Kielo, Turrin pentu (nyk. Lara)
Lisätty sivulle: 2007-01-25
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Suomi

***
Kuulumisia kodista:
16.2.2008 Lara on nyt kasvanut täyteen kokoonsa ja on reipas murkkuikäinen :) Lopulliset mitat ovat siis 45-47cm ja 11 kg. Olemme olleet oikein tyytyväisiä tuohon otukseen, jonka Rekuilta saimme. Välillähän se aiheuttaa harmaita hiuksia, mutta sitä saa mitä tilaa :) Eli esim jos jättää koirat vahtimatta ja tuulikaapin oven auki niin uudet kengät voivat mennä parempiin suihin, tai jollei jaksa heti viedä astioita olkkarin pöydältä tiskiin niin ne on valmiiksi tiskattuja kun seuraavan kerran tulee katsomaan:) Mutta nämä ovat pieniä sen rinnalla kuinka paljon iloa Lara tuottaa. Se kuinka se öisin haluaa käpertyä kainaloon nukkumaan, tai iloissaan hyppää jopa naaman korkeudelle vain päästäkseen pusuttamaan…
Lara on myös mainio harrastuskaveri, agility on ihan ykkösjuttu sille. Pikkuhiljaa päästään eteenpäin, ja ne hetket kun huomaa koiran edistyneen, ja nauttivan radan suorittamisesta ovat kultaa. Olin pakahtua onnesta kun vihdoin saimme hyväksytyn tuloksen möllikisoista ja Lara irtosi loppusuoralla eteenpäin, mitä se ei ollut edes harjoituksissa aiemmin tehnyt. Muutenkin meillä on mennyt oikein hyvin, Lara on steriloitu viime syksynä ja tuon lisäksi ei ole kuin pari kertaa jouduttu lääkärissä käymään. Aktiivinen koira kun tahtoo teloa itseään välillä, ehkä pitäisi hankkia sille vakuutus : Lääkäriinkin on vielä mukava mennä, Larahan rakastaa kaikkia ja kaikkea. Leikkauksen jälkeen herätessään oli kuulemma ensimmäiseksi heiluttanut häntää, niin positiivinen koira tuo on :)
Terv. Jaana, Aimo, Lara ja Alli
11.12.2006 Hei! Muutimme syyskuun alussa paritaloon ja koirat voivat oikein hyvin. Lara on kasvanut hurjasti, vaikkei siitä isoa koiraa tulekaan, mutta ulkonäkö on muuttunut todella paljon pikkupennusta. Luonteeltaan sitä voisi kuvailla tällä hetkellä riiviöksi :-). Se ei varsinaisesti tee mitään pahaa edes yksin ollessaan, mutta se saa hepuli leikki kohtauksia, eikä ymmärrä että, ihmisten kanssa ei leikitä samalla tavalla kuin koirien kanssa, eli näykkimällä ja puremalla. Tähän ei auta muu kuin laittaa pikku neiti jäähylle rauhoittumaan hetkeksi, jolloin suurimmat hepulienergiat ovat haihtuneet. Ollaan käyty Laran kanssa koirakoulussa, missä on todella hauskaa. Siellä kun näkee muita saman ikäisiä koira kavereita ja kaikista tempuista saa herkkuja. Lara oppii asiat todella nopeasti, usein jopa yhdestä kerrasta, kunhan vain on jotain herkkua palkkioksi. Keväällä on tarkoitus aloittaa agility, jotta saadaan energia kanavoitua johonkin järkevään tekemiseen. Käymme myös kerran viikossa koiratapaamisessa, mihin tulee paljon nuoria koiria ja on paljon tilaa juosta. Parhaimmillaan koiria on jopa yli kymmenen kerralla, eikä kenellekään tule riitoja toistensa kanssa, kun on niin hyvä porukka kasassa. Liitteenä muutama kuva Larasta niin näet miten se on kasvanut. Terveisin Jaana, Aimo, Lara ja Alli
06/2006 Hei! Tässä muutama kuva Larasta. Se on kotiutunut oikein hyvin tänne Espooseen. Pentu on todella energinen ja touhukas mutta nukkuu onneksi kuitenkin välillä :) Lempileluja ovat kaikki mitkä vinkuu ja tietenkin ne mihin ei saisi koskea, kuten kengät, talouspaperirullat ja muut paperit. Niin ja tietenkin sormet, varpaat, pohkeet ja lahkeet ovat herkullisia :) Lara on luonteeltaan hyvin päättäväinen ja omatahtoinen. Se osaa ilmaista, mikäli se jotain tarvitsee. Ruokaa laitettaessa se istuu keittiössä ja haukkuu tai vinkuu, myös väsymyksestä ja ulos pääsystä ilmoitetaan vinkumalla. Siinä on ehdottomasti terrieriä jostain kautta, koska käytös on hyvin pitkälti samanlaista. Voisin veikata Jack Russelia tai muuta vastaavaa isän puolelle. Ainakin samoja piirteitä löytyy kuin Jack Russeleista kertovassa kirjassa :) Juhannusta vietimme Mikkelissä mökillä, jossa koirat pääsivät juoksemaan sydämmensä kyllyydestä. Larakin sai jo aika paljon varmuutta askeliinsa, eikä enää tasapaino horju niin helposti. Automatkat sujuvat ilman minkäänlaisia ongelmia, Lara on kuin synnynnäinen matkustaja.
Ensimmäinen eläinlääkärikäyntikin on jo takana, kun Laralle tuli ripuli heti ensimmäisenä viikkona täällä ollessaan. Lääkäri antoi antibioottikuurin sekä vatsaystävällistä purkkiruokaa, jotta se saa tarvittavat ravintoaineet. Lääkkeiden ja ruokintaohjeiden avulla masu on jo normaali ja painoa kertynyt viikossa jopa puolikiloa. Syytä ripuliin emme osaa sanoa, ehkä paikan vaihdos tai lämpimät ilmat taikka jotain muuta, mutta nyt on onneksi taas kaikki kunnossa. Toisen koiramme kanssa Lara tulee toimeen ihan hyvin. Kovin paljon se ei vielä kunnioita toisen tahtoa, vaan sumeilematta syöksyy toisen ruokakupille jos ei ehdi heti väliin ja ottaa kiinni hännästä tai korvista. Kun vanhempi koiramme komentaa sitä niin se vastaa vain haukkumalla ja härnäämällä lisää, joten jossain vaiheessa luultavasti on tiedossa jonkinlaista välienselvittelyä, jollei pentu muuten opi paikkaansa. Olemme kyllä tukeneet vanhemman koiran korkeampaa asemaa arvoasteikossa, mutta pentu on aika itsepäinen ja kovapäinenkin sille päälle sattuessaan :) Terveisin, Jaana, Aimo sekä koirat Lara ja Alli
Kielo on kova tyttö sanomaan kaapin paikkaa muille sisaruksilleen, ensimmäisenä aina ruokakupilla ja kovin menijä. Kielolla tuntuu olevan kova kiire kasvaa isoksi koiraksi:) Kielon silmät avautuivat ensimmäiseksi ja oli jo ennen silmien avautumista mönkimässä kovasti joka paikkaan niin että Turri joutui paimentamaan neitiä kovastikin pysymään kopassaan.
***
Kielo, Maissi, Orvokki ja Vuokko ovat Turri-koiran pentuja jotka ovat syntyneet 3.5.2006.






