Lenny 2

Lisätty sivulle: 2011-02-14

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Lenny 2
1.3.2011 Lenny 2 sai kodin Porista.

***

Kuulumisia kotihoidosta:

21.2.2011 Lenny-poika painaa noin 4 kiloa. Lenny toimii hoitopaikassaan yleisenä äänihälyttäjänä, aluksi paitsi puhelimen äänen tehostajana niin myös epäilyttävät muut äänet ja ilmiöt ja joskus sisääntulijatkin haukutaan kimakalla äänellä. Yksin kotiin Lenny tuntuu jäävän ihan hiljaa.
Lennyssä on tiettyä kipakkuutta havaittavissa. Alussa se kiljui henkensä edestä hoitopaikan isomman koiran komentaessa sitä, mutta äkkiä homma kääntyikin niin, että pikku-Lenny alkoi tehdä määräämisyrityksiä isommalleen.
Kissoista Lenny on sen verran kiinnostunut, että jos kissa on kovin karkuunlähteväinen, niin Lenny innostuu siitä aikalailla, mikä ei tietenkään miellytä kissaa. Jos kissa on rohkea, yrittää Lenny vain liehitellä huomiota.
Lenny on kovin leikkiväinen ja pureskelee mielellään tavaroita, kumileluja ja pehmoleluja ja kanniskelee lattialta löytämiään vaatteita.
Kovat pakkaset eivät Lennyä miellytä, mikä onkin ihan ymmärrettävää, koska vatsan alueelle ei ole vielä kasvanut kunnon karvoja. Ovelta halutaan siis kääntyä takaisin sisälle ja asiat tehdäänkin sitten paperille. Lenny on kyllä siinä hyvin fiksu, että osaa sihdata asiansa paperille melko tarkasti.

***

14.2.2011 Lenny on sekarotuinen koiranpentu, joka on syntynyt arviolta marraskuun alussa 2010. Lennyn vanhemmista ei ole tietoa, mutta pienikokoisia ne ovat. Lennyn kohtalona on ollut syntyä virolaiseen pentutehtaaseen. Ylen Silminnäkijä-ohjelma teki dokumentin pentutehtaista ja kuvamateriaalin saamista varten paikallaolijat tekivät poikkeuksellisen päätöksen ostaa Lennyn neljän sisaruksensa kanssa pois myyjältä. Lenny on elävä esimerkki siitä, ettei hämäräbisnestä kannata tukea ostamalla pentu, jos ei tiedä minkälaisista oloista se tulee ja jos pennun emoa ei omin silmin sen kotona näe.

Lennyn tie vei löytöeläintarhalle, missä heiveröiset koiranalut viettivät aikaa noin kaksi kuukautta eli niin kauan, että ne oli mm. sirutettu ja rokotettu ja valmiina etsimään koteja, missä niistä ei ikinä tule tuotantovälineitä ja pentukoneita. Tulevan omistajan tuleekin siis kastroida Lenny sen ollessa siihen tarpeeksi vanha. Lennyä ei myöskään anneta kotiin, jossa on steriloimaton narttukoira. Lenny on iloinen ja ihmisrakas poika, jolle normaalielämässä voi tulla eteen paljon ihmeellisiä asioita. Omistajalta odotetaan siis halua ratkoa mahdollisesti myöhemmin ilmeneviä käytösongelmia, arkuutta ym. Lennyä ei luovuteta lasten leikkikaluksi. Nyt Lenny on hoitokodissa, missä se totuttelee elämään mm. kissojen kanssa. Lenny odottaa hyvää kotia Turussa.

Lennyn luovutusmaksu on 200 euroa, mikä sisältää mikrosirun, rabiesrokotuksen, kolmoisrokotukset, sisäloishäädöt, ulkoloishäädöt, EU-passin ja Traces-tarkastuksen. Huom: Kyselyt Lennysta vain puhelimitse!