Leidi (nyk. Bertta)

11/2002 Bertta sai kodin Ahvenanmaalta

***

Kuulumisia ja kuvia kodista:

26.2.2006 Bertta muutti Ahvenanmaalle kahden vanhemman koiran kaveriksi marraskuussa 2002. Painoa oli tullessa vajaat 13 kiloa ja pieni, langanlaiha koira viettikin ensimmäiset viikkonsa uudessa perheessä sylissä pienellä kerällä nukkuen ja voimia keräten. Alusta asti hyvin kontaktihakuinen ja seurallinen tapaus. Kun kunto koheni Bertasta kehkeytyi varsinainen tarmopesä, väkyttäjän vikaakin koirassa ilmeni mutta maalla asuessa siitä ei onneksi ole ollut haittaa!

Reilun puolen vuoden jälkeen Bertalla alkoi ilmetä hetkellisiä tasapainohäiriöitä ja tahattomia rakon tyhjenemisiä. Syksyllä 2003 Bertta sai ensimmäisen tunnistettavan epilepsiakohtauksen. Vaivaan saatiin lääkkeet ja nyt ollaan pärjätty reilut kaksi vuotta lähes ilman ongelmia epilepsian suhteen. Bertalla on sittemmin ilmennyt myös kilpirauhasen vajaatoiminta, jota myös lääkitään aamuin illoin – koira odottaa lääkkeitään kuin herkkupaloja, tuntee kai itsensä hyvin erityiseksi kun on ainoa laumasta jolle tarjoillaan näitä erikoismakupaloja! Kaiken kaikkiaan Bertalla on sairauksista huolimatta mennyt hyvin, kotona on seuraa toisista koirista ja kissoista, elämä kulkee tasaista, tuttua latuaan eivätkä ihmiset väsy pikkuista paapomaan!

20.2.2003 Bertta (tarhalla Leidi): On pieni (alle polvenkorkuinen) iloinen ja kiltti narttu. Korkeintaan 4-vuotias. Tuli tarhalle 17.06.02 kadulta. Bertta sai tarhalla pennut 02.07.02. Bertta oli siirretty ulkohäkkiin toisen nartun kanssa lokakuun lopulla. Bertta tuli Suomeen marraskuun 9. päivänä ennen talven kovia pakkasia. Aamun ensitunteina 22.11.02 se asteli hienostuneesti maailman matkaajan elkein maihin Maarianhaminassa vietettyään ensin kiireisen (eläinlääkäri, suihku, valjaidensovitus) viikon Helsingissä isoäidin hellässä huomassa.

Bertan perheeseen kuuluvat emännän lisäksi vanharouva Oona sekä avioerokoira Anttu, joka adoptoitui perheeseen kesällä 2001 heitteille jäätyään. Jouduin elokuussa luopumaan kolmannesta rakkaasta koirastani kahdentoista vuoden yhteisen taipaleen jälkeen. Syksyn mittaan kun pahin suru pikku hiljaa helpotti, alkoi tuntua siltä että hellan edessä olisi taas lämmin makuupaikka uudelle kotia tarvitsevalle. Rekku Rescuesta löytyi sopivan tuntuinen pieni koira ja vaikka hiukan pelottikin eläimen hankinta ilman, että itse pääsin tapaamaan tulokasta päätin ryhtyä Bertan omaksi “ihmiseksi”.

Toiset koirat ottivat Bertan hyvin vastaan. Anton katseli yhteisen lenkin jälkeen ensimmäistä kertaa eteisestä sisään ryntäävää Berttaa, tuumasi tyynesti että jaaha, meitä on nyt sitten taas yksi enemmän ja tallusteli sitten makoilemaan omalle paikalleen. Oona jaksoi murista loukkaantuneena kaksi tuntia, sitten Bertan juoksuntuoksut veivät sen huomion ja molemminpuolinen tutustuminen pääsi vauhtiin. Bertan sopeutumisessa uuteen kotiin onneksi ole ilmennyt mitään ongelmia vaikka muutto meille kävikin niin monen vaiheen kautta.

Tullessaan Bertta painoi 13 kiloa, se oli laiha ja lähes vailla selkälihaksia. Nyt se on asunut meillä kaksi kuukautta, painoa on tullut mukavasti lisää ja mikä parasta enimmäkseen lihasmassana. Viikonloppuisin se on saanut juoksennella vapaana kallioilla, se on nuolennopea ja ketterä kuin mikä! Se on myös yllättävän tottelevainen vaikka jonkinasteiset metsästäjän vietit omaakin.

Vaikka Bertta on leikkiessään melkoisen räyhäkäs ja raju on se myös äärimmäisen hienostunut pieni koira, peseytyy usein ja nukkuu etutassut sirosti ristissä vanhan maailman seurakoirien tyyliin. Kotona se on löytänyt oman paikkansa sohvalta ja sängystä, lempipaikakseen se on valinnut vanhan villahuovan keittiön lieden edestä, tuntuu nauttivan kovasti Porin-Matin lämmöstä. Se on osoittautunut oikeaksi sylieläimeksi, hakee kontaktia jatkuvasti ja viihtyy lähellä, nukahtaa usein syliini ja tuhisee kuono paitaan hautautuneena koiranuniaan. Kotona se seurailee koko ajan perässä, vain suihkuun se jättää tulematta mukaan. Anton kulkee ulkona ärheänä ja ylpeänä kahden daaminsa kanssa, sisällä se väistyy helposti eloisan ja väkkäränä pyörivän Bertan tieltä ja odottaa rauhallisempana (laiskempana?) sivummalla, Oonakin ohittaa Anttu-polon vanhan rouvan auktoriteetillaan. Mutta ulkona tohvelisankari Anton on pöyhkeää koiraa, onhan sillä nyt kaksi kaunista daamia rinnallaan!

Pienen koiran rauhallista unta katsellessa tunnen vain syvää kiitollisuutta siitä, että Bertta pääsi Suomeen ja että saimme sen perheen jäseneksi. Suurempaa lahjaa tuskin olisin osannut edes toivoa. Välillä mieltä painaa kovasti se ettei pieneen torppaan mahdu enempää viluisia eläimiä, meillä sydän on paljon taloa suurempi ja rakkautta ja huolenpitoa riittäisi isommallekin laumalle. Elämme nyt kuitenkin onnellisina näin, iloa riittää joka päivälle kun Bertta oppii uutta ja kasvaa vankemmaksi. Myös Antun kehitystä on ollut ilo seurata, vaikka se onkin varsinainen ilkimys pahalle päälle sattuessaan, harakkaakin nokkelampi varas eikä varmaan ikinä kasva kovin tottelevaiseksi. Vanha rouva tyytyy seurailemaan muun perheen tohinoita omalta nojatuoliltaan, se on jo elämässä ehtinyt nähdä ja kokea niin paljon ettei sillä ole kiire minnekään. Koitamme taata sille mahdollisimman onnelliset vanhuuden päivät kiitokseksi pitkästä uskollisesta ystävyydestä. Bertta ja Bertan perhe lähettävät lämpimät terveiset varjulaisille ja heidän perheilleen!

***

Narttukoira, noin 4v.