Leedin Kusti

Lisätty sivulle: 2012-11-07

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Leedin Kusti
2.2.2013 Kusti sai uuden kodin Perniöstä energisen narttukoiran kaverina

***

Kuulumisia kodista:

26.2.2013 Moi! Kusti haettiin kotiin Jussin ja Nasta-koiran luo helmikuun alussa. Autoon meneminen vähän pelotti, eikä Kusti suostunut itse sinne nousemaan, vaan nostaahan se sinne piti. Matka sujui turvallisesti Jussin sylissä takapenkillä. Kotona odottelikin uusi koirakaveri Nasta, jolle piti vähän leikin lomassa yrittää isotella. Kusti omi leluja ja myös ruokakupistaan murahteli. Jo ensimmäisten päivien aikana nämä piirteet Kustista hävisivät.

Kusti on mitä hurmaavin ja suloisin pieni koirapoika. Kusti rakastaa rapsuttelua ja on hyvin miellyttämishaluinen. Kusti on myös kova poika pussailemaan. Märiltä suukoilta ei tässä taloudessa voi säästyä, sillä myös Nastan lempipuuhiin kuuluu märkien pusujen jakelu. :) Kustilla on erityinen taito pyörittää häntäänsä, kun hän on oikein iloinen ei häntä vain heiluskele tylsän tavanomaisesti, vaan pyörii villisti ympyrää. Samalla koko takapää vispaa edestakaisin. Yleensä riittää pelkkä Kustin nimen kuiskaaminen, kun häntä alkaa iloisen tanssin :)

Kustilla oli tullessaan kuiva ja kutiseva iho, nyt massun iho on jo todella hyvä ja kainalotkaan eivät enää kutise. Ruokailu on Kustille lähinnä nopeuslaji, eikä mistään nautiskelusta voi todellakaan puhua. :) Ruoka häviää kupista hujauksessa ja sitten voikin alkaa tuijottaa kaverin ruokakuppia, josko sieltä vaikka tipahtaisi lattialle jotakin. Aluksi Kusti pyrki myös kaverin kupille, mutta enää tyytyy vain syömään silmillään.

Kusti on rauhallinen pentu, vaikka on leikkisä ja iloinen, osaa myös tarvittaessa rauhoittua. Kusti on myös kiltti ja tottelevainen pieni koiranalku, jota on helppo käsitellä. Alkutaival Kustin kanssa on ollut helppoa ja mukavaa. Kusti on tuonut paljon iloa ympärilleen. Nastan kanssa tulee mukavasti juttuun, ne leikkivät, painivat, juoksevat pitkin pihaa peräkkäin ja nukkuvat sulassa sovussa samassa pedissä :) Kusti on ottanut Jussin isännäkseen koko sydämestään, mutta myös muut ihmiset Kusti hyväksyy ehdoitta ja onkin hurmannut kaikki iloisella ja suloisella olemuksellaan :) Kuulumiset kirjasi Tiina, joka on myös tiiviisti mukana Kustin elämässä.

***

Urospentu, 5kk (synt. 20.8.2012)

27.1.2013 Leedin Kusti pentu etsii uutta kotia. Kusti on leikkisä ja iloinen pentu. Kusti tulee hienosti toimeen muiden koirien kanssa, kissojenkin seuraan sopii. Kusti on energinen ja touhukas poika, jonka kodissa olisi hyvä olla koirakaveri odottamassa.

***

7.12.2012 Kusti sai kodin Tampereelta

***

Urospentu, 2,5kk (synt. 20.8.2012)

6.11.2012 Kusti on topakka nuorimies, pentueen pojista uteliain. Kaikki pennut ovat tottuneet tarhalla lapsiin ja tulevat hienosti toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Pennut ovat sosiaalisia ja iloisia, aktiivisia ipanoita. Pennut elävät tarhalla ulkohäkissä, eivätkä ole sisäsiistejä – sisäsiisteyden opettelu on uudessa kodissa edessä, samoin perus käytöstavat, hihnakävely yms arkiset asiat.

Leedin pennut ovat nyt luovutusiässä ja voivat alkaa etsiä omia kotejaan suomesta, virolaisten kotien varausten peruunnuttua. Leedin pennut ovat nyt noin 2,5kk ikäisiä ja ovat juuri saaneet rabiesrokotuksen. Rokotusten puolesta pennut ovat valmiita matkustamaan omiin koteihinsa joulukuun alusta eteenpäin. Pentueen emo Leedi on todella kaunis, siro, pitkäkarvainen ja hyväkäytöksinen koira. Leedi on todella rauhallinen ja tasapainoinen, pennuistaan loistavasti huolehtiva emo.

Pennut ovat kaikki hyvin pörröisiä ja heistä oletettavasti kasvaa emonsa kaltaisia pitkäkarviaisia kaunokaisia. Emo on n. 45cm korkea ja painaa n. 15kg. Pentueen isästä ei kuitenkaan ole tarkaa tietoa, joten pennut voivat kasvaa emoaan suuremmiksi.

Koira luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna ja loishäädettynä. Lisäksi sillä on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koira tulee Suomeen kaupallisen tuonnin vaatimuksia noudattaen ja tuonnista tehdään ilmoitus Eviralle. Kulukorvaus pentukoirasta on 200 euroa.