Juice

Lisätty sivulle: 2011-10-21

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Juice
12/2011 Juice sai kodin.

***

Kuulumisia kotihoidosta
9.11.2011 Juice on nyt kolmatta viikkoa kotihoidossa Turussa. Pari viikkoa sitten Juice sai nelosrokotteen ja turvasirun. Poika on edelleen aika laihassa
kunnossa, vaikka ruokahalua riittää. Matokuuri aloitettiin tänään. Juice on
reipastunut alun pienen apaattisuuden jälkeen ja on hyvin energinen ja
leikkisä. Metsässä Juice viihtyy erittäin hyvin leikkien kepeillä. Eilen
olimme ensimmäistä kertaa koirapuistossa ja voi sitä riemun määrää, kun hän
pääsi juoksemaan vapaana ja leikkimään muiden koirien kanssa. Minkäänlaisia
ongelmia ei ollut muiden koirien kanssa. Juice on hyvin innostunut muista
koirista ja eräs narttu eilen vähän varoittelikin Juice alkamasta liian
tuttavalliseksi. Kepinheitto oli kuitenkin kaikkein kivointa ja sitä Juice
jaksaisi tehdä vaikka kuinka kauan.

Juice on erittäin ihmisystävällinen ja kiltti. Vaikka hän on kiintynyt jo
hoitajaansa, lähtee hän innoissaan ulos myös muiden kanssa. Juice on
valloittanut sekä ystävieni että vanhempieni sydämet, mutta pysyvää kotia
ei vielä ole löytynyt.

Juice kärsii lievästä eroahdistuksesta. Hän haukkuu yksinollessa, mutta ei
muuten ole aiheuttanut kaaosta kotona eikä mitään reviirimerkkauksia ole
tapahtunut (eli siis täysin sisäsiisti koira). Tällä hetkellä koitamme
Serene-Um -valmistetta josko se auttaisi tuohon ahdistusongelmaan. Muuten
Juice ei pidä meteliä. Juicesta saa varmasti pienellä koulutuksella todella
lojaalin ja tottelevaisen koiran =)

Terv. Mira

Kuulumisia hoitopaikasta
3.11.2011: Juice on alkanut hieman pitää melua jäädessään yksin. Siksi paras vaihtoehto olisi kodista, jossa mahdollinen yksinolohaukkuminen ei häiritse.

Kuulumisia hoitopaikasta
25.10.2011 Juice on ystävällinen ja seurallinen koira. Hän suhtautuu ihmisiin innostuneen kiinnostuneesti. Uuteen kotihoitopaikkaan siirtyminen ei ole tuottanut kovinkaan paljon ongelmia, vaikka aluksi olikin hermostunut. Juice tuntuu kiintyvän hoitajaansa nopeasti ja nyt ottaa jo rennosti.

Juice on kerran haukkunut, kun on kuullut rappukäytävästä ääniä. Sen jälkeen moista käyttäytymistä ei ole esiintynyt. Yksin jäädessä hän kuitenkin haukkuu perään, mutta ilmeisesti lopettaa sen nopeasti, koska ainakaan naapurit eivät ole antaneet palautetta. Tosin Juice on ollut vasta kaksi kertaa yksin ja molemmilla kerroilla yksinoloaika on ollut alle puolituntia, joten en tiedä vielä, miten hän reagoi, kun on pidempää yksin.

Remmikäyttäytymisessä on parantamisen varaa. Alkumatkasta Juicella tuntuu olevan vauhti päällä, mutta rauhoittuu, kun matka etenee. Pienellä koulutuksella tämän vetämisen saa varmasti pois, koska Juice tarkkailee ja kuuntelee taluttajaansa. Toisiin koiriin Juice suhtautuu kiinnostuneesti eikä rähise, vaikka vastaan tulee “rähisijä”. Lähinnä hän vain ihmettelee, että mitä tapahtuu. Näyttäisi siltä, että remmin päässä Juice on myös hieman arka (pimeällä kävellessämme Juice kuuli jostain koiran haukuntaa ja vaikutti pelokkaalta). Myös hissi pelottaa. Olemme harjoitelleet hissiin menemistä ja siellä olemista nyt ilman, että matkustamme hissillä. Tässä kohdin olen huomannut Juicen kehityskelpoisuuden, koska hän haluaa miellyttää ja on hyvin mielissään kehuista, joita saa. Nyt hän jo tulee hissiin oma-aloitteisesti, mutta ei selkästikään viihdy siellä. Mutta kun häntä kehutaan, on hän onnesta ymmyrkäisenä.

Edellisessä paikassa pisu oli tullut muutaman kerran sisälle. Tätä ei toistaiseksi ole tapahtunut täällä. Voi olla, että edellisessä paikassa Juice oli hitusen kierroksilla, kun samassa tilassa asui myös narttukoira. Luulisin, että sisäsiisteydestä ei tule ongelmaa, kunhan Juice oppii luottamaan, että hän pääsee säännöllisesti ulos.

Luonteessa Juicessa on mielestäni paljon noutajaa, vaikka ulkonäkö on boxerimainen.

***

21.10.2011 Juice suomalainen kodinvaihtaja. Juice on tällä hetkellä Turussa, mutta siirtynee kotihoitoon Satakuntaan.

Kuulumisia tämänhetkisestä hoitopaikasta
Juice on 6-vuotias leikkaamaton kultaisennoutajan ja bokserin sekoitus,
uros. Juice on suomalainen kodinvaihtaja, joka tulee samasta kodista
kuin Topi (Jackrusselinterrieri, 4 v.). Säkäkorkeus Juicella on noin 70
cm, paino arviolta 27 kg. Poika on laihahkossa kunnossa, joskin
ruokahalua on yllinkyllin. Juice on energinen ja vauhdikas koira,
rakastaa juoksemista, lelujen kanniskelua, luita ja keppejä – eli aika
koiramainen koira mieltymyksiltään. Juice on saanut kirmailla isolla
aidatulla pihalla vapaana, ja jo vuorokauden jälkeen on alkanut vahtia
tonttia ilmoitellen olemassaolostaan ohikulkijoille. Yöt ovat menneet
alusta asti mukavasti, Juicella on kyky rauhoittua ja rentoutua
uudessakin paikassa.

Juice on ystävällinen hännänheiluttaja, jonka tähän mennessä
havaittuihin vahvuuksiin kuuluvat mallikas automatkustaminen ja
(kouluikäisten) lasten kanssa toimeentuleminen. Pieninä puutteina
olemme huomanneet satunnaisen sisämerkkailun, treenausta vaativan
hihnakäyttäytymisen, ja lupaavasta alusta huolimatta kyvyn riitaantua
narttukoiramme kanssa hurjaksi tappeluksi asti. Oma koiramme on tosin
niin ikään lujaluontoinen ja pistää kovan kovan vastaan, pehmeämmän
tyttösen kanssa homma voisi toimia ihan hyvin.

Muutaman päivän kokemuksella sanoisin, että Juice on “hyvä aihio”,
josta saa varmasti pienellä koulutuksella kivan kaverin monenmoiseen
toimintaan. Vaikka peruselämä sujuukin, pieniä temppuja olisi
yhteiselon kannalta tarpeen karsia – lähinnä ovia vasten hyppimiset ja
salaiset pöytätutkimukset ovat tällä hetkellä satunnaisia, ei-
toivottuja puuhia. Muutoin Juice ei kyllä juurikaan hypi vasten,
lapsiakaan ei ole kaadellut kumoon, ja ihminen saa ruokailla rauhassa
ilman lautaselle tunkemista.

Kulukorvaus Juicesta on 180 euroa, uusi omistaja sitoutuu kastroimaan Juicen mahdollisimman pian.