Leana

Lisätty sivulle: 2014-04-06

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Leana
17.4.2014 Leana sai kodin Helsingistä.

***

Leikattu narttu, noin 5 kk

6.4.2014 Leana on noin 5 kuukauden ikäinen leikattu saksanpaimenkoira mix narttu Tallinnan tarhalla.

Leana oli hylätty tarhalle sisarustensa Mintan ja Eminan kanssa. Katraaseen kuului myös urospentu, joka sai jo kodin Virosta. Leana on pienin ja rauhallisin pennuista. Leana tarvitsee tottelevaisuuskasvatusta, jotta siitä kasvaa kunnon koirakansalainen. Ei ensimmäiseksi koiraksi saksanpaimenkoira perimänsä vuoksi.

Tulevan kodin pitää panostaa aktiiviseen elämään/harrastamiseen Leanan kanssa, jotta koira ei turhaudu. Ei nartun kanssa samaan kotiin.

Koira luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna, loishäädettynä sekä leikattuna. Lisäksi sillä on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koira on virkaeläinlääkärin tarkastama, ja se tuodaan Suomeen Eviran vaatimuksia noudattaen. Koiran mikrosiru on rekisteröity Turvasiru-palveluun. Kulukorvaus leikatusta koirasta on 250 euroa.