Lisbet 2 (nyk. Lissu)

Lisätty sivulle: 2006-08-11

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Lisbet 2 (nyk. Lissu)
8/2006 Lissu sai kodin.

***

Kuulumisia ja kuvia kodista:

3.7.2008 Vihdoin ja viimein saimme kirjoitettua Lisbetin, nykyisin Lissun kuulumiset. Pari vuotta tulee kuluneeksi syksyllä siitä, kun pieni ja laiha koiranpentu saapui kotiimme Virosta. Alussa kaikki oli Lissulle uutta, ulkona piti haistella joka paikka ja jokainen vastaantuleva koira ja ihminen oli mielenkiintoinen. Samoin kotona omistajia piti herätellä yöt läpeensä leikkimään ja ulkoilemaan.

Lissu on kylläkin rauhoittunut ajan myötä ja tykkää näin aikuisella iällä nukkua päivällä, kun omistajat ovat työssä. Lissu on tällä hetkellä noin 2,5-vuotias ja asuu Vantaalla maalaismaisemissa.

Rauhoittumisesta huolimatta Lissu vaatii melko paljon ulkoilutusta ja
omistajien kunto onkin parantunut huomattavasti jokapäiväisten lenkkien ansiosta. Lenkityksen lisäksi Lissu pitää rapsutuksista ja on erittäin ihmisläheinen. Lissussa on myös selvästi metsästyskoiran perimää ja Lissulla onkin äärimmäisen hyvä hajuaisti, joten lenkillä kaikenlaiset pikkueläimet, kuten hiiret ja linnut ovat mielenkiinnon kohteena. Metsästysviettiään Lissu on purkanut jäljestyksen, lähinnä makkarajäljestyksen kautta ja se onkin viikon kohokohta. Kohokohtia ovat myös kavereiden kanssa leikkiminen ja silloin riittää vauhtia ja painia.

Hyvää kesän jatkoa toivottelevat Lissu ja Lissun lauma. Kiitos, kun saimme
Lissun perheeseemme!

***

Kesä 2006: Lisbet on noin kahden kuukauden ikäinen, noutajasekoitustyyppinen narttupentu. Reipas ja energinen, josta kasvaa keskikokoinen.