Kamu

2017 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

Pieni reipas Kamu odottelee uutta kotiaan

Kamu ei etsi enää kotia

15.03.2024

Kamu odottelee edelleen omaa kotiaan. Tulevassa kodissa olisi hyvä olla kaverina reipas ja sosiaalinen narttukoira, toisten urosten kanssa Kamu voi aiheuttaa kärhämiä. Sylissä viihtyvä Kamu voi myös omia ihmistään haukahtaen ja hyökkien toista urosta kohti, narttuja kohtaan tätä ei ole ilmennyt. Tätä tapaa kitketään sijaiskodissa pois jotta Kamu ymmärtäisi ettei hänen tarvitse puolustaa ketään vaan nauttia rauhallisesti läheisyydestä. Ei kuitenkaan ole purrut tai näykkinyt toista isompaa urosta vaan uhitellut enimmäkseen epävarmuuttaan. Tulee muuten hyvin toimeen toisten sijaiskodin kaikkien koirien kanssa, ei tunge kenenkään toisen ruokakupille, leluja ei puolusta toisilta ja herkkujakin pystyy syömään samassa tilassa. Hihnalenkillä kävelee hienosti isompiensa kanssa, voi isotella joillekin vastaantuleville koirille, mutta uskoo myös kun pyydetään käyttäytymään. Kamu on selvästi ollut vähäisellä sosiaalistamisella ja pojan kanssa totutellaankin erilaisiin tilanteisiin päivittäin.  Helsingin vilinään jo hieman tottunut Kamu viihtyisi kuitenkin rauhallisemmalla asuinalueella.

25.02.2024

Pieni suloinen Kamu vailla omaa kotia. Kamu saapui yhdistyksen hoiviin ystävänsä Kirpun kanssa uutta kotia etsimään.
Kamu hieman arastelee uusia ihmisiä ja tällöin haukkuu kovasti. Tutustuessaan omaan tahtiin, hetken päästä kelpaa rapsutukset tarjottavat namit. Kamu on hyvin hellyydenkipeä poika joka mielellään hakeutuu ihmisen lähelle, sänkyyn hypähtää yöllä ja saatat herätä jalan kuumottamiseen, peiton alle käpertynyt Kamu siellä vaan nukkuu sikeästi jalkaa vasten. Sohvalla ei tarvitse olla yksin, Kamu pitää siitä huolen, poika on aina lähellä. Pienen kokonsa puolesta mahtuu lähes mihin vaan käpertymään, mieluinen paikka on myös sohvan selkänojien tyynyt, siitä pystyy hienosti tutkailemaan asunnon tapahtumia ja pystyy olemaan ihmisen lähellä, ehkä myös tarjoilemaan parit pusut ohimennen.
Tulee vaihtelevasti toimeen toisten koirien kanssa, uroksien kanssa voi tulla sanomista mutta narttujen kanssa yhteiselo on sujunut hienosti. Hihnassa kävelee reippaasti, joillekin koirille voi haukahtaa, varsinkin silloin jos toinen aloittaa, Kamu kyllä vastaa. Lopettaa kuitenkin pyydettäessä eikä jää haukkumaan perään ja poika on muutenkin hyvin kuuliainen lenkillä. Vilkas hälinä tuntuu poikaa hieman häiritsevän ja joitakin asioita hieman arastelee.
On herkkä reagoimaan ääniin, joten kerrostalo ei tälle kaverille ole asuinpaikkana sopivin. Yksin ollessaan myös haukkuu, tätä on sijaiskodissa pyritty kitkemään pois ja päästy jo vaiheeseen ettei hauku ihmisen perään, ainoastaan joillekin äänille haukkuu hetken ja lopettaa. Sijaiskodissa on kuitenkin seurana toisia koiria joiden seura on helpottanut yksinolo ongelmaa.
Kamu matkustaa autossa hienosti ilman ongelmia, ei pidä meteliä eikä ole pahoinvoiva. Myös matkustaminen yleisissä kulkuvälineissä sujuu hyvin vaikka hieman jännittääkin. Sylissä istuen on turvallista matkustaa ja katsella maisemia.
Kamu ontui vasenta etujalkaansa yhdistykselle tullessaan, jalka kuvattiin eikä kuvista löytynyt mitään huolestuttavaa. Kokeilussa on nyt librela kipupiikki jonka aikana ontuminen on loppunut. Mahdollisesti voi tarvita kipulääkkeitä jatkossakin mikäli ontumista ilmenee joten tähän on hyvä uuden kodin varautua.
Kamulle etsitään kotia mieluiten omakotitalosta, rauhalliselta asuinalueelta. Ei ole tietoa miten suhtautuu kissoihin.
Ei luovuteta pienten lasten perheeseen, mahdollisesti isommat jo koulua käyvät voisivat sopia pojalle paremmin.
Kamu on sijaiskodissa Helsingissä jonne poikaan pääsee sovitusti tutustumaan. Painoa Kamulla on reilu 4kg ja korkeutta noin 30cm.