Junnu

Lisätty sivulle: 2011-06-06

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Suomi

Junnu
30.7.2011 Junnu sai uuden kodin Köyliöstä.

***

10.7.2011 Kesäisiä kuvia Junnun saarireissusta.

Kuulumisia kotihoidosta
19.6.2011 Junnu ”Kultapallo” saapui meille 10.6. Katselin kun autosta hyppäsi erittäin kaunis ja vilkas koiraherra, joka säntäili ensin ympäriinsä, ennen kuin malttoi edes tulla tekemään lähempää tuttavuutta. Sressitaso oli aika korkealla, mutta hyvinkin nopeasti herra siitä sitten rauhoittui, pienen lenkin jälkeen makasikin jo pikkusohvalla, jalat ristissä. Ihmetellä pitää vieläkin miten nopeasti Junnu sopeutui luokseni. Joka päivä pidän samat rytmit, ulkoilussa ja ruuan kanssa, maha toiminut normaalisti alusta alkaen, ei ole ollut löysällä. Hihna koulutus aloitettu, hyvin alkanut oppi menemään perille, ulos lähtiessä tietty pikkasen vetää mutta sitten rauhoittuu. Eli tämäkin homma hanskassa. 14.6 Mentiinkin sitten jo eläinlääkäriin, ensin ei Junnu ollut moksiskaan, mutta aikansa haisteltuaan ja lääkärin käsittelyssä huomasin, ettei herra enää pitänyt ihmisten touhuista yhtään, alkoi stressittämään mutta rauhoittuikin sitten nopeasti kun tultiin tuttuun kotiin ja pääsi tutulle sohvalle makailemaan. Eläinlääkäri totesi Junnun rokotusten jääneen pentuna hieman kesken, joten saatiinkin uusi aika 11.7. Silloin laitetaan tehosterokotus.

Olen huomannut myös, että tämä herra tykkää järvessä kahlailusta todella paljon, joten olisikin hyvä jos uuden kodin lähellä tai kävelymatkan päässä olisi ranta, missä Junnu voisi jatkaa ”harrastustaan”, etenkin hellepäivinä suuntana oli aina ranta ja voi sitä riemua kun sinne päästiin ja eiku järveen. Ja muutenkin lenkillä ollessa pitäisi ihan välttämättä päästä haistelemaan ja tervehtimään ihan joka ikinen kulkija, koiran kanssa tai ilman. Lasten kanssa tulee toimeen tosi hienosti. Meidän talossa onkin jo Junnulla ”fanikerho” pikkutytöt silittelemässä ja halimassa Junnua aina kun näkevät ja Junnullahan ei ole mitään sitä vastaan. Mutta ihan pienten, kävelemään oppivien lasten kotiin en Junnua suosittelisi, kun innostuessaan Junnu on vähän raisu ja saattaisi kaataa pienen lapsen. Tässä asiassa kuitenkin edistytään pikkuhiljaa.

Junnulta vähän painoakin pudonnut, viime lääkärikäynnillä 29,4kg, samoin ollaan alettu opettelemaan turkin harjausta, silmien ja korvien tutkimista jne. Junnusta huomaa,ettei tosiaankaan ole tottunut käsittelyyn, pikemminkin yrittää mua ”auttaa” sateisilla ilmoilla, nuolemalla jalkansa. Oon opettanut nyt Junnua menemään suoraan vessaan, ku tullaan sisään, siellä sitten kuivataan jalat ja mahanalusta.
Junnu on myös alkanut ”juttelemaan” mulle, pienillä ihanilla inauksilla, jotka kyllä muuttuvat ulvahduksiksi, kun huomaa että alan ulkoiluvaatetta laittamaan päälle. Monta hauskaa hetkeä ollut tän pakkauksen kanssa, erittäin kiltti, sosiaalinen, tervepäinen, nopeasti oppiva koiruus, jolla myöskin taipumusta vahtimiseen. Alusta asti Junnu ei hevillä ole päästänyt mua silmistään, jos suihkuunkin menen, hän makailee ovella varmistamassa että kaikki ok.

Oon myös testannut Junnun yksinoloa,ei hauku yksin ollessaan,joten sopisi myös kerrostaloon, mutta asunnon pitäisi olla tilava, Junnun koon takia.Töistä tullessa herra ei tiennyt miten päin olis ollut, voi sitä vinkumisen ja hyörimisen määrää. Ei kyllä ole monikaan mun ystävistäni uskonut että Junnu tosiaankin täyttää heinäkuussa 9-vuotta. Ja hellyydenkipeäkin tää herra todellakin on, vähän väliä pitäis olla rapsuttelemassa ja pusuttelemassa, hän painautuu mielellään kylkeä vasten ja inahtelee ja käpälä heiluu. Tämän herran kanssa ei aika todellakaan käy pitkäksi, touhua riittää, mutta myös lepoa.
Silja&Junnu-Boy<3

Kuulumisia hoitokodista
6.6.2011 Junnu on ystävällinen ja sosiaalinen 9-vuotias “nuorimies”, jota ei uskoisi ikäisekseen. Junnussa on kolmea rotua, isoin osa hovawarttia ja vähän kultaistanoutajaa sekä bordercollieta. Kooltaan Junnu on keskikokoinen koira ja painoa löytynee n. 30kg. Pojalla riittää virtaa lenkkeilyyn ja ihmisen kanssa touhuamiseen. Junnu on elänyt elämänsä melko vähällä lenkkeilyllä ja koulutuksella, joten on hieman pulska ja ei hallitse montaa käskyä. Junnu on kuitenkin halukas oppimaan ja käyttäytyy mallikkaasti hihnassa pienen opettelun jälkeen. Junnu on siistitapainen ja ei kärsi eroahdistuksesta.

Hoitotoimenpiteet (kuten harjaus ja kynsienleikkuu) ovat Junnulle vieraita ja poika ei vielä osaa niistä nauttia mutta ne saa hoidettua kyllä. Junnu on tottunut lapsiin ja viimeisen kuukauden aikana myös muihin koiriin. Junnu tulee toimeen sekä narttujen että urosten kanssa. Junnu on asunut aina kissan kanssa samassa taloudessa. Ihannekoti Junnulle olisi omakotitalossa tai vaikkapa maaseudulla, jossa olisi oma piha tarjolla tälle lempeälle herralle. Junnu soveltunee kuitenkin muihinkin asumismuotoihin kunhan saa riittävästi ulkoilua ja muita aktiviteetteja. Junnu ei hauku turhia ja on rauhallista seuraa kotioloissa. Junnusta jouduttiin luopumaan elämäntilanteen muutoksen vuoksi.
Junnu on kotihoidossa Lappeenrannassa.
Junnu tullaan rokottamaan, loishäätämään ja tunnistusmerkitsemään ennen luovutusta. Kulukorvaus Junnusta on 180 euroa.