Kati-pentu
Lisätty sivulle: 2012-06-28
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

***
Kati on arviolta noin 6 kuukauden ikäinen narttupentu kotihoidossa Suomessa
Kuulumisia kotihoidosta
27.7.2012 Katista on kasvanut varsin energinen nuori neiti, varsinkin täällä maalla jossa nyt lomailemme tulee juoksettua pitkin poikin aamusta iltaan. Olemme löytäneet sahajauhokasojen hauskuuden, ruohojen aktiivisen maasta repimisen sekä järven että lätäköt (tämä koira on aikamoinen vesipeto). Luonteeltaan Kati on erittäin kiltti ja miellyttämishaluinen, hyvällä kasvatuksella pääsee siis pitkälle. Hihnassa kuljemme, mutta vielä aikamoisin ongelmin sekä liikenne ja ylipäätään kaikki äänet ovat vielä pelottavia. Vieraita ihmisiä ja varsinkin miehiä Kati arastelee paljon (välillä tulee murinaa ja haukuntaakin), mutta ajan kanssa sopeutuu kyllä. Ulkonäön perusteella Katia voisi kuvitella jonkinlaiseksi dingon, kengurun ja suden risteytykseksi ja kasvaa nykyisestä polvenkorkuisesta koostaan varmasti isoksi, muttei kovin rotevaksi. Siro neiti siis. Sisäsiisti Kati jo on siinä mielessä että uskaltaa tehdä ulos sekä vapaana että hihnassa, hän ei vaan osaa oikein vielä hädästään ilmoittaa. Silmä piinkovana täällä varjelemme mattojamme :)
Kati on kuitenkin kaikinpuolin hurmaava yksilö, joka kaipaa paljon rakkautta ja sääntöjä oikeassa suhteessa sekä aktiivisen kodin!
8.7.2012 Kati on siirtynyt Suomeen kotihoitoon. Kuulumisia ja kuvia tulossa.
Kati löydettiin huhtikuussa erittäin laihassa kunnossa yhdessä Mati-pennun kanssa.
***
28.6.2012 Kati on arviolta noin 5 kuukauden ikäinen narttupentu Pärnun tarhalla.
Kati luovutetaan uuteen kotiin tunnistusmerkittynä, rokotettuna ja loishäädettynä. Lisäksi sillä on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kati tulee Suomeen kaupallisen tuonnin vaatimuksia noudattaen ja tuonnista tehdään ilmoitus Eviralle. Kulukorvaus pentukoirasta 200 euroa.






