Karu

1.1.2011 (arvioitu)

Alkuperä: Viro, Virumaa

Sijainti: Viro

Ystävällinen Karu odottaa uutta kotia Virumaan tarhalla

23.11.2019 Karu löytyi tammikuussa 2019 Rakveren keskustasta kulkemassa, josta se tuotiin Virumaan tarhalle. Edellinen omistaja ei tullut Karua noutamaan, joten Karu jäi tarhalle ja on tammikuusta lähtien etsinyt uutta kotia. Karu on ystävällinen koirapoika, joka lähtee oikein miellään pitkille kävelylenkeille. Karu kulkee nätisti remmissä, vaikka tarhalla onkin päässyt ylimääräistä energiaa kertymään. Karulla on ikää noin kahdeksan vuotta, tarkka ikä ei ole tiedossa, kuten ei myöskään Karun historia ja taustat ennen tarhalle joutumista. Karu tulee ystävällisten ja rauhallisten narttujen kanssa toimeen, toisten urosten kanssa Karua ei sijoiteta. Myöskään Karun suhtautumisesta kissoihin ei ole tietoa. Karuun on mahdollista mennä tutustumaan Virumaan tarhalle.

Kulukorvaus

Kulukorvaus 400 €. Kulukorvauksella koira on saanut rabies- ja viitosrokotteen (parvo, penikkatauti, tarttuva maksatulehdus, kennelyskä ja leptospiroosi), ulkoloishäädön vähintään kerran sekä heisimadotuksen vähintään kerran (ekinokokki). Se on tunnistemerkitty ja siru on rekisteröity Turvasiru.fi-palveluun. Koiralla on virallinen EU-lemmikkieläinpassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koira on virkaeläinlääkärin tarkastama, se tuodaan Suomeen kaupallisen tuonnin vaatimuksia noudattaen ja tuonnista tehdään ilmoitus Eviralle.

Tiedustelut

Salla / 040 762 1555

Soittoajat: ma-su 10-20

sallarekkurescue.com

Kyselyt puhelimitse AINOASTAAN edellämainittuina ajankohtina! Toivon ensimmäistä yhteydenottoa puhelimitse.

Tiedusteluita vain varauksessani olevista eläimistä, ei muiden varaajien eläimistä.

Emme vastaa tekstiviesteihin, soittopyyntöihin tai tuntemattomasta numerosta soitettuihin puheluihin! Muistathan, että tämä on meille VAPAAEHTOISTYÖTÄ opiskelun, palkkatyön ja muun elämän lomassa. Emme siis voi aina olla tavoitettavissa soittoaikoinakaan. Yritäthän tällöin myöhemmin uudestaan, vastaamme kyllä heti, kun voimme. Mikäli et saa meiltä vastaussähköpostia, tarkistathan roskapostikansiosi.

Huomioithan kuvausta lukiessasi, että teksti on kirjoitettu usein koiran ollessa tarhalla. Eläimen käytös yleensä muuttuu ainakin jonkin verran sen kotiuduttua! Varaudu etukäteen mahdollisiin ongelmiin, koska koirat ovat yleensä kouluttamattomia ja koulutus/sopeutuminen vie oman aikansa. Eläintä ei tule ottaa koskaan säälistä.