Jinga
Lisätty sivulle: 2008-03-31
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

***
Kuulumisia ja kuvia kodista:
19.12.2016 Meillä menee Jingan kanssa hyvin, hän täytti nyt marraskuussa 9 vuotta. Nyt on saanut olla terveenä eikä ikä näytä painavan. Edelleen pärjää Remulle kilpajuoksussa ja painissakin on monesti niskan päällä. Painiminen onkin edelleen päivittäistä näillä koiruuksilla. Jinga on äärettömän kiltti ja rauhallinen koira varsinainen herkkukerjuri, kohta lähdetäänkin keksimummon ja papan luokse :)
1.12.2014 Jingan kuulumisia ajateltiin kertoa näin joulun alla. Jinga täytti pari viikkoa sitten 7vuotta! Viime vuonna lokakuussa Jinga sai koiraveljen; Remun kultaisennoutajan. Vähän alkuun Jinga karsasti villiä pentua, mutta nyt ne ovat erottamaton parivaljakko. Meillä painitaan monta kertaa päivässä. Juoksukilpailussa Jinga pärjää vielä oikein hyvin, kun saa oikean vaihteen silmään Remu jää toiseksi. Remun tulon myötä, Jinga alkoi murista vierailla koirille, jotka tulivat vastaan. Tämä oli onneksi helposti pois koulutettavissa, kun Jinga on niin perso herkuille.
Terveyden kanssa oli keväällä vähän ongelmia. Jinga joutui olemaan levossa ja syömään kipulääkekuurin, kun ontui oik.etutassua. Epäilynä oli, että todennnäköisesti riekkuessaan venäyttänyt sen. Toukokuussa Jinga myös steriloitiin ja sen yhteydessä poistettiin pari pientä nisäkasvainta. Jinga´vähän säikäytti meitä ja eläinlääkäriä, kun komplikaationa yksi haava hieman tihkutti verta leikkauksen jälkeen. Tästä syystä joutuikin olemaan pidempään tarkkailtavana. Loppujen lopuksi toipui hyvin operaatiosta ja nyt tällä hetkellä kaikki hyvin.
Kesällä koirat olivat mukana kesälomareissulla Pohjoisessa. Käytiin mm. Oulangalla Kiutakönkäällä, Sodankylässä ja Torniossa. Jinga on aina viihtynyt autossa, arvaa että sillä pääsee johonkin kivaan paikkaan :)
Laitan vielä muutaman valokuvan matkaan! Yhdessä kuvassa esiintyy myös Nella, siskoni koira. Toivotamme mukavaa Joulun odotusta!
T:Teija, Pete, Jinga, Remu ja kissat Rontti ja Nalli
17.12.2012 Jinga täytti marraskuussa 5-vuotta. Kylläpä aika kuluu nopsaan! Jingalle kuuluu hyvää, nauttii täysin siemauksin talvesta. Hangessa on muka hyppiä ja möyriä. Olemme muuttaneet ja asumme nykyään luhtitalon alakerrassa,josta on hyvät näkymät pihamaalle. Välillä seuraamme huvittuneina kun kissat ja Jinga katselevat yhtä aikaa ikkunasta ulos. Laitamme liitteeeksi muutaman kuvan. Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta vuotta 2013! Terkuin Teija, Pete ja Jinga
8.5.2012 Jingalle tutummin Jinkulle kuuluu hyvää. Tytön strategiset mitat ovat n. 60cm ja paino n. 30kg ja tyttö on saanut olla terveenä. Viime marraskuussa Jinga täytti 4 vuotta. Kakkuna oli maksalaatikkoa ja “kynttilöinä” nakkeja, lahjoiksi sai pehmolelun ja puruluita.
Jinga on edelleen hyvin rauhallinen ja kiltti ainakin sisätiloissa. Hiljainen myös. Ainostaan maalla ilmoittaa parilla haukahduksella vieraan ihmisen pihaan tulosta. Ulkona osaa ottaa elämästä kaiken irti. Tutuilla lenkkipoluilla on aina paljon hyviä tuoksuja. Toisinaan korvat meinaavatkin kadota näiden tuoksujen takia. Kesällä nautitaan ottamalla “ruohokylpyjä” ja talvella nautitaan hangessa hyppelystä. Keppien ja lumipallojen perässä juoksu on mieleistä puuhaa. Maalla on myös mukava käydä, kun siellä saa olla koko ajan vapaana. Veteen uskaltaa jo mennä kahlailemaan, mutta uimaan ei mene ellei itse mene edellä.
Koirakavereita on löytynyt lenkkipolkujen varrelta. On käyty yhteisillä lenkeilläkin. Parhaimmillaan on 4 koiraa ollut yht’ aikaa lenkillä. Eniten tietysti Jinga nauttii kun saa juosta ja riehua näiden kavereiden kanssa. Ei tarvita erikseen koirapuistoa. On edelleen hyvin leikkisä ja vauhtia piisaa. Monesti ollaan ihmeissään mistä tuota virtaa oikein piisaa. Kotiin kun päästään Jinga menee omalle pedilleen ja kohta “kuorsaus” jo kuuluukin. Ollaan saatu palautetta, että Jinga on aina iloinen kun sen näkee. Myös siitä on saanut kehuja, kuinka hyvin se osaa kommunikoida toisten koirien kanssa. Osaa mm. käyttää rauhoittelevia eleitä, jos toinen on hieman arempi. On ainakin tähän asti tullut kaikkien koirien kanssa toimeen, joihin on tutustunut.
Arkuus ei ole kokonaisuudessaan hävinnyt. Joitakin ihmisiä uskaltaa jo ensimmäisellä tutustumiskerralla käydä haistamassa. Onneksi Jinga on tosiaan lahjottavista, jos herkkuja löytyy todennäköisesti siitä saa elinikäisen kaverin. Välillä jotkut kovat äänet saattavat säikäyttää, mutta näistä säikähdyksistä toivutaan nopeammin kuin ennen.
Suurimmassa osissa kyläpaikoista Jinga kulkee meidän mukana. mm. Meidän molempien vanhempien luona on mukava käydä herkkukerjuulla. Yleensä aina saa jotakin, tästä Jinga pitää kyllä huolen. Käy nakkaamassa tassun polvelle ja odottaaa keksiä. Kun se on saatu voi keskittyä nokkauniin. Tänään Jinga sai herkkuja meidän 3-vuotiaalta kummitytöltä ja tämän 2-vuotiaalta veljeltä. Jinga suhtautuu lapsiin hyvin. Jos meno näyttää liian villilltä menee sivummalle seuraamaan tilannetta.
Kovasti on tosiaan Jinga muuttunut siitä kun se meille tuli. Ei uskoisi enää samaksi koiraksi, niin paljon se on reipastunut. Keväisin terveisin Jinga, Teija ja Pete
13.8.2008 Jingasta on kasvanut meillä olo aikana n. 60cm korkuinen tytteli. Ensimmäiset juoksut loppuivat n. viikko sitten. Tuona aikana menikin 3 juoksupöksyt kun Jinga yksin jäädessään teki niistä selvää:). Jinga on edelleen luonteeltaan rauhallinen ja erittäin kiltti. Kyllä tyttö toki osaa irrotellakin, mikään ei ole siitä hauskempaa kuin päästä juoksemaan koirakaverin kanssa tai hakea keppiä. Osaa tuoda kepin ja päästää käskystä irti. Jingasta on hauskaa myös ottaa irrallisia heinätukkoja suuhun ja ravistella niitä ympäriinsä.
Vieraisiin ihmisiin Jinga suhtautuu edelleen pääsääntöisesti epäluuloisesti. Mieluiten menee isännän tai emännän jalkojen taakse piiloon. Jinga tarvitsee useamman tapaamiskerran ennen kuin luottaa uuteen ihmiseen. Toisaalta Jinga on myös lahjottavissa, kerran sai possupaistia eräältä tädiltä ja Jinga oli heti myyty. Naapurirapun täti on ihastunut Jingaan, ja aina jos sattuu olemaan parvekkeellaan kun olemme lenkille lähdössä, heittää hän Jingalle muutaman koirankarkin:)
Äänekkäistä asioista Jinga ei pidä, ei varsinkaan ulkona. Jos ulkona on jokin Jingan mielestä pelottavaa, kuten lapsi pyörällä. Jinga pyrkii vetämään, että pääsisi karkuun tilanteesta. Tässä vaiheessa istutetaan Jinga ja odotellaan, että tilanne menee ohi, jotta Jinga huomaisi ettei vaaraa ole. Muuten kävelee kyllä hihnassa todella hienosti:) Linnuista ja oravista Jinga on erityisen kiinnostunut, ottaa aina muutaman laukka-askeleen niitä kohti. Siitä olisi hauskaa päästä hätyyttämään niitä=) Myös myyränkoloja tutkitaan hyvin tarkkaan:)
Hiljaisempaa koiraa emme ole kyllä ennen tavanneet:) Pari kertaa on haukahtanut meillä olon aikana ja nekin kerrat ovat tapahtuneet koirapuistossa kun muut koirat ovat haukkuneet. Kovasti ollaan yritetty tehdä Jingasta vesipetoa, ollaan monta kertaa kahlailtu sen kanssa vedessä, mutta ainakaan vielä ei tytteli suostu itse menemään veteen. Seuraavia taitoja jo osataan ja jatkuvasti harjoitellaan: istu, maahan, paikka, tassu, toinen tassu, irti, saa ottaa, mene, Jinga tänne. Jingaa saa kyllä hyvin motivoitua, jos herkkupalana on jotain hyvää vaikkapa lihapullaa:)
Tässäpä oli näitä kuulumisia tällä kertaa =) Terkuin Teija, Pete ja Jinga
10.5.2008 Aluksihan Jinga oli hyvin varautunut tytteli, kun kotiin sisälle päästiin juoksi samantien sohvalle. Siitä tuli sen turvapaikka, josta ei parina ensimmäisenä päivänä millään olisi halunnut lähteä tai liikkua. Ulkoilut olivat Jingan mielestä epämukavia, se meni hihnassa edestakaisin, tarkkaan piti silmällä, mitä hihnan toisessa päässä oleva ihminen oikein aikoi. Aluksi pelkäsi myös jokaista oksan rasahdusta. Istahti jos jotain yllättävää tapahtui. Ulos ja sisälle menot ovista olivat aluksi hankalia, Jinga teki heti oven nähtyään stopin. Nykyään ovista mennään jo hyvin reippaasti. Poikkeuksena tietenkin uudet ovet, joista se ei ole ennen kulkenut. Mutta kun emäntä tai isäntä menevät edeltä seuraa Jingakin perässä. Roskakatosta se myös aluksi pelkäsi, mutta kun näytettiin esimerkkiä menemällä sinne uskalsi Jingakin varovasti seurata perästä. Aluksi ulkoiltiin n. 5kertaa päivässä, jotta Jinga tottuu ulkona olemiseen ja tarpeetkin tehtäisiin sinne. Nyt kahden viikon aikana Jinga ei ole kertaakaan tehnyt sisälle. Viime viikolla tuli aamuyöstä herättämään kun hätä iski:). Ensin ulkoiltiin vain takapihalla, nyt ollaan tehty pidempiä lenkkejä enemmän “ihmisten ilmoilla”. Tänäänkin ohiteltiin useampi lenkkeilijä ja pyöräilijä. Jinga seuraa hyvin tarkkaan mihin päin ne ovat menossa, mutta ei liiemmin enää säiky niitä. Koirapuistossa ollaan käyty muutaman kerran, jossa Jinga mielellään juoksee muiden koirien mukana. Eilenkin aika meni Jingalla sakemannipennun kanssa painiessa:). Koirakavereina sillä on myös 8kk ikäinen sakemannimixi, joka on tänäänkin tulossa päiväksi hoitoon. Takapihalla tavattiin amstaffi/dogo-sekoitus, jonka kanssa Jinga tässä yhtenä iltana juoksenteli vapaana ja taluttivat keppiä yhdessä. Vähän emäntää ja isäntää jännätti, kun ensimmäistä kertaa irti, mutta hyvin Jinga antoi kiinni.
Jinga kävelee nykyisin melko hyvin hihnassa, toisinaan meinaa innostua vetämään tai saa riemupommikohtauksia. Rauhoittuu kyllä kun istuttaa hetkeksi viereen. Nyt on oppinut, että ulko-ovelle tultaessa täytyy istua ja odottaa lupaa päästä ovesta sisään. Sisällä itse istahtaa ja odottaa, että panta otetaan pois, sekä lupaa mennä:). Sisälläkin Jinga on nykyisin vapautuneempi, leikkii vinkulelulla tai köysilelulla. Yhden leluankan se onnistui jo rikkomaan. Kongi on Jingan lemppari ja onkin jo aika taitava sen kanssa. Tyhjenee melkoista vauhtia:). Puruluut on Jingan herkkuja, aluksi oli ihmeissään niiden kanssa. Ei oikein tiennyt mitä niille pitää tehdä. Yksinolo sujuu Jingalta hienosti, ollaan jätetty sille puruluita, kongi ym. ajanvietettä. Tähän asti on ollut n. 5tuntia enintään yksin.
Yöt Jinga viettää olohuoneessa sohvalla, ei ole pyrkinyt sänkyyn nukkumaan. Autoiltu ollaan myös jonkin verran Jingan kanssa, parilla ensimmäisellä kerrallapiti nostaa, mutta nykyisin hyppää jo itse autoon. Edelleen hieman arastelee vieraita ihmisiä ja kun vieraita käy se mielellään vaan nukkuisi sen ajan. Kylissä ollaan sitä jonkun verran myös mukana kuljetettu, siellä istutaan emännän tai isännän jalan juureen ja siitä seurataan menoa. Myös kovia ääniä se vielä hieman säikkyy. Paljon on reipastumista tapahtunut pelkästään kahden viikon aikana, ollaan ihan ihmeissämme oltu:). Mielenkiinnolla odotamme, mikä tilanne on esim. muutaman kuukauden päästä=) Terkuin Teija, Pete ja Jinga
29.4.2008 Lisätty Jingalle kuvia uudesta kodista.
***
Narttupentu, noin 5kk
31.3.2008 Jinga on arviolta 5-kuukauden ikäinen narttupentu. Se odottelee uutta kotia tällä hetkellä kotihoidossa Hyvinkäällä.
Jinga on luonteeltaan melko arka ja rauhallinen pentu. Se on ollut kotihoitopaikassa vasta yhden vuorokauden, joten luottamusta kotihoitajaan ollaan vasta rakentamassa. Uuden kodin tulee kuitenkin ehdottomasti tukea Jingan itseluottamusta ja panostaa tytön sosiaalistamiseen jotta tytöstä saadaan reipas yhteiskunnan jäsen:).
Sisäsiisteyttä Jingan kanssa vielä opetellaan, mutta useimmiten tarpeet tehdään kuitenkin pihalle. Ulkosalla Jinga vielä ujostelee kaikkea uutta ja ihmeellistä, mutta uteliaisuus saa tytön kuitenkin liikkumaan pikkuhiljaa eteenpäin.
Jingasta kasvanee noin 60 senttimetriä korkea tyttönen.
Jinga luovutetaan uuteen kotiin rokotettuna, madotettuna, ulkoloishäädettynä sekä tunnistusmerkittynä. Lisäksi sillä on lemmikkipassi josta toimenpiteet käyvät ilmi. Jingan kulukorvaus on 150 euroa.






