Laa Laa
Lisätty sivulle: 2010-11-01
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Viro

***
Kuulumisia kodista:
11.7.2011. Lisätty Laa Laalle uusi kuva. Laa Laasta on kasvanut komea poika.
***
Kuulumisia kotihoidosta:
18.12.2010 LaaLaa on nyt noin 5 kuukauden ikäinen ja painoa löytyy noin 21 kg, joten keskikokoa suurempi siitä kasvanee. Tulevalta kodilta edellytetään koirakokemusta, aikaa liikuttaa ja aktivoida poikaa tarpeeksi, huumorintajua sekä tietenkin rakkautta ja rajoja sopivassa suhteessa. Koira – tai kissakaveri olisi varmasti pojan mieleen. Meillä toinen kissa pyörii pennun jaloissa ja toinen lämäyttelee kuonolle. Ei ehkä toisen uroksen tai aivan pienen/aran koiran kaveriksi, aika rajut leikit tuon oman koirani kanssa. Energinen ja utelias poika, kuten rotuyhdistelmästä voi odottaakin. Laa Laa on joululomalla Kouvolan suunnalla 20.12.10-8.1.11 välisenä aikana ja Laa Laata voi mennä katsomaan siellä sopimuksen mukaan.
5.12.2010 Laa Laa oli koirapuiston pikkujouluissa. Meni todella hyvin pikkujoulut, aluksi katsoin lähes kauhulla kun näytti puisto olevan täynnä koiria, että viitsiikö edes mennä. No, sisälle puistoon vaan ja Nadja piti hyvin hiljaista varottavaa murinaa, koska LaaLaa oli sen takana eikä kukaan tunkenut siten ihan iholle. Alkujännityksen jälkeen Nadjan johdattamana LaaLaa pärjäsi todella hienosti! Oli ilo katsella, miten nopeasti uteliaisuus voitti ja pentu kävi ensin tutustumassa muutamaan ihmiseen, ja sitten muutamaan rauhallisesti lähestyvään koiraan. Nadja piti LaaLaasta huolen, kukaan ei lähestynyt liian vauhdikkaasti ipanaa. Nadja itse tosin leikki aika riehakkaasti muutaman koiran kanssa eli tuntui että pitäisi olla silmät selässä : toisaalla tarkkailla ettei Nadja leiki liian rajusti ja toisaalta taas ettei kukaan ahdistele LaaLaata. Puisto olikin todella tilava, ettei tarvinnut olla “yhdessä kasassa” kaikkien koirien. Olen niin ylpeä LaaLaasta kun rohkeasti – ei liian rohkeasti kuitenkaan – tutustui useisiin koiriin ja ihmisiin. Välillä uskaltautui leikkimään jopa ilman Nadjaakin. Puistossa oli aikamoinen hulina välillä ja koiria oli pienestä terrierisekoituksesta isoon tanskandoggiurokseen asti !Nadja piti huolen, ettei sekään päässyt olemaan liian tuttavallinen LaaLaata kohtaan. Muutenkin puistossa oli hyvin käyttäytyviä koiria. Ja meno tietysti oli sellaista, ettei mitään mestariteoksia tullut kuvista, mutta laitan kuitenkin muutaman. Kaikki hämmästelivät, miten LaaLaalla ei ole vielä kotia, niin hieno pentu se on.
-Salla
26.11.2010 Kohta on kulunut jo 4 viikkoa kun Laa Laa tuli meille hoitoon. Poika on edistynyt sekä kasvanut paljon,painaa nyt n.17 kg. Aivan mahtava pentu,
jolle olen menettänyt sydämeni täysin… Energiaa ja vauhtia riittää, joka paikkaan mennään “sata lasissa” vähintään. Tulevan kodin täytyykin ehdottomasti tarjota riittävästi (eli paljon!) liikuntaa ja muuta aktiviteettia. Laa Laasta saakin taatusti harrastuksiin, lajiin kuin lajiin, hyvän kaverin. Poika on nopea oppimaan, mutta välillä tietysti pitää rajoja kokeilla – jämäkkyyttä ja johdonmukaisuutta täytyy omistajalta löytyä. ;)
Sisäsiisti ei ole vielä, mutta hihnassakävely vähitellen aika hyvin hallussa. Ulkona edelleen ihmiset ja toiset koirat ihmetyttävät, mutta kuitenkin ongelmitta pärjää kaupungissa, kirjastossakin käytiin eilen. En pidä huonona asiana, jos tulevassa kodissa olisi kaverina vaikkapa vanhempi narttukoira pennun tukena ja turvana. Kissoihin tosiaan meillä tottunut, kovasti kiinnostavat, muttei liikaa jahtaa kun toinen kissoista suhtautuu rauhallisesti ja toinen taas sähisee pennulle. Lapsia sen sijaan ei ole nähnyt muuta kuin ulkona ja ovatkin aika pelottavia. Nopeasti kuitenkin tottunut muihinkin “pelottaviin” juttuihin, kuten imuriin, polkupyöriin, hiihtäjiin jne.
-Salla
6.11.2010 Laa Laa on niin vauhdikas poika,ettei hyviä kuvia saanut näpit kohmeessa. Laa Laa on nopea oppimaan, mutta tarvitsee ehdottomasti aktiivisen ja määrätietoisen kodin. Energiaa riittää paljon,joten on tärkeä “kanavoida” se oikein. Poika tahtoo maistaa kaikkea ja olla mukana joka puolella. Viikon aikana poika on edistynyt hurjasti, enää vain hiukan ihmetellään ulkona ihmisiä, mutta vieraat koirat eivät pelota ainakaan kovin paljoa. Luoksetulo ja istuminen hyvin hallussa.
Sisäsiisteys edennyt, yksinolo ok – kunhan ei jätä pojan ulottuville mitään arvokasta. Hihnassakävely vielä vaiheessa, vetää jonkin verran “kotiin”päin kääntyessä. Ruoka tietysti maistuu ja tuntuu,että Laa Laa kasvaa korkeutta niin, ettei ehdi painoa samaan,nyt turhan hoikka.
-Salla
5.11.2010 Laa Laa näyttää kyllä aika lailla rotikalta ja ajokoiramaisia piirteitä myös – puput kiinnostavat melkein yhtä paljon kuin tuota omaa paimen-husky-laika yms. sekoitusta. Kissoja tosin osaa väistää. Toiselle kissalleni murisee, mutta se onkin ok kun kyseinen kissa saattaa hyökätä, mutta rauhallisempaa ja pienenpää (alle 3kg) kissaa myös väistää. Laa Laa painaa jo 15,5kg ja on aika hoikka vielä. Etutassut kyllä on aika isot ja tuntuu, että poika kasvaa ihan silmissä! Laa Laa on mukava luonteinen kaveri.
-Salla
1.11.2010: Laa Laa on kotihoidossa Helsingissä.
Laa Laa on otettu Virossa hoitopaikkaan nälkiintyneenä kuuden muun pennun kanssa kahden kuukauden ikäisenä. Pennut ovat toipuneet ja viettävät aikaa hoitopaikassa yhdessä muiden pentujen kanssa. Laa Laa on iältään 4 kuukautta ja siitä kasvaa keskikokoinen. Rotuperimästä saattaa löytyä dobermannia ulkonäön perusteella. Laa Laa etsii aktiivista kotia, jossa on koirakokemusta ennestään sekä kodissa ollaan valmiita harrastamaan pojan kanssa. Laa Laa on rohkea ja energinen poika =) Ei ensimmäiseksi koiraksi,koska luonnetta tuntuu olevan ihan riittävästi. Laa Laa on koirapoika, joka on tottunut hoitopaikassa muihin koiriin sekä lapsiin. Laa Laa on siirtynyt viikonlopulla Suomeen hoitokotiin.
Laa Laa luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna ja loishäädettynä. Lisäksi sillä on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kulukorvaus Laa Laasta on 200 euroa. Laa Laa on tuotu Suomeen kaupallisen tuonnin vaatimuksia noudattaen ja tuonnista on tehty ilmoitus Eviralle.






