Len (nyk. Lenni)

Lisätty sivulle: 2007-01-25

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Len (nyk. Lenni)
01/2006 Len (nyk. Lenni) sai kodin.

***

Kuulumisia kodista:

12.9.2006 Lennistä on kasvanut älykäs koira, joka muistuttaa luonteeltaan ja ulkonäöltään pyreneitten paimenkoiraa, jonka häntä on lainattu tiibetin terrieriltä.Tällä pojalla on myös pettämätön suuntavaisto ja hän osaa tien Helsingin ydinkeskustan kaikkiin koirapuistoihin! Jos jonain päivänä kävelyllä ei olekkaan tarkoitus mennä puistoon niin koirapuistoon menevissä risteyksissä eri puolilla kaupunkia Lenni muistuttaa oikeasta suunnasta jäämällä ristykseen istumaan (usein selkä senkertaiseen menosuuntaan päin) ja vikisemään omaa mielipidettään. Lenni on nopea oppimaan uusia temppuja, viimeisin lienee ‘gör en kanin’ jolloin Lenni menee selälleen maate ja nostaa etutassut rinnan päälle kuten kaneilla. Temput tulevat kuin liukuhihnalta kun herkkupaloja on tiedossa, mutta joskus, esimerkiksi juuri koirapuistossa herra on ihan korvaton leikkiessään muiden koirien kanssa. Erityisen mielenkiintoisia ovat kaikki hälytysajoneuvot, varsinkin paloautot. Niitä jäädään aina hartaasti katselemaan lenkillä ja auton mentyä ohi alkaa Lenni ulvoa samalla äänellä, kunnes sireenien ääni on kokonaan hävinnyt. Huono tapa, mikä Lennillä on ja mitä yritämme kitkeä pois, on vieraita vastaan hyppiminen ja paidan hihansuusta tai sormista hampailla kiinni nappaaminen kun ihmiset kumartuvat hänelle puhumaan. Muuten Lenni on varsin kiltti, ei kerjää ruokaa, ei pure kenkiä tai huonekaluja eikä hauku turhaan. Maailman söpöin koira :) Syksyä odotellen, Päivi Roger ja Lenni

Kuulumisia uudesta kodista helmikuussa 2006: Len (nykyään Lenni) on nyt neljä kuukautta vanha ja käyttäytyy jo ison koiran tavoin. Lenni on jo täysin sisäsiisti, osaa istua, maata, kierähtää ympäri, ja antaa tassua käskystä ‘god dag’. Pärjää myös hyvin yksin muutaman tunnin päivässä. Lenni on valtavan kiinnostunut muista koirista ja jäisi leikkimään jokaisen vastaantulijan kanssa jos vain itse saisi päättää. Lenni on jo tottunut kaupunkikoira, hän kulkee ihmisvilinässä tottuneesti, ei pelkää autoja eikä busseja ja metrossakin on jo matkustettu. Lenni on kasvanut kovasti siitä, mitä hän oli kotiin tullessaan, nyt hän pääsee ilman ongelmia sohvalle ja hyppiikin ylös ja alas tasaisella tahdilla. Kaiken kaikkiaan on Lenni todellinen hurmuri ja saa erikoisella ulkonäöllään hymyn kenen tahansa kasvoille! Hyvää kevättä toivottaa Päivi, Roger ja Lenni!

***

Yhdeksän pentua, joista neljä tyttöä ja viisi poikaa. Pesue löytyi yhdessä emonsa kanssa Tallinnasta parvekkeelta, pakkasella, jonne naapurit heittelivät niille ruokaa. Alkoholisoituneen miehen koiran vahinkopennut, jotka mies aikoi heittää kaupan taakse roskikseen! Tallinnan kodittomia kissoja auttava Huljatud kasside rehabilitatsioni keskus –nimisen eläinsuojeluyhdistyksen aktiivijäsen huomasi pennut ja otti ne kotihoitoon luokseen. Myös emoa (kuva) yritettiin auttaa, se leikkautettiin ja steriloitiin yhdistyksen piikkiin jo, mutta sen omistaja onnistui saada koira takaisin ja antaa se eteenpäin, ilmeisesti ei ole sentään lopetettu. Kissayhdistys yrittää koko ajan saada koiran huostaansa. Pentujen isästä ei ole tietoa. Pennut ovat voineet loistavasti uudessa hoitopaikassa Tallinnassa, saaneet painoa ja ovat todella hurmaavia. Tulevat Suomeen kotihoitoon/koteihin 7.1.2006 pääkaupunkiseudulle ja Keski-Suomeen rokotettuina, mikrosirutettuina, ulkoloishäädöt ja matokuurit saaneina (tiedot EU-passeissa, jotka pentujen mukana).