Koda *Pipsan pentu*
Lisätty sivulle: 2010-03-28
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Viro

***
28.3.2010 Koda on vuonna 2004 Suomeen tulleen Pipsan pentu, Koda syntyi siis Suomessa noin kuukausi sen jälkeen kun sen emo oli tullut uuteen kotimaahansa ja tällä hetkellä se on 6-vuotias. Kodassa on kaukasianpaimenkoiraa ja todennäköisesti saksanpaimenkoiraa. Koda etsii uutta kotia perheen muuttuneen elämäntilanteen vuoksi.
Koda etsii laumanvartijoista kokemusta omaavaa kotia, jossa ei ole pieniä lapsia. Ei kerros- tai rivitaloon.
“On saanut alkunsa Tallinnan tarhalta, ilmeisesti isä on Kaukkari. Syntyi Suomessa, emä näytti maallikon silmiin sakemannin ja huskyn sekoitukselta. Ensimmäisenä omana koirana ja ymmärtämättömyyttäni laumanvartijoista alussa tuli koulutuksessa tehtyä virheitäkin. Lähinnä yritin kitkeä voimakasta vartiointia pois, jonkin ajan kuluttua ymmärsin alkaa ohjailemaan vartiointia, mutta vieläkin Koda kieltämättä reagoi pienimpiinkin asioihin. Kahden vuoden jälkeen meillä on ollut johtaja-asetelma siten selvä, ettei suoranaista uhmaamista enää ollut kuin harvoin, enää ei lainkaan. Lopputuloksena on 6v Kaukkarin vahtivietin ja herkkyyden, Sakemannin valppauden ja nyt iän myötä leikkisyydenkin sekä Huskyn omapäisyyden omaava laumaansa ylikaiken rakastava yksilö. On elämänsä ensimmäiset 4v saanut olla emäntäsä ja sittemmin isäntäsä 45 kg hauvavauva kerrostalossa ja nyt ei elämäntilanteen muututtua saa tarpeeksi huomiota remontoivan talon ja perheen kasvaessa ja on siksi stressaantunut ja turhautunut 50kg koira, myös iho reagoi stressiin.
Rakastaa: Perhettään; erityisesti emäntäänsä valmis suojelemaan aina ja kaikelta, vuoden ikäistä lasta haluaa vahdata ja on siis kokoajan keskellä touhua joka sitten sitä valitettavasti stressaa kun saa hetken rauhaa ja tykkää tehdä asioita yhdessä perheen aikuisten kanssa pihalla esim halkojen kanto :). Vetämistä; olaan vedetetty minusuksilla ja kimakka innostunut vetohaukku kyllä saa muiden lenkkeilijöiden päät kääntymään kun ohi hujahdetaaan. Jäljestämistä; tykkää yhteistyöstä jäljillä. Metsässä vapaana juoksemista. Lyhyisiin leikkituokioihin kuuluu lähinnä hippapaini, kepinhaku, lapasen ryöstö ja hippa. Tykkää myös ihan vaan oleilusta yhdessä pihalla ja sisällä lähinnä makailee.
On vähintäänkin epäluuloinen (minkä osoittaa moninaisilla haukun muodoilla): Kaikkea uutta kohtaan esim lenkki polun varrella; uusi mainoskyltti, joku on kääntänyt kiven ympäri jne. Kaukkarilta peritty epäluuloisuuden eriasteet kaikkia vieraita ihmisiä kohtaan, ei aina hauku vaan antaa myös olla ellei vieras yritä tehdä väkisin tuttavuutta. Vaikka meillä on myös kissa ei Koda yksin kotona yksin ollessaan syö tai juo, kerrostalossa käytimme sitruunapantaa. Koda omaa siis vahvasti Kaukkarin luonteen, mutta on oikein johdettuna oikein hyvä koira.
Tarvitsee: vahvan, reilun, rakastava, huumorintajuisen ja rennon johtajan, joka tekee myös yhteistyötä ja jolla on mahdollisuus olla paljon läsnä”






