Leevi

Lisätty sivulle: 2007-01-25

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Leevi
07/2006 Leevi sai oman kodin Ähtäristä.

***

Kuulumisia kodista:

12.1.2007 Nykyään Leevi on jo iso poika, ja edelleen yhtä vilkas ja mukava kuin tullessaankin meille. Ikää on nyt n. 10 kk. Leevi on oppinut peruskäskyt ja läjän muitakin temppuja. Mielellään opettelee uusia juttuja ja hoksaa nopeasti.

Leevi (tottelee myös nimeä Leppänen :) on sellainen monen ilmeen koira, aina innoissaan asiasta kuin asiasta ja kiinnostunut kaikesta mitä tehdään – siksi aivojumppaa pitäisi yrittää järjestää päivittäin. Leevi on kevytrakenteinen ja kimmoisa tyyppi, mahdottoman energinen (jopa ylienerginen :), joten liikuntaa harrastamme päivittäin, lenkkeilemme paljon, käymme mökillä juoksentelemassa ja heittelemme frisbeetä. Leevi kävi pentukoulun ja ajattelimme aloitella agilityä kun näyttäisi tuota intoa ja tottelevaisuutta olevan.

Pikkuisen pelokas Leevi vieläkin on, rohkaistunut kovin, mutta silti vieraat asiat ja ihmiset välillä pelottavat. Leevi ei hätäile vaikka joutuisi jäämään yksin kotiin ja sisäsiisti se on ollut aivan alusta asti. Ruoka maistuu nykyään normaalisti, eli se järkyttävä ahmiminen on loppunut kokonaan. Nykyään on välillä jopa varaa vähän nirsoilla… :) Pulleaa poikaa Leevistä ei taida tulla koskaan, mutta tuosta juoksemisen ilosta ja nopeudesta sekä ulkonäöstä päätellen jossain se vinttikoiran geeni jyllää…

Eli hyvin menee! Terveisiä kaikille toivottavat Leevi&Leena

13.8.2006 Moi! Leevi sai kodin Ähtäristä ja tässä tulee kuulumisia ja kuvia… Kuvat on vähän hassusta kulmasta, Leevi näyttää pieneltä vaikka on jo aika iso poika. Säkä on n. 56 cm ja painoa viitisentoista kiloa. Leevin jalat ovat edelleen hurjan pitkät verrattuna kroppaan ja se on vähän hassun näköinen poju. Leevi on sopeutunut tosi hyvin meille, on asustellut Ähtärissä nyt nelisen viikkoa. Leevi on nyt siis noin 5 kk. On lihonut ja piristynyt entisestään, vaikka oli jo alun alkaen avoin ja tosi tosi kiltti koira. Eläinlääkäri nauroi pitkille jaloille :) ja oli sitä mieltä ettei siitä kovin paksua poikaa koskaan tulekaan, koska rakenne on niin kevyt ja vähän vinttikoiramainen. Leevi on kuin kotonaan myös mökillä (huippu paikka sen mielestä) ja vanhempieni luona, jossa asuu paras kaveri, mäyräkoira Urkki. Siinä sitä touhua riittää kun kaksikko painelee pitkin pihaa (tälläkin hetkellä rymisee…) Leevi oppi parissa päivässä sisäsiistiksi ja osaa jo muutaman peruskäskynkin. On siis oppivainen ja miellyttämishaluinen. Hampaat vaihtuvat ja niitä tippuilee lattialle ja siksi myös pitää järsiä kaikkea mitä tulee vastaan… Leevi on vielä ulkona vähän arka, varsinkin toiset koirat pelottavat, mutta ihmisiä kohtaan itse ystävällisyys! Meillä ei ole ollut oikeastaan mitään ongelmia, vaikka kaikkeen oltiinkin varauduttu. Nyt kun Leevi on ymmärtänyt että ruokaa tulee säännöllisesti, se on lakannut ahmimasta. Eroahdistustakaan ei ole, vaan Leevi nukkuu kun ollaan poissa. Muuten pitää tarkkaan kyllä silmällä että missä omat ihmiset ovat. Kerrassaan siis mahtava poika ja ollaan tosi onnellisia kun saatiin Leevi! Rotuveikkauksia on saatu tällaisia: joku vinttikoira, tanskandoggi, labbis, silekärvainen noutaja, saksanpaimenkoira, weimarinseisoja… mutta ei sillä rodulla niin väliä, kun koira on terve ja mukava! kesäterkuin Leena s. ja Leevi

***

Leevi on noin neljän kuukauden ikäinen, mahdollisesti noutajasekoitus. Reipas ja iloinen, mutta tosi laihasssa kunnossa. On ollut tarhalla pitkään ja valmis lähtemään Suomeen heti.