Lena
Lisätty sivulle: 2012-08-17
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

***
Kuulumisia ja kuvia kodista:
10.10.2013 Vuosi on vierähtänyt ja Lena-neitonen on kovasti muuttunut sinä aikana. Lenan tullessa neiti veti hihnassa, haukkui muille koirille ja luonnollisestikaan ei osannut mitään käskyjä. Talvella käytimme hyväksi Lenan vetokoiraominaisuutta ja hän veti nuorimmaistamme pulkassa järven jäällä. Aloimme myös opettaa peruskäytöstapoja, kuten istumisen, odottamisen ja ruokarauhan antamisen. Lena oppi nämä varsin nopeasti, tosin edelleen hän tunkee tassut ja nenänpään keittiön kynnyksen yli meidän syödessämme. Tämä on oikeastaan aika huvittava näky.
Ihmisiä kohtaan Lena on aina ollut mukava, tosin yhtä kiertokauppiasta se ei sietänyt. Kevään aikana Lena karkasi kertaalleen omille teilleen ja oli harhaillut kilometrin päähän erään talon pihaan. Onneksi löytöeläinhoitaja oli saanut tiedon ja soitettuani hänelle kävimme hakemassa Lenan takaisin. Hän oli kurainen, mutta onnellinen päästyään takaisin kotiin. Selvittelimme syytä Lenan irti pääsyyn ja se oli melko looginen. Neiti oli purrut hihnansa katki pissireissulla. Tämän jälkeen olemme ostaneet vielä kolme uutta hihnaa poikki purtujen tilalle.
Lena viihtyy todella hyvin ulkona ja kesällä hankimme pihaan vaijerin. Teräsvaijeria ei ole purtu ja Lena viihtyikin koko kesän ulkona. Toki Lena saa sisään tulla aina halutessaan; iltaisin Lenan sai lähes vetää sisään nukkumaan. Hän löysi oman pehmeän paikan kukkamaaltani. Ulkona Lena tykkää kovasti seurailla luonnon eläinten touhuja. Pihassamme asuva orava on aiheuttanut suurimman stressin, kun se ei suostu tulemaan alas puusta. Lenkillä myös kaikki hajut saavat neidin ajoittain valtaansa ja silloin unohtuu kaikki muu.
Kesän aikana opetimme Lenan lenkkeilemään pyörän rinnalla. Kolme kertaa olin turvallani, mutta nyt jo Lena osaa hienosti hölkätä pyörän rinnalla. Kesän aikana keskityimme myös kovaan haukkumiseen muiden koirien tullessa lähelle. Ensin Lena hyväksyi urokset haukkumatta ja nyt jo myös nartut saavat olla rauhassa. Lena ei edes provosoidu vaikka vastaan tuleva koira ärhentelisi miten paljon.
Edelleen Lena viihtyy ulkona paljon ja annamme hänen siellä olla aina kun olemme kotona. Nykyään Lenaa voivat lapsetkin käyttää pissillä, joten ei tule kovin pitkiä välejä pissimättä. Lena myös ilmoittaa, jos on hätä. Hän hakeutuu minun tai mieheni lähelle, alkaa höseltää ja ulvoa. Lena ei mene makuuhuoneisiin muuta kuin pyydettäessä. Pääsääntöisesti Lena siis oleskelee olohuoneessa. Anoppilassa käydessämme Lenalle koittaa onnenpäivät, hän pääsee vapaaksi pihaan. Maatila keskellä ei mitään ja pihassa kaksi paimenkoiraurosta. Lena kirmailee nuoremman uroksen kanssa pitkin pihaa ja läheistä peltoa niin
kauan, ettei enää jaksa. Vanhempi uros ei leiki eikä enää jaksa kirmailla.
Tämä onkin Lenalle väläyttänyt muutamaan otteeseen hampaitaan. Lena ymmärsi heti, että tuohon kaveriin ei kosketa. Tämän jälkeen kaikki oli taas kunnossa, pihan arvojärjestys selvillä ja juoksu nuoremmilla jatkui. Nuoripari paini myös innolla ja Lena pärjäsi hyvin itseään hieman isomman uroksen kanssa. Kun Lena ei enää halunnut peuhata, hän ilmoitti hyvin selvästi leikkikaverilleen homman olevan ohi.
Täällä olemme opettaneet Lenaa tulemaan luokse. Palloa ja keppiä olemme heitelleet, mutta ne eivät oikeastaan kiinnosta. Pellolla Lena kaivoi esiin myyrän pesän, se oli paljon mielenkiintoisempi kuin keppi. Automatkat ovat myös tulleet tutuksi. Alussa Lena pelkäsi autoa, mutta nykyään se ei enää pelota.
Edelleen Lena on aivan ihana koiruus! Olemme ajatelleet hankkia Lenalle uroshuskyn kaveriksi, jahka sellaisen jostain löydämme. Terveisin Milla ja perhe
10.12.2012 Muutama viikko sitten minut laitettiin tarhalla autoon ja pitkän ja kummallisen matkan jälkeen pääsin autosta ulos, vain mennäkseni toiseen autoon. Vielä oli matkaa jäljellä, mutta päätin nukkua, koska matka ei tuntunut loppuvan ikinä. Vihdoin se loppui ja seisoin kummissani kerrostalon pihalla. Minut valtasi suuri tuntemattomien tuoksujen tulva ja viuhahtelinkin nenä pitkällään tovin jos toisenkin. Menimme sisään taloon ja pääsin heti näyttämään emännälleni, miten hienosti osaan kävellä rappusissa. Sisään päästyäni vastassa oli autossa jo tutuksi tulleet kasvot sekä musta karvapallo. Karvapallo oli kovin kiinnostava, mutta samalla pelottava. Se sihisi ja mourusi kovasti ja päätinkin jättää sen rauhaan. Jäin tottuneesti ovelle nukkumaan, en ollut tottunut siihen, että voin mennä peremmällekin taloon. Kummissani kuitenkin menin olohuoneeseen kun minua sinne pyydettiin. Valtasinkin ihan oman sohvan ja siitä tuli lempipaikkani. Ilta oli jo pitkällä, joten päätin mennä nukkumaan.
Seuraavana aamuna iski kova hätä ja menin emännälle siitä ilmoittamaan. No emäntä nousi ylös ja lähdimme ulos, vaikka oli vielä pimeää. Pitkän kiertelyn ja kaartelun jälkeen löysin kuin löysinkin hyvän paikan ja hätä helpotti. Seuraavana päivänä minut jätettiin aivan yksin kun muut lähtivät jonnekin, mutta enpä ollut siitä niin huolissani, olin kuitenkin saanut puruluun ja virtahevon kavereikseni. Virtahepo ei montaa päivää kestänyt ennen kuin sain sen hiljentymään. Eipähän kiukuttele minulle enää!
Sitten tuli päivä, kun perheeni lähti pois ja takaisin tulivatkin vain ne isommat kaksi. Heidän perässään sisään tuli monta isoa miestä. Haisteltuani miehet totesin heidät vaarattomiksi. Minut ja se musta sähisevä karvapallo vietiin isoon taloon ja jätettiin sinne. Olin hieman kummissani, mutta emäntäni tuli kohta perässä. Aamulla näkemäni miehet tulivat ja kantoivat tavaroita sisälle ja poistuivat taas. Olin kummissani ja hermostunut, mutta ajattelin, että kyllä emäntä tietää mitä tapahtuu. Illalla myös isäntä tuli isoon taloon ja lähti kanssani metsään juoksentelemaan. Voi se oli kivaa!!! Seuraavana päivänä ne pienet perheeni jäsenet tulivat myös paikalle. Tervehdin heitä iloisesti nuolaisemalla ja häntää heiluttamalla.
Olen ollut hyvin tyytyväinen perheeni kanssa. Hieman kenkkuilen ruuan kanssa ja yritän käydä pöydän vieressä hakemassa namupaloja, mutta minulle ei ole annettu mitään. Olenkin siis tyytynyt syömään oman ruokani. Ajoittain saan kyllä perheeltä yli jääneitä ruokia omaan kipposeeni ja ai että ne vasta namia onkin! Meillä on myös emännän kanssa hieman kinaa siitä, että kumpi saa vallata sohvan. Ärisin ja murisin ja yritin vähän näykätäkin, mutta emäntäni ei minua pelästynyt vaan jouduin pois sohvalta… No onneksi minulla on oma peti.
Pidän asumisesta isossa talossa vaikka eipä minua haitannut kerrostalonkaan meteli. Pääsääntöisesti toiset koirat, ihmiset taikka ajoneuvotkaan eivät minua häiritse. Jotkin lajitoverit ovat kuitenkin todella rasittavia, joten niille pitää räksyttää ja venkoilla hihnassa. En ole vielä saanut olla suorassa kontaktissa kenekään toisen kanssa, joten en osaa sanoa, millaisia tämän kaupungin koirat ovat. Toivottavasti ne ovat mukavia ja pääsen niiden kanssa leikkimään. Minua kovasti kiinnostaa lenkkeillessä myös linnut ja rusakot. Olen minä yhden lentävän lehdenkin perässä juoksennellut. Nyt menen nauttimaan takkatulen edessä ansaittua lauantai-iltaa puruluuni kanssa. Terveisin Lena ja perhe
***
Leikattu narttukoira, noin 3v.
3.11.2012 Lena on kyllä aivan ihana tyttö ja niiiin helppo lenkitettävä. Siskoni lenkkeili Lenan kanssa ja sanoi, että olis kyllä varmasti hieno koira jollekin, joka jaksaa lenkkeillä, rapsuttaa ja halata tyttöä. Lena on sopivan kokoinen mihin asumismuotoon tahansa.
10.10.2012 Lena on leikattu kilttiluonteinen ja rauhallinen narttu. Tallinnan tarhalla on Lenan iäksi arvioitu noin 3 vuotta. Lena tulee hyvin toimeen lasten kanssa. Lena haukkuu ainoastaan saadakseen huomiota. Muuten se on rauhallinen ja ystävällinen.
16.9.2012 Lena siirtyi Tallinnan tarhalle. Lena on aktiivinen laikatyyppi. Se hakee huomiota ja rakastaa olemista ihmisen seurassa. Hihnakävely on vielä harjoitteluvaiheessa. Tarhalla on harjoiteltu hihnakävelyä ja vetäminen on jo hieman hellittänyt. Lena ei ole vihamielinen muita narttuja kohtaan, mutta urospuolinen kaveri olisi ehkä kuitenkin turvallisin. Tulevan kodin olisi parasta sijaita omakotitalossa tai maalla, koska Lena osaa myös ulvoa. Lena on rokotusten puolesta valmis matkustamaan Suomeen 28.9.2012.
17.8.2012 Lena on aikuinen narttu Kohtla-Järven tarhalla. Lena on laikamix, jonka vuoksi sillä voi olla riistaviettiä. Lena on keskikokoinen.
Uusi omistaja noutaa koiran tarhalta yhdistyksen avulla. Luovutusmaksu 250e sisältää mikrosirun, rokotukset, ulko- ja sisäloishäädöt sekä steriloinnin. Koiralla on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koira tulee Suomeen kaupallisen tuonnin vaatimuksia noudattaen ja tuonnista tehdään ilmoitus Eviralle.






