Korgi (nyk. Manta)

Lisätty sivulle: 2007-09-11

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Korgi (nyk. Manta)
2011 Omistaja oli luovuttanut Mantan uuteen kotiin.

***

21.7.2011 Korgi, nykyinen Manta etsii uutta kotia omistajan sairastumisen vuoksi.Omistajan kertoman mukaan Manta sopii mieluiten ainoaksi koiraksi rauhalliseen ympäristöön. Sen kimppuun on muutaman kerran hyökännyt irtiollut koira, ja Manta stressaa lenkeillä kovasti tällaisia tilanteita. Manta muistuttaa hieman matalaa saksanpaimenkoiraa, sen säkäkorkeus on noin 35 cm.

Kulukorvaus Mantasta on 60 euroa.

***

14.10.2007 Korgi sai kodin Helsingistä.

***

11.9.07 Korgi on arviolta noin 2- vuotias pieni tyttö Pärnun tarhalla.
Korgi on tarhalla arka ja jännitti muita koiria niin paljon, että halusi mennä lenkille vain, jos ei tarvinnut ohittaa muita suurempia ja haukkuvia koiria.
Korgi heittäytyy selälleen nähdessään ihmisen ja nauttii kovasti rapsutuksista. Ihmisiä kohtaan Korgi on siis kiltti ja ystävällinen. Tuntuu, että arkuus kohdistuu ennemminkin muihin koiriin. Korgin säkäkorkeus on n.35cm.
Yhdistys huolehtii Korgin kuljetuksesta Tallinnaan. Uusi omistaja saa Korgin tunnistusmerkittynä, rokotettuna ja lemmikkipassin kera.