Keanu

Lisätty sivulle: 2007-12-10

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Keanu
20.12.2007 Kentsu sai kodin Helsingistä.

***

Kuulumisia kodista:

21.12.2007 Heippa,Ensimmäinen yö ja päivä on takana ja oikein hyvin on mennyt! :) Mammaa ei päästetä hetkeksikään silmistä, ja jopa vessaan tekisi mieli mukaan tulla :D Vaikka eilen Kentsun autoon saaminen tuottikin hiukan ongelmia, niin automatka sujui oikein hyvin. Perillä sitten vähän käveltiin ulkona ja sisko tuli moikkaamaan uutta perheenjäsentä. Sisällä kaikki vaikutti kovin mielenkiintoiselta. Yhdet pissat on sisälle tehty (tänään). Keittiön matolle ;)

Ruoka maistui heti melkein kotiin päästyä ja kuppi syötiinkin hyvällä ruokahalulla aivan tyhjäksi. Oudointa oli kun Saara (sisko) lähti kotiin ja jäätiin aivan kahdestaan, mutta 5 minuutin ihmettelyn jälkeen kaikki oli taas oikein hyvin. Taloa haisteltiin moneen otteeseen, mutta aika pian Kentsu rauhottui ja kävi jalkojeni juureen nukkumaan. Pienen iltapissan kautta päästiin sitten ihan kunnolla nukkumaan. Oma paikka löytyi heti sänkyni vierestä, vaikka aluksi sänkyyn änkesikin :) Yö meni oikein rauhassa, heräsin kerran siihen kun Kentsu käveli olohuoneeseen ja takaisin. Yön aikana sänkyyni oli myös eksynyt yksi Kentsun luu… mitä poika yöllä tehnytkään :D Aamulla Kentsulla oli taas kova tarve päästä mamman viereen sänkyyn… no päätin, että miksei tuo rakkauspakkaus siinä vieressä voisikin nukkua, joten unia jatkettiin vielä puolisentuntia ennen aamupissaa.

Lenkillä kuljetaan oikein nätisti taluttimessa. Tosin sitä seilaamista harrastetaan aika paljon ;D Mutta suurinta ihmetystä on Kentsulle aiheuttaneet lukuisat samanlaiset raput, kaikista se olisi menossa sisään. Aamullakin yhden rapun eteen istui oikein odottamaan. Kun totesin, että ei se ole koti niin muutama itkuäänikin pääsi :D

Mahakaan ei ollut erityisemmin löysällä. Päivän ehdoton kohokohta taisi olla kun siskoni koira (2 vuotias coton uros) tuli moikkaamaan kentsua. Oli kyllä talon matot rullalla, kun nämä kaksi veitikkaa jahtasivat vuoroin toisiaan. Kovasti Kentsu olisi myös Jerryä rakastanut… ei tainnut pojan päähän oikein mahtua, että Jerrykin on poika ;) Riehumisen ja lenkin jälkeen pojalle kyllä uni maittoi :)

Eläinlääkärille lähdettiin “päiväunien” jälkeen. Autoon ei taaskaan olis ollu kiva mennä :/ Lääkärissä kaikki sujui hyvin, tohtori sanoi, että poika on hyvässä kunnossa ja antoi piikin, mistä jäppinen ei ollut moksiskaan :)Kotiin kun päästiin, valtasi Kentsu mun sängyn ja laittoi pitkäkseen :D mamia kyllä vahditaan kovasti, joten toinen silmä on melkein aina vähän auki :) Ilta sujuikin lepäilessä… oli lääkärillä käynti selvästikkin väsyttävä juttu. Ruoka kuitenkin syötiin hyvällä halulla ja lenkkikin suoritettiin kunnialla :D Tämä pieni ja sosiaalinen pakkaus varustettuna maailman suurimmalla sydämellä on kyllä vienyt sydämeni ihan kokonaan jo nyt :)
Terkuin Sanna ja Kentsu

***

Kuulumisia kotihoidosta:

12.12.2007 Kentsulla ja meillä on mennyt todella hyvin. Äärimmäisen sopeutuvainen tapaus. Ensimmäinen yö oli hieman levoton mutta itkua eikä pissoja tullut sisälle. Tarpeet tehdään vaihdellen ulos ja sisälle. Sisällä yleensä osutaan paperiin tai ainakin edes melko lähelle sitä.
Oman koiramme ( narttu 1v3kk) kanssa tulee todella hyvin toimeen, nukkuvat, leikkivät ja syövät yhdessä. Näkee että nauttii oikeen toisesta koirakaverista. Kotihoitajan tekemisiä seurataan hyvinkin tarkasti ja jos ruokaa on näkyvillä alkaa kova hyppiminen, rauhoittuu kuitenkin muutaman sanomisen jälkeen. Nimeään alkaa jo pikkuhiljaa tunnistamaan ja sisällä tullaan melko hyvin kutsuttaessa luokse.

Istumaan käydään hienosti yhden päivän opettelun jälkeen ulos lähtiessä.
Hihnassa kulkee uskomattoman hienosti. Ei vedä yhtään tulee sitten vastaan koiria, ihmisiä, pyöriä, mopoja, autoja ym. Toisen koiran nähdessään katselee sitä ja vinkuu hieman hiljaa. Eli hieman on arka vielä. Ainut mikä on vielä opetettava on ettei Kentsu “seilaa” reunasta reunaan. Sitä opetellaan jo hyvin tuloksin.

Kentsulla on myös melko paljon vahtiviettiä sillä yöllä sisällä ollessaan haukkui sisällä liikkuvalle ihmiselle. Yhtyy myös hyvin herkästi toisen koiramme vahtihaukkuun. Ihmisten tullessa sisään ei kuitenkaan hauku.
Hampaat ovat pysyneet sallituissa paikoissa mutta tälle pojalle pitää olla tarjolla paljon pureksittavaa sillä huomaa että nyt on puremisen tarve kova. Keskenään jäädessään toisen koiran kanssa ei tehnyt pahoja eikä haukkunut. Täysin yksin ei ole vielä ollut.

Aivan ihana ja rakastettava pikku mies. Kotihoitajan sydän on ihan myyty. :)

10.12.2007 Keanu, alias “Kentsu” on noin neljän kuukauden ikäinen urospentu.

Kentsu on sosiaalinen ja herttainen veijari, mutta alkuun Kentsu vähän ujostelee. Ihmiset ovat Kentsun mielestä kuitenkin ihania ja aikamoinen pusuttelija pojasta paljastuukin. Ihmisen seurassa Kentsu rohkenee kulkemaan ruuhkaisenkin kadun reunassa kuin vanha tekijä. Kentsu osaa kulkea hihnassa melko kauniisti.

Kentsu kasvaa arviolta 55-60 senttiä korkeaksi.

Kentsu luovutetaan rokotettuna, madotettuna ja sirutettuna ja lisäksi sillä on Eu-lemmikkipassi josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kentsun kulukorvaus on 150 euroa.