Kiri

Lisätty sivulle: 2014-06-09

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Suomi

Kiri
20.09.2014 Kiri sai kodin

***

Narttukoira, aikuinen, kotihoidossa Vantaalla

28.8.2014 Kiri-tyttö odottelee edelleen sitä omaa kotiaan. Tyttö on ihmisystävällinen ja nauttii kovasti rapsuttelusta. Kiri on edistynyt ulkoilussa sen verran, että joidenkin tuttujen rauhallisten koirien seurassa pystytään tekemään kävelylenkkejä. Uusien koiratuttavuuksien kanssa on epävarma joka ilmenee rähinällä. Ohitusharjoituksia harjoitellaan päivittäin, jotta ulkoilu Kirin kanssa helpottuisi entisestään. Kiri on kaikkiaan erittäin mukava paketti, kokonsakin puolesta, mutta vaatii kuitenkin terriereistä kokemusta omaavan omistajan.

22.6.2014 Kiri on sopeutunut hienosti kotihoitopaikkaansa ja on oikein reipas lenkkeilijä. Kotiuduttuaan on alkanut hieman vahtimaan, joka ilmenee murinalla kun kuulee ääniä ulkoa, Kiri on kotihoidossa omakotitalossa. Toisia koiria Kiri katselee uteliaana ja haluaisi lähestyäkin, mutta sitten alkaakin armoton rähinä eli neiti ei sovellu toisten koirien kaveriksi vaan etsii kotia ainoana koirana. Kiri on tavannut myös pieniä lapsia ja niiden kanssa yhteiselo sujui mallikkaasti.

Kiri kävi myös eläinlääkärissä saamassa rokotuksen. Hienosti meni reissu ja neiti sai kehuja ulkomuodostaan. Hieman on neidin hampaisiin kertynyt hammaskiveä ja uuden kodin pitääkin varautua vuoden sisään poistattamaan hammaskivet. Kiri on iältään 6-vuotias.

9.6.2014 Kiri on suomalainen kodinvaihtaja, jonka rotuperimästä löytyy ainakin terrieriä. Omistaja joutui luopumaan Kiristä oman vaikean elämäntilanteensa vuoksi.

Kiri on aiemmassa kodissa harrastanut metsäilyä ja sitä hän harrastaisi mielellään myös uudessa kodissa. Hän on kiltti, ei hauku, mutta hänessä on sen verran metsästysviettiä, että uudessa kodissa ei voi olla kissoja eikä kaneja, jotka Kiri kokee saaliiksi. Toisten koirien kanssa Kiri ei myöskään tule toimeen. Kiri on kotihoidossa pääkaupunkiseudulla.

Koira luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna ja loishäädettynä. Koira on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koiran mikrosiru on rekisteröity Turvasiru-palveluun. Kulukorvaus hoitokodissa olevasta koirasta on 200 euroa.