäisenä. Pennut ovat toipuneet ja viettävät aikaa hoitopaikassa yhdessä muiden pentujen kanssa. Liskä on iältään 4 kuukautta ja siitä kasvaa keskikokoinen. Rotuperimästä saattaa löytyä dobermannia ulkonäön perusteella. Liska etsii aktiivista kotia, jossa on koirakokemusta ennestään sekä kodissa ollaan valmiita harrastamaan pojan kanssa. Lizka on sosiaalinen ja siskoaan rauhallisempi koirapoika, joka on tottunut hoitopaikassa muihin koiriin sekä lapsiin. Liska on siirtynyt viikonlopulla Suomeen hoitokotiin, jossa Liska opettee kotikoiran arkea. Liska ei ole sisäsiisti, eikä osaa kulkea hihnassa.
Liska luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna ja loishäädettynä. Lisäksi sillä on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Lizka on tuotu Suomeen kaupallisen tuonnin vaatimuksia noudattaen ja tuonnista on tehty ilmoitus Eviralle.






