20.11.2022 Koda sai kodin
24.10.2022
Nuori ja energinen rottweilermix Koda etsii kotia. Koda saapui yhdistykselle kotia etsimään omistajan elämäntilanteen muutoksen vuoksi. Koda on ihmisiä kohtaan erittäin ystävällinen, ottaa vieraat vastaan iloisesti, saattaa myös hyppiä vasten joten tähän on tulijan hyvä varautua. Kodan rotuperimästä löytyy rottweilerin lisäksi pitbullia, tarvitsee runsaasti koulutusta ja aktivointia pysyäkseen tyytyväisenä, pelkästään sohvalla makoilijaksi Kodasta ei ole. Osaa jonkin verran peruskäskyjä, vaatii kuitenkin jämäkän ja johdonmukaisen omistajan ottaakseen käskyjä vastaan. Koda ei juurikaan kunnioita tai kuuntele taluttajaa mikäli aistii saavansa asioissa hivenenkin periksi. Hihnassa kävelee melko nätisti kunnes näköpiiriin ilmestyy toinen koira jolloin aloittaa rähinän ja hyökkimisen. Sinkoilee myös ohi lentävien lehtien perään tai mielenkiintoisen hajun innoittamana vaihtaa suuntaa yllättäen taluttajan. Hihnakäytös onkin Kodan suurin ongelma ja sitä sijaiskodissa työstetään päivittäin jotta lenkkeilyt sujuisivat tulevaisuudessa ongelmitta. On helposti motivoitavissa namien tai purupatukan avulla koulutuksessa ja kontaktin haussa. Kodan sosiaalistaminen on jäänyt hieman puutteelliseksi, nuoren iän vuoksi tämäkin on vielä korjattavissa oleva asia. Sijaiskodissa on tavannut vanhempia, samankokoisia narttuja yhteislenkillä ja lenkkeily sujui hienosti. Koda osasi hienosti lukea vanhempien narttujen elekieltä joten ongelmia ei syntynyt. Yksinolo harjoittelut on aloitettu ja lyhyet ajat ovat sujuneet ongelmitta, aikaväliä pidennetään vähitellen. Autossa poika matkustaa hienosti, ei voi pahoin tai pidä turhaa meteliä. Ei ole tottunut lapsiin eikä kissoihin.
Kodalle etsitään aikuiskotia ainoana lemmikkinä rivi-tai omakotitalosta rauhalliselta asuinalueelta ja tulevalta kodilta vaaditaan runsaasti koira-ja koulutuskokemusta, Koda ei sovi ensimmäiseksi koiraksi. Tulevan kodin tulee sitoutua huolehtimaan päivittäin koiran runsaasta liikunnan, aktivoinnin ja koulutuksen määrästä jotta vältytään mahdollisilta turhautumisen aiheuttamilta ongelmilta. Koda sopisi varmasti myös jonkin harrastuksen pariin, jossa pääsee purkamaan energiaansa ja aktivoimalla nenäänsä sekä pääkoppaansa. Koda on sisäsiisti ja sijaiskodissa Helsingissä jonne poikaan pääsee sovitusti tutustumaan.