Kerttu

Lisätty sivulle: 2007-01-25

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Kerttu
2003 Kerttu sai kodin Tampereelta.

***

Kerttu tuli Suomeen talvella 2003. Se oli sairas ja sen turkki oli niin pahasti huopunut takuille, että se oli leikattava pois lähes kokonaan.

Kerttu oli aluksi pelossaan, mutta alkoi kuntoutua nopeasti, kun huomasi, ettei sitä satuteta. Kertun toinen korva on keskeltä “poikki”, miten lie sattunut. Nyt Kerttu asuu Tampereella omistajapariskuntansa silmäteränä :)

Kuulumisia kodista:

Hei,

Kertulle kuuluu oikein hyvää. Sitä ei uskoisi samaksi koiraksi, joka
meille tuli karvattomana ja kunnottomana. Nyt se on saanut ympärilleen lihakset
ja PAALJON karvaa :)
Kerttu on pääosin ollut terve. Yksi korvatulehdus oli mutta se saatiin
helposti kuntoon lääkkeillä. Ensimmäisen juoksun jälkeen Kerttu oli valeraskaana
mutta sen kerran jälkeen ei sitäkään ongelmaa ole esiintynyt.
Muutoin Kerttu on oikein mukava seuralainen. Ja nimenomaan seurakoira. Sen
lempipaikka on siellä missä on ihmiset. Aluksi se vartioi meitä kaikilta
muilta pahoilta ihmisiltä mutta on sittemmin ymmärtänyt ettei maailma ehkä
olekaan läpeensä paha ja ihmiset on kuitenkin aika mukavia kaikki. Kerttu asuu
pääasiassa täällä Tampereella kerrostalossa mutta käydään usein maalla.

Aluksi se oli sitä mieltä että hänen hienolle luonteelleen ei sovi mikään
maalaistoiminta ja paikkojen tonkiminen mutta sinnikkään mäyräkoiran
opastuksella on Kerttukin kummasti maalaistunut. Nyt se tutkii latojen
aluksia ja kaivelee kuoppia ja töhnää kaiken karvansa milloin mihinkin. Eli
viettää oikein koiramaista elämää.
Yleisesti ottaen meillä on mennyt tosi hyvin, Kerttu ei ole tehnyt koskaan
mitään pahaa ja se on ehkä maailman helpoin koira pitää. Se on aina
iloinen ja kaikki ovat siihen kovin ihastuneita.

Terveisin,
Johanna, Jari ja Kerttu.