Kami
Lisätty sivulle: 2012-03-09
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Viro

***
Kuulumisia kodista:
6/2013 Lisätty Kamille kesäkuva.
08/2012 Hei, olemme palailleet kesänvietosta takaisin Kuopioon, joten Kami asustelee taas Savossa. Kesä meni todella hyvin, Kami on selkeästi reipastunut ja tullut huolettomamman oloiseksi. Remmirähinä on vähentynyt eikä kaikille koirille enää äristä. Jonkin verran Kami edelleen vetää hihnassa ja olenkin miettinyt, olisivatko valjaat koiralle mukavammat. Aikaisemmin Kami kärsi myös matkapahoinvoinnista ja oli levoton, mutta kesän aikana pojasta on tullut innokas autoilija, joka on aina valmiina hyppäämään kyytiin. Kami on ollut myös terveenä, mitä nyt pieniä ruhjeita saanut, kun on innostunut liian innokkaasti epätasaisessa maastossa kaahailemaan.
Kesä on vietetty leppoisasti. Kami on muun muassa veneillyt, leikkinyt koirakavereiden kanssa, nauttinut ison pihan tarjoamasta mahdollisuudesta vapaana kirmailuun ja kaivanut kuoppia vanhempieni keväällä istutettuun nurmikkoon ;). Myös auringossa lekottelu on kovasti pojun mieleen, vaikka turkki ja auringonotto vähän huonosti yhteen sopivatkin. Vähän jännittää, että miten Kami taas asettuu kerrostaloon, kun ei pääsekään enää kulkemaan ulos ja sisään miten haluaa, mutta pitää vain itse yrittää liikuttaa aktiivisesti. Toistaiseksi kuitenkin kaikki hyvin. Liitteenä vielä muutama kuva kesä-Kamista. Mukavaa loppukesää!
22.5.2012 Kami-koira muutti meille huhtikuun alussa ja hyvin on mennyt tähän asti. Kami on osoittautunut todella kiltiksi koiraksi ja muutamia vahinkoja lukuun ottamatta myös sisäsiistiksi. Muihin ihmisiin Kami suhtautuu ystävällisesti tai välinpitämättömästi, pienet lapset tosin vähän pelottavat. Kaikki hoitotoimenpiteet antaa tehdä nätisti ja harjatessa köllöttelee tyytyväisenä kyljellään.
Koiraraukka on ilmeisesti joutunut jossain vaiheessa näkemään nälkää, sillä aluksi ruoat hotkittiin kupista valehtelematta parissa sekunnissa. Nykyisin syömistahti on onneksi hidastumaan päin ja jotain ehditään jo pureskellakin. Kami ei ole kuitenkaan missään vaiheessa vahtinut ruokaansa, luitaan tai lelujaan. Hyvä ruokahalu takaa myös sen, että Kamia on todella helppo motivoida ruoan avulla. Namien avulla Kami onkin oppinut nopeasti peruskäskyjä ja näyttää selkeästi myös pitävän tällaisesta puuhastelusta.
Hihnassa Kami kulkee nätisti eikä juuri vedä. Vastaantulevat koirat kuitenkin saavat osakseen ärinää. Valmiiksi ärisevälle koiralle Kami ei kuitenkaan yleensä haasta takaisin, vaan yrittää luikkia korvat luimussa karkuun. Vapaana tulee toisten koirien kanssa paremmin toimeen, joten ilmeisesti hihna lisää Kamin epävarmuutta. Namien avulla ohitukset sujuvat kuitenkin jo nätisti.
Yksinolo sujuu yleensä ongelmitta. Jonkin verran Kami vinkuu kotiin tullessa, mutta taitaa käyttää aikansa muuten puruluuta, kongia tms. natustaen. Tähän asti ei ole tehnyt mitään luvatonta. Koira on selkeästi myös löytänyt omia etuja yksinoloon liittyen. Sänky on ”Kami-vapaata” aluetta, mutta jäljistä päätellen siellä vietetään aikaa ja syödään luita meidän poissa ollessamme. Hyvää alkukesää kaikille ja kiitos rekkuväelle sekä etenkin Katille tästä ihanasta pikkuleijonasta!
***
9.3.2012 Kami, nuorehko uros, etsii kotia Kohtla-Järvellä.
Kami on rakenteeltaan pitkäli corgia muistuttava pieni/keskikoinen koirapoika, joka on löydetty kadulta vaeltelemasta, kuten moni muukin koira. Kami on ihmisrakas.
KULUKORVAUS leikatusta koirasta on 200 €. Kulukorvaus sisältää tunnistusmerkinnän, rokotukset,kastroinnin, madotukset ja loishäädön. Lisäksi koiralla on EU-lemmikkipassi, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Koira tulee Suomeen kaupallisen tuonnin vaatimuksia noudattaen ja tuonnista tehdään ilmoitus Eviralle.






