Kirppuli (nyk. Nenya)

Lisätty sivulle: 2011-09-23

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Kirppuli (nyk. Nenya)
6.11.2011 Kirppuli (nyk. Nenya) sai kodin Järvenpäästä.

***

Kuulumisia kodista:

25.9.2012 Nenya on edelleen mahtava koira. Suurempia ongelmia ei ole eteen tullut tässä ensimmäisen vuoden aikana. Terveyskin on pysynyt hyvänä ja Nenya on vahvistunut ja voimistunut fyysisesti paljon. Koulutuskin on saatu vihdoin alkuun kunnolla ja uskon, että sen avulla ongelmat autoilun ja muiden ihmisten vierastamisen kanssa poistuvat pian. Me ollaan todella onnellisia tuosta pikkuisesta ja uskon, että tunne on molemmin puolinen. Ihanaa syksyä kaikille!

terveisin Anne, Sami ja Nenya

27.1.2012 Hei vaan! Paljon on tapahtunut sitten alkupäivityksen eikä oikein tiedä mistä aloittaisi. Nenya on aivan valloittava iloinen, leikkisä ja hurmaava koiraneiti, joka on ottanut nämä hoodit täysin haltuunsa. Energiaa on pienessä koirassa uskomattomat määrät, mutta toisaalta sitten tulee väsykin monesti aivan yllättäen. Nenya osaa olla yksin jopa pitkiä työpäiviä ja muutenkin on tosi helppo hoitoinen, kunhan vaan jaksaa tarpeeksi tajota virikkeitä. Nukkuu yöt rauhallisesti ja on sopeutunut ympäristöönsä täysin. Luottaa meihin, ehkä liikaakin, mutta on ollut jo myös yöhoidossa, jossa käyttäytyi erinomaisesti. Ainoastaan jotkut vieraat miehet ja juoksevat ihmiset aheuttaa haukkukohtauksen ja lapsi vähän pelkää, jos ovat kovin innokkaita. :) Autoilua Nenya ei kestä, sitkeästä koulutuksesta huolimatta ja nyt onkin edessä yhteydenotto ihan ammattikouluttajaan, jotta saataisiin sekin onnistumaan.

Sitten ne huonot uutiset… Nenya käytettiin röntgenissä, jossa paljastui melko karua tarinaa. Etujalkojen luut ovat käyrät, oikea vähän, vasen aivan kaari. Lantio on ihan vino ja lonkat vähän eriparia. Polvet erittäin liikkuvat ja vaarana on niiden paikoiltaan meno. Henkitorvessa on ahtauma ja keuhkoissa nestettä. Jaloille ei pysty todennäköisesti enää mitään tekemään, sillä kasvuvaraa ei ole, eikä näin ollen mahdollisuutta korjata sitä kautta luiden asentoa. Tulevaisuudessa pyritään ehkäisemään nivelrikkoa ruokavaliolla, liikunnalla ja hieronnalla. Henkitorven ahtauman suhteen mahdollista on, että eteen tulee tähystyksessä tapahtuva laajennus. Ensi viikolla kuvataan keuhkot ja sydän ja selvitetään, onko sydämessä vikaa, mikä olisi aiheuttanut keuhkoihin nestettä. Nesteenpoistolääkitys aloitetaan tänään.

Kaikesta tuosta huolimatta Nenya ei osoita minkään näköisiä merkkejä vaivoista. Päällepäin ja käyttäytymisestä ei mitenkään uskoisi, että hänellä on niin paljon vaivoja. Nämä ovat aiheutuneet lääkärin mukaan todennäköisesti vakavasta riisitaudista ja aliravitsemuksesta kasvuvaiheessa. Iältään Nenya on todennäköisesti vähintään puolitoista vuotias. Monia näitä vaivoja voidaan hoitaa ja ehkäistä juuri ruokavaliolla ja oikealla liikunnalla ja tottakai meillä on niin paljon rakkautta tuolle ihanuudelle, että jo se varmaankin auttaa. Olemme päättäneet tehdä kaikki sellaiset mahdolliset toimenpiteet, mistä ei aiheudu kohtuutonta kipua Nenyalle. Tämä tarkoittaa mitä todennäköisimmin sitä, että jalkojen annetaan olla niin kuin ovat niin kauan kun ne ei suuremmin Nenyan menoa haittaa, kuten nyt. Henkitorven, keuhkojen ja sydämen suhteen olemme valmiit yrittämään niitä toimenpiteitä, mitkä lääkäri katsoo parhaaksi.

Silti emme missään nimessä toivoisi minkään muunlaista koiraa! Nenyan persoona päihittää vaivat mennen tullen ja uskomme, että meillä on kymmeniä vuosia yhteiseloa edessä!

Talvisin terveisin, Anne ja Sami

Ja muutama uudempi kuva vielä.

10.11.2011 Sunnuntaina 6.11.2011 Merekeskuksen parkkipaikalla saimme perheeseemme pienen, kiltin, leikkisän, tottelevaisen ja kaikin puolin täysin hurmaavan koiraneidin. Matka kotiin sujui ällistyttävän hyvin, vain autossa olo hieman jännitti ja jännittää vähän edelleen. Kotiin päästyään tyttö on sopeutunut melkeinpä heti ilman mitään ongelmia. Kaikki sujuu loistavasti. Tikkien poisto eläinlääkärissä ilman suurta rimpuilua, turkin trimmaus täysin rauhassa, pesu, ruokinta, ulkoilu, nukkuminen jne. kaikki ongelmitta. Toki pieni tarvitsee paljon hellyyttä ja seuraa. Toisaalta osaa välillä vetäytyä omalle pedilleen omaa aikaa ottamaan, mutta jos nousee itse ylös esim. sohvalta, niin heti on kaveri vieressä. Yksinolo tähän mennessä sujunut kuitenkin hienosti, tosin vain pienissä erissä opetettu.

Tosiaan käytiin turkki trimmaamassa ja kaikkien niiden paakkujen alta paljastui ihana ilmeikäs pikkuneiti. Paljastui tosin myös sitä ikävää menneisyyttä. Toinen etujalka on joskus murtunu tai mennyt poikki, samoin toisessa takajalassa jotain. Tarkemmin selviää ensi kuun alussa. Nämä eivät tosin tytön menoa haittaa lainkaan. Ulkona menisi niin hirveää kyytiä kun vaan itse jaksaa perässä juosta. Innolla odotetaan, että päästään aikanaan koirapuistoon ja mökille laskemaan tyttö irti. Hihnassa kulkee kyllä tosi hienosti. Nenya on enemmän kuin mitä osasi edes odottaa tai salaa toivoa. Hän on meidän perheen tähti ja ollaan tosi kiitollisia, kun meille hän päätyi :D

Pari uutta kuvaa trimmauksen jälkeen mukana.

***

23.9.2011 Kirppuli (nuorehko narttu) etsii kotia Kohta-Järven koiratarhalla.

Kirppuli on pieni, nuorehko narttu, joka etsii kotia. Kirppuli on löydetty vaeltelemassa ja Kirppulin tie on kulkenut koiratarhalle. Kirppuli on ystävällinen. Kirppulilla lienee ikää olevan maksimissaan pari vuotta.

Kirppuli luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna, loishäädettynä ja steriloituna. Lisäksi sillä on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koira tulee Suomeen kaupallisen tuonnin vaatimuksia noudattaen ja tuonnista tehdään ilmoitus Eviralle. Kulukorvaus on 250 euroa.